Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kim Jong-un väittää, että Pohjois-Korea on kukistanut koronan

AFP PHOTO / KCNA VIA KNS

Pohjois-Korea on kukistanut koronan, väitti maan johtaja Kim Jong-un. Valtiollisen KCNA-uutistoimiston mukaan viruksen aiheuttamasta taudista on saatu ”loistava voitto”.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Kansamme saavuttama voitto on historiallinen tapaus, Kim julisti uutistoimiston mukaan tavatessaan tutkijoita ja terveydenhuollon työntekijöitä.

Pohjois-Korean omien tilastojen mukaan koronaan, josta maa käyttää nimitystä kuume, on sairastunut liki 4,8 miljoonaa ihmistä, mutta viruksen aiheuttamaan tautiin olisi kuollut vain 74 ihmistä. Uusia tartuntoja ei ole löydetty heinäkuun lopun jälkeen.

Kimin siskon Kim Yo-jongin mukaan maan johtaja olisi sairastunut koronaan itsekin ja kärsinyt muun muassa kovasta kuumeesta.

-  Silti hän ei voinut levätä hetkeäkään, koska hän ajatteli koko ajan ihmisiä, joista hän on vastuussa, Kim Yo-jong sanoi.

Kim Yo-jongin mukaan koronaa levitettiin tahallaan Pohjois-Koreaan Etelä-Koreasta, mikä tullaan vielä kostamaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE