Viisaus osoittautuu ainakin yhdeltä osin todeksi heti kun lukee Kiinan poliittinen järjestelmä -kirjan alkua. Teoksessa käydään läpi Kiinan vuosituhantista dynastistista historiaa läpi vallankumousten ja muiden mullistusten. Se on yhtä totalitarismin juhlaa, mikä ilmenee eri aikakausina vain hieman eri tavalla. Tämän pohjalta voi todeta, että 2000-luvun Kiinalla oli jo toinen jalka demokratian oven välissä, mutta 2010-luvulla ovea on alettu taas sulkea…

Mikael Mattlinin, Juha Vuoren ja Lauri Paltemaan kirjassa erotetaan totalitaristinen vanha Kiina uudesta 1990-luvulla syntyneestä Kiinasta, jota kirjassa kutsutaan jälkitotalitaristiseksi. Tämän päivän Kiinaa verrataan kirjassa paljon Maon kauden Kiinaan. Molemmissahan vannottiin kommunismin nimiin, vaikka eroja niiden väliltä toki löytyykin.

Kirjan tekijät ovat Kiinan tutkimuksen asiantuntijoita: Mikael Mattlin on Turun yliopiston valtio-opin professori. Lauri Paltemaa on Turun yliopiston Itä-Aasian oman aikamme historian ja politiikan professori sekä Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen johtaja. Juha A. Vuori on Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori.

Nyky-Kiina on siirtänyt ideologisen utopian eli kommunismin tärkeimpänä päämääränä hamaan tulevaisuuteen ja antaa yhteiskunnan pyöriä omalla vauhdillaan. Puolue ei myöskään kyttää kaikkia kaikkialla kaiken aikaa, vaan keskittyy yksittäisiin erikoitapauksiin, kuten toisinajattelijoiden vaientamiseen ja etenkin demokratian airuena pidettyyn Internetiin.

Kansa sietää puolueen valtaa, kunhan se huolehtii siitä, että elintaso nousee. Markkinatalous ei Kiinassa uhkaa vaan tukee puoluevaltaa. Puolueen joustavuus, esimerkiksi taito yhdistää kommunismia ja markkinataloutta, on syy siihen, miksi Kiinalle ei ole käynyt samoin kuin Neuvostoliitolle.

Puolue kerää rusinat pullasta

Kiina kokonaisuutena on kuitenkin äärimmäisen monimutkainen byrokraattinen järjestelmä, josta pelkkä lukeminenkin tuottaa jo päänsärkyä. Puolue on tietysti se ylin porras ja alemmat jakautuvat ja haarautuvat lukemattomiin yksiköihin ja niiden alayksiköihin. Yksiköt ovat usein siiloutuneita ja toisiltaan piilossa, ja lahjonta ja tiedon vääristely ovat arkipäivää kaikilla portailla.

Toisaalta paikallisuutta ja paikallisten tarpeiden kuuntelemista korostetaan, mutta tässäkin puolue kerää rusinat pullista ja hyväksyy ja panee toimeen ne uudistukset, jotka sopivat puolueen linjaan.

Kirjassa kerrotaan että vaikka Kiinaa on tutkittu monesta kulmasta eri tutkijoiden toimesta, otetta on vaikea saada ja kokonaisuutta hahmottaa, koska Kiina ei auliisti avaudu ja paljasta mitä kulissien takana tapahtuu. Maa on täynnä mustia laatikoita.

Sellaisen kiintoisan huomion kirjan pohjalta voi tehdä, että Kiinan kehitys 1990-luvulta 2010-luvulla on aika analoginen Venäjän kanssa. 90-luvulta 2000-luvulle molemmat alkoivat purkaa suljettuja rakenteista ja avautua muulle maailmalle, mutta 2010-luvulla sekä Kiina että Venäjä ovat ottaneet takapakkia uudistusten suhteen.

Kiina tukee kaikista maista eniten Venäjää, ja on pelottavan kiintoisaa nähdä miten maiden suhteet toisiinsa ja muuhun maailmaan kehittyvät lähitulevaisuudessa. Tähän ei Kiinan poliittinen järjestelmä -kirjakaan vielä osaa antaa vastausta.