Keskituloinen ystäväni kertoi ostavansa rahalla joka toinen päivä salmiakkiauton. Lapsiperheillä ostovoiman lisäys ei yllä salmiakkiiin. Päinvastoin. Karkkipussit pienenevät. Keskituloisessa perheessä yhden lapsen päivähoitomaksut nousevat yli 60 euroa kuukaudessa. Kaksilapsisessa perheessä, jossa on tarvetta iltapäivähoidolle, lasku kasvaa huimasti.

Jos hallitus jättäisi maksut korottamatta ja verot alentamatta, lopputulos olisi palkansaajallekin oikeudenmukaisempi. Yksin terveydenhuollon maksuihin hallitus lanseerasi 30 prosentin korotuksen. Samaa rahaa ostovoiman näkökulmasta ovat julkisten palveluiden maksut ja verot. Maksut kasautuvat kipeämmin niille, joilla on lapsia tai sairautta.

Ruttoepidemia olisi edessä ilman sopimista. Hallituksella on takataskussa huonosti valmisteltu pakkolakipaketti, jonka kasvuvaikutukset talousasiantuntijat kyseenalaistivat. Tavallinen ihminen olisi tuntenut kukkarossaan paketin leikkaukset. Erityisesti julkisen sektorin naiset.

Nähtäväksi jää, miten työajan pidennys ja sen myötä tuleva palkanalennus vaikuttaa. Aloilla, joissa kysyntä on lähtenyt käyntiin, se tuo lisäpotkua. Entäpä aloilla, joissa tavara ja palvelut eivät käy kaupaksi? Niissä istutaan muutama tunti tyhjänpanttina ja työn tuottavuus laskee entisestään.

Työajan pidennys oli hallituksen kärkitavoite kiky-sopimuksessa. Minusta koko työaika on menneen maailman termi. Varsinkin tunneissa mitattava työaika. Fiksummin tekeminen, innovatiiviset tuotteet ja tuottavuus on avaimia kilpailukykyyn.

Nyt on elinkeinoelämällä vuoro näyttää vastuunsa työllisyydestä. Vähemmän osinkoja ja enemmän investointeja.