Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Kirjallisuus

Kirja-arvio: Hassan Blasimin uutuudessa teemana on ihmisen ikuinen vaellus

Katja Bohm

Hassan Blasim (s. 1973), Irakissa syntynyt ja Suomeen vuonna 2004 muuttanut kirjailija ja elokuvantekijä, tutkii tuotannossaan etenkin maahanmuuttajien tuntemaa ulkopuolisuutta. Hänen hahmonsa eivät koe olevansa kotona missään ja kärsivät yrittäessään ratkaista turvattomuutensa.

Esa Mäkijärvi

Blasimin uusi kirja Kelloja ja vieraita koostuu kahdesta pienoisromaanista. Tarinoissa ”Eliaksen seikkailut Isis-maassa” ja ”Sololand” tutustutaan kirjailijamaisiin henkilöihin, joilla on sisäinen pakko kertoa tarinansa.Niistä saatava kuva on puristavan inhimillinen. Ihmiset haluaisivat elää omilla ehdoillaan, mutta historia ei anna siihen mahdollisuutta, vaan tuhoaa heidän haaveensa ja toiveensa.

Kelloja ja vieraita-teoksen on suomentanut arabiasta Sampsa Peltonen, mutta teos julkaistaan ensimmäisenä suomeksi. Peltosen käännös on niin onnistunut, ettei kysymystä alkukielestä edes ajattele. Kuvio on silti syytä mainita. Blasimin romaani Allah99 (2019) ei nimittäin kelvannut Finlandia-ehdokkaaksi, vaikka sen tekijä asuu Suomessa, koska se oli ilmestynyt ensin arabiaksi. Finlandia-sääntöjä olisikin ehkä syytä rukata.

Tämä jatko ei nouse aivan edeltäjänsä tasolle, mutta Blasim analysoi jälleen tarkasti maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten ajattelua ja toimintaa.Tekijää voi kiittää rohkeudestaan. Irakissa hän joutuisi sanoistaan helposti vaikeuksiin, mutta Suomessa hän voi onneksi kirjoittaa vapaammin.

Vieraita

”Eliaksen seikkailut Isis-maassa” -pienoisromaanissa utelias ja hyväsydäminen Elias päätyy kokin apupojaksi Isisin valtaamaan Mosuliin. Terroristijärjestö otti Eliaksen riveihinsä 12-vuotiaana ja hän näkee painajaisia, ”koska oli liian nuorena joutunut kokemaan kaikenlaisia kauheuksia.” (s. 16)

Uskonsoturit majailevat Mosulin vanhassa Kellokirkossa. Siellä, kulttuurien ja uskontojen entisessä kohtaamispaikassa, tutustutaan monenlaisiin hahmoihin. Useimmat heistä ovat lähinnä naiiveja, mutta olosuhteet ajavat heidät pahuuteen.

Historian irvokkuus ilmenee maininnassa, jossa kuuluisaan irakilaiseen kirkkoon vuonna 2000 perustettu taidegalleria muutetaan myöhemmin Isisin toimesta ”orjatyttöjen vankilaksi.” (s. 73)

KIRJAT
Hassan Blasim:
Kelloja ja vieraita
Suom. Sampsa Peltonen
WSOY 2021, 219 s. 

Isis vaikuttaa aluksi tarjoavan konkreettisen vaihtoehdon Irakista ja Syyriasta valloittamiensa alueiden kaoottiselle politiikalle. Järjestön raakalaismaisuuden paljastuttua useimmat liittyneet yrittävät vielä selittää kaiken parhain päin. Jotkut, kuten Elias, yrittävät paeta.

Romaanissa ihmetellään ihmiskunnan tietämättömyyttä ja tyhmyyttä. Kohdattu Sara, älykäs ja kunnianhimoinen nainen, parjaa rikkaan kulttuurinsa hylänneitä irakilaisia, jotka suostuvat ”tykinruoaksi ensin diktaattorille, joka aloittaa kauheita sotia silkasta päähänpistosta, ja seuraavaksi fanaattisille partasuille, jotka listivät ihmisiä Jumalan nimissä.” (s. 87)

Hassan Blasimin proosa on rikasta ja raakaa, erilaista kuin mihin olemme tottuneet. Kertomukset kietoutuvat toisiinsa ja pakkautuvat päällekkäin. Ihmisten identiteetit sirpaloituvat kohtalokkaasti.

”Sololandissa” kertojana toimii entinen hyönteistutkija, joka saa turvapaikan ja kansalaisuuden Suomesta. Hän yrittää sopeutua, mutta hänen mittansa täyttyy lopulta, kun juuri kukaan ei suhtaudu häneen vertaisenaan, vaan pitää häntä laboratoriorottana. Hän tuskastuu ”median ja somen jankutukseen maahanmuutosta, kotoutumisesta, fobioista, vihasta, monikulttuurisuudesta ja rasismista.” (s. 120)

Paineen kasvaessa väkivalta houkuttaa. Pahimman epätoivon hetkellä se merkitsee myrskyä, ”joka repii mennessään itsestäänselvyydet, pelot, omahyväiset kuvitelmat ja valheelliset verhoilut, niin että jäljelle jää vain alaston totuus.” (s. 123)

Blasim ruoskii ajatuslatteuksia, joihin sekä kantasuomalaiset että maahanmuuttajat syyllistyvät joko ilkeyttään tai hölmöyttään. ”Sololandin” kertojakin turvautuu kliseisiin huomauttaessaan, että pohjoisessa Suomessa ”maahanmuuttajat joutuvat elämään ankaran talven ja vihaisten paikallisten, natsien ja rasistien, armoilla.” (s. 131)

Universaali hätä

Hassan Blasimia lukiessa puheet maailman onnellisimmasta kansasta alkavat tuntua absurdeilta. Missä on se onni, josta me suomalaiset tilastojen mukaan nautimme? Kenties turvallisuudessa ja rauhassa, joista monessa maassa voi tällä hetkellä vain haaveilla.

Sekä ”Eliaksen seikkailut Isis-maassa” että ”Sololand” olisivat voineet olla pidempiä. Nyt ne ovat vähän liian nopeita ja katkelmallisia. Tärkeisiin teemoihin lähinnä viitataan: ”Muiden maahanmuuttajien kanssa en juuri ollut tekemisissä. Olin yksin sanan varsinaisessa merkityksessä.” (s. 117)

Kirjailijan syyttävä sormi osoittaa moneen suuntaan, eikä kukaan ole syytön. Maahanmuutossa vaikuttaa olevan kyse erilaisuuden hyväksymisestä tai ainakin sen sietämisestä. Ikävä kyllä ”kaikilla, sekä isännillä että vierailla, oli taipumusta ongelmien suurenteluun ja tahalliseen väärinymmärtämiseen.” (s. 169)

Kelloja ja vieraita tekee vaikutuksen nostamalla esiin kipeitä asioita, joita emme mielellään ajattelisi. Blasimin kirjoissa ihmisten hätä on universaalia ja helpottaa ymmärtäväisyydellä.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE