Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kiinassa pidätetty kustantaja esiintyy hämärällä tunnustusvideolla – syyttää Ruotsia

Kiinalaisia viranomaisia Gui Minhaun etsintäkuulutuskuvan edessä tammikuussa 2016.

Juorukirjoja Kiinan johdosta julkaissut kustantaja on putkahtanut julkisuuteen videolla, jossa hän tunnustaa toimineensa väärin.

Kiinalaissyntyinen Ruotsin kansalainen syyttää lisäksi Ruotsin viranomaisia manipuloinnista ja siitä, että nämä ovat pyrkineet tekemään hänen tapauksestaan sensaation.

Gui Minhai otettiin kiinni viime kuussa, kun hän oli matkalla Pekingiin kahden ruotsalaisen diplomaatin seurassa. Ruotsi on arvostellut voimakkaasta Guin pidätystä.

Guin läheisen ystävän mukaan valikoiduille kiinalaisviestimille annettu videolausunto ei ole uskottava. Videolla Guin vieressä on kaksi poliisia. Hänestä ei ollut kuultu lähes kolmeen viikkoon ennen kuin video tuli julkisuuteen.

Gui on tutkintavankeudessa rikoslain perusteella, mutta tarkempaa erittelyä ei ole annettu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE