Negatiivisen kuvan takana ei ole vain työn raadollinen luonne: kuolemantuomiohan tuli suoraan jumalalta tai tämän edustajilta – ja jonkun se piti panna täytäntöön.

Syynä on se, että virkaan saatin aluksi vain rikollisia ja muita laitapuolen kulkijoita. Kunnialliseksi viraksi pyövelin ammatti julistettiin 1600-luvulla, jolloin kuninkaan ja aateliston valta ja tätä palveleva hallintokoneisto ja oikeuslaitos olivat vahvimmillaan. Pyöveli symboloi tätä järjestystä.

Mikko Moilasen Suomen pyövelit -kirjassa kartoitetaan tarkoin pyövelin elämää ja toimenkuvaa asumisesta ja perhesuhteista palkkaan ja työetuihin unohtamatta yhteiskunnallista ympäristöä. Kirja on täynnä toinen toistaan karmeampia tosikertomuksia pyövelien arjesta ja elämästä. Kirjan lopussa on esittelyt 81 miehestä, jotka hoitivat lääninpyövelin virkaa 1630-luvulta vuoteen 1830.

Julmuus ja raakuus ei rajoittunut pyövelin kohteeseen, vaan 1600-luvulla teloituspaikkoja siroteltiin näkyville paikoille ja ruumiit jätettiin pitkäksi aikaa niihin mätänemään – näyn ja hajun synnyttämä pelko ja kauhu piti tehokkaasti rahvaan kaidalla tiellä.

Näin pyövelissä vain konkretisoitui yhteiskunnassa vallinnut yleinen barbaarisuus. Kuitenkin kuoleman ammattilaisen läheisyyttä kaihdettiin niin että jopa kapakassa pyövelin piti juoda omasta tuopista, eikä edesmenneen pyövelin maallisilla jäännöksillä ollut asiaa kirkkomaan multiin sen enempää kuin tämän kohteillakaan. Pyöveli on paljon puhutun ” toiseuden” ruumiillistuma.

Ei ollut herkkua rakkarillakaan

Mutta kurjallakin on kurjansa. Pyövelillä oli apulainen, jota kutsuttiin ”rakkariksi”. Tämän tehtävänä oli tehdä ne kaikkein likaisimmat työt, kuten korjata mädäntyneet ruumiit hirsipuista ja teilipyöristä. Pyövelin tehtäviin kuului mestaamisen lisäksi erilaiset puhtaanapitotyöt, kuten ulkokäymälöiden putsaaminen ja kaupunkilaisten ulosteiden ja eläinten raatojen kärrääminen asutuksen ulkopuolelle – nämä tehtävät lankesivat luonnostaan rakkarille. Pyöveli oli palvelijaansa verrattuna kunniallinen virkamies, joka halusi pitää omat kätensä ja kirveensä puhtaina.

Suomen pyövelit kirjassa on se vika, että muuten perusteellista kartoitusta ei kytketä mitenkään meidän aikaamme. Sen kirjasta huomaa väkisinkin, että elämä on ollut tavattoman julmaa ja pienistäkin rikoksista on saanut kidutustuomion. Ja päätellä voi että pyövelien aikaan verrattuna meidän demokraattinen yhteiskuntamme on pahimmillaankin ihan siedettävä.