Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kiista itsenäisyyspäivän alla: Poliisin mukaan 612-kulkue ja Helsinki ilman natseja -mielenosoitus eivät mahdu Töölöntorille samaan aikaan

LEHTIKUVA / ANNI SAVOLAINEN

Helsinki ilman natseja -mielenosoitus ei poliisin kielloista huolimatta aio muuttaa kokoontumispaikkaansa. Järjestäjät kertovat asiasta tiedotteessa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Mielenosoitus järjestetään itsenäisyyspäivänä Töölöntorilla, jossa myös 612-soihtukulkue aikoo kokoontua iltapäivällä.

Mielenosoituksen järjestäjät vetoavat oikeusasiamiehen päätökseen, jonka mukaan poliisilla ei ole lakiin perustuvaa oikeuttaa kieltää mielenosoitusta osoittamatta sille vaihtoehtoista sijaintia.

Poliisi kertoi aiemmin osoittaneensa mielenosoituksen siirrettäväksi Taivallahden aukiolle.

Järjestäjien mukaan vastamielenosoitukselle kuuluva oikeus näkö- ja kuuloetäisyydestä ei tulisi tässä tapauksessa kuitenkaan toteutumaan.

TÖÖLÖNTORIN alue ei riitä kahden vastakkaisen mielenosoituksen järjestämiseen, Helsingin poliisi sanoo tiedotteessa.

Poliisi kertoo pyrkivänsä vielä neuvottelemaan mielenosoituksen järjestäjän kanssa mielenosoituksen sijainnista.

-  Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden takia mielenosoitusten samanaikainen järjestäminen Töölöntorilla ei ole poliisin mielestä mahdollista, sillä mielenosoituksiin on odotettavissa runsaasti ihmisiä, ja Töölöntorin alue ei riitä kahden osittain vastakkaisen mielenosoituksen järjestämiseen, ylikomisario Patrik Karlsson sanoo tiedotteessa.

Poliisi sanoo voivansa siirtää mielenosoittajat toiseen paikkaan, jos mielenosoitus järjestetään sille sopimattomalla paikalla. Lisäksi poliisi voi myös kieltää mielenosoituksen järjestämisen tai keskeyttää tapahtuman, jos se vaarantaa yleistä järjestystä tai turvallisuutta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE