Olin pitkään kahden vaiheilla siitä, sopivatko kirjan kaksi puolta, historiallinen romaani ja 2020-luvun kirja-alan satiiri, yhteen, mutta lopulta ne sulautuivat yhteen hienosti.

Maagista realismia hyödyntävässä Erään kissan tutkimuksissa liikutaan maamme itsenäistymisen kuohuista aina sekavaan nykyhetkeen asti, mutta hyppelyä ei ole Ketun ammattitaidon takia lainkaan vaikea seurata. Romaanin kiinnostava nimi tulee sen pääkertojana toimivalta nisäkkäältä. Ihmishahmoja tarkkaileva ja heistä raporttia valmisteleva kissa on ylimaallinen olento, jolla on kyky matkustaa ajassa ja paikassa. Niinpä eläin pyörii sekä helsinkiläisessä arvotalossa että köyhässä mökissä Lapin perukoilla.

Kettu on viime aikoina kertonut haastatteluissa tuplatraumastaan eli keskenmenoistaan ja tulehtuneista väleistään WSOY:hon. Ei ole sattumaa, että Erään kissan tutkimusten Kirjailija menettää lapsensa ja kykynsä kirjoittaa. Verisestä kostosta haaveillaan, mutta sen sijaan ajatukset kääntyvät kohti armoa.

KETUN TEOS ei ole kuitenkaan tunnustuksellinen paljastuskirja, vaan satiiri. Kettu moukaroi miehistä vallanhalua, johon liittyy elimellinen valmius väkivaltaan, eivätkä nämä romaanin osuudet säästy liialliselta myrkyllisyydeltä.Tarinan Kirjailijaa kiusaa narsistinen Isopomo, vanhan ajan parantaja Eevaa ahdistelevat muut hullut. Kantaäiti kiteyttää päiväkirjassaan, ettei nainen voi valita: “Mutta ei meillä naisilla semmoiseen ole koskaan ollut varaa, ei ennen eikä tulevassa. Meän pitää tarrata nykyiseen. Tähän hetkeen. Ruokkia lapset, lypsää lehmät, kerätä kerput, kuoria maidot. Nyt. Tänään. Joka päivä.” (s. 292)

Rekistereitä vaihteleva Erään kissan tutkimuksia on kieleltään väkevä, samaa kovaa luokkaa esimerkiksi Rosa Liksomin romaanien kanssa, ja myös rakenteeltaan toimiva. Tarinasta on selvästi saksittu pois ylimääräinen. Toiminnalliset ja tehokkaat luvut ovat lyhyimmillään alle sivun mittaisia, ja jokainen lause palvelee romaanin teemoja: feminismiä, valtaa ja rajojen ylittämistä.

Ääneen pääsevät vuorotellen Kissa, Kirjailija ja Eeva. Toisinaan puheenvuoro annetaan myös Eevan sielunkumppani Mahtelle. Hän on pehmeän luonteensa takia teoksen miehistä ainoa järkevä. Mutta hänkään ei mahda mitään sukupuolestaan johtuvalle kiihkolle, joka saa hänet tarttumaan aseeseen. Lopulta Eeva joutuu tukemaan vääryyksien kumaraan painamaa miestään, mutta tekee sen mielellään, ei vastentahtoisesti.

Kommunistisesta utopiasta turhaan haaveileva Mahte on romantikko, muut mieshahmot voimastaan huumaantuneita sikoja, jotka ovat valmiita jyräämään heikommat tieltään saadakseen nauttia vallasta. Heillä on eri oikeudet: “Saahan mies vaimoaan kurittaa ja perhettään ojentaa.” (s. 303)

ERÄÄN KISSAN TUTKIMUKSIA on tekijänsä ensimmäinen romaani viiteen vuoteen. Ketun mukaan sen työstäminen palautti hänelle ilon kirjoittamiseen. Kommentti vaikuttaa teoksen sisältämien julmuuksien takia erikoiselta, mutta Kettu viittasikin sillä vapautumiseensa sovinistisista kahleista.

Hän hyödyntää Erään kissan tutkimuksissa sekä Suomen historiaa että oman sukunsa todellisia vaiheita. Romaanin lopun lähdeluettelosta löytyy laajasti proosaa ja tietoa, eikä niiden nivominen yhteen osoittaudu ongelmalliseksi.

Kerronnan haltuunsa ottava Kissa ei aluksi ymmärrä ihmisten ristiriitaisuutta, mutta päätyy pitämään Kirjailijasta ja Eevasta. He ovat vahvoja, menetystensä karaisemia naisia, jotka maistavat elämää ja kuolemaa kaikessa väkevyydessään. Niinpä romaaniin sisällytetty lainaus kauhukirjailija Edgar Allan Poelta voisi aivan hyvin toimia Erään kissan tutkimusten ylimääräisenä mottona: “Rajat, jotka erottavat elämän kuolemasta, ovat parhaimmillaan varjoisia ja epämääräisiä. Kuka sanoo, missä yksi loppuu ja mistä toinen alkaa.”

Tämä romaani on selvästi syntynyt sisäisestä pakosta, Ketun halusta purkaa tuntojaan fiktioon. Kertomuksen sisältämä runsas henkinen ja fyysinen väkivalta ei tule yllätyksenä hänen aiempaan tuotantoonsa, kuten romaaniin Kätilö (2011), tutustuneille, mutta nyt ne ovat mukana perustellummin.
Katja Kettu on kirjoittanut avainromaaninsa.