Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Työmarkkinat

Kiky-tunnit sotkevat työehtoneuvotteluja – Professori: ”Pysyväksi tarkoitettu ratkaisu toteutettiin määräaikaisilla sopimuksilla”

Lehtikuva

Työtaistelujen uhka leijuu muidenkin tes-neuvottelujen yllä kuin sote-alojen, niin kaukana ovat yhä työnantajien ja palkansaajien näkemykset yksin kilpailukykysopimuksen 24 palkattomasta lisätyötunnista.

Demokraatti.fi/STT

Teollisuusliiton ja työnantajaa edustavan Teknologiateollisuuden välisestä päänavaajasopimuksesta kiky-tunnit saatiin pois helpohkosti, koska ne olivat erillisessä pöytäkirjassa. Suurimmassa osassa myös muita vientialoja ne jumittavat yhä tes-neuvotteluita, koska pidennys on mukana sopimustekstissä.

Työoikeuden emeritusprofessorin mielestä tulevia ja meneillään olevia neuvotteluita vaikeuttaa se, että kumpikin osapuoli on omalla tavallaan oikeassa kiky-tunneista.

– Perusongelma on, että pysyväksi tarkoitettu ratkaisu toteutettiin määräaikaisilla sopimuksilla, sanoo emeritusprofessori Seppo Koskinen Turun yliopistosta.

Työnantajaliitot katsovat, että työehtosopimuksissa sisällä olevat kiky-tunnit on tarkoitettu pysyviksi, ja palkansaajapuoli katsoo puolestaan, että ne ovat määräaikaisia, koska sopimukset neuvotellaan joka liittokierroksella uudestaan.

Vaihtoehtona ”pakkolait”

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt solmivat kilpailukykysopimuksen Juha Sipilän (kesk.) hallituskaudella hammasta purren. Vaihtoehtona sille hallitus tarjosi esimerkiksi niin sanottuja pakkolakeja, joilla olisi muun muassa leikattu lomarahoja, pisimpiä vuosilomia ja sairauslomapalkkaa.

Kilpailukykysopimukseen kirjattiin määräaikaisia kohtia, mutta työajan pidentämiselle ei sopimuksessa ole määräaikaa ja tästä työnantajapuoli pitää kiinni. Koskisen mukaan kilpailukykysopimus oli keskitetty ratkaisu, sillä se oli kaikkien keskusjärjestöjen yhdessä tekemä.

– Nyt keskitettyä ratkaisua ratkotaan liittojen sektorikohtaisten sopimusten kautta. Olisi ollut loogista, että koska kiky-sopimus oli keskusjärjestöjen sopima, keskusjärjestöt olisivat olleet mukana hoitamassa sen loppuun saakka, Koskinen tuumii.
STT–Sanna Nikula

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
25.9.2020
Tänään kuultiin murheellista tietoa koronarokotteen aikataulusta – THL:n ylilääkäri torppaa nyt väitteen Demokraatille
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE