Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Kirjallisuus

Kirja-arvio: Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaissa liikutaan toisissa todellisuuksissa

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Esiraati haarukoi Lasten- ja nuorten Finlandia-palkintoehdokkaiksi tänäkin vuonna mukavasti niin tietoa ja tarinaa kuin kuvakirjoja ja romaaneja. Neljää tässä esiteltävää ehdokasteosta yhdistää mielikuvituksen pidäkkeetön lento.

Marjo Jääskä

Saara Kekäläisen kirjoittama ja Reetta Niemensivun kuvittama kuvakirja Valpuri ja vaarallinen aamupuuro zoomaa kutkuttavasti yhteen lapsiperheen tulenarimmista hetkistä: aamupalan syömiseen.

Tomera Valpuri marssii pehmoeläinten kanssa keittiöön ja tilaa isältään erikoisaamiaisen, toisin sanoen ”Croissanteja, vohveleita, ja vadelmahilloa. Maapähkinävoita, suklaatahnaa ja kinuskia”. Isän käsitys talon erikoisesta on kuitenkin erilainen. Valpurin eteen mätkähtää lautasellinen puuroa.

Valpuri protestoi kiivaasti, mutta sisuuntuu ja päättää, että välit vihollisen kanssa on selvitettävä. Tästä käynnistyy huima seikkailu, joka vie kaksikon muun muassa avaruuteen, taidemuseoon ja arkeologiselle kaivaukselle.

Isä yrittää patistaa mielikuvitusmaailmoissa liihottelevaa Valpuria syömään, mutta tyttö keksii toinen toistaan hillittömämpiä syitä, miksi puuroon ei voi koskea. Puuro voi esimerkiksi olla ulkoavaruudesta laskeutunut vieraan sivilisaation edustaja ja siihen kajoaminen aiheuttaa intergalaktisen selkkauksen.

Kekäläinen onnistuu upeasti kertomaan Valpurin hurjat kuvitelmat vähillä, toisinaan jopa humoristisen napakoilla sanoilla. Kaikki oleellinen, tytön tunnetilojen ilmaisusta lähtien tulee kuitenkin sanotuksi.

Isän ja tyttären suhde vaikuttaa lämpimältä ja ymmärtävältä. Isä ei peräänny puuronsyöntivaatimuksesta, mutta ei liioin hermostu, ja kannustaa rauhallisesti Valpuria maistamaan ensimmäisen lusikallisen.

Iso merkitys kokonaisuuden kannalta on tekstin ja kuvituksen yhteispelillä, joka toimii saumattomasti ja nostaa tarinan aivan uusiin sfääreihin. Niemensivun selkeäpiirteisissä kuvissa on samaa henkeä kuin tekstissä. Niissäkään ei rönsyillä tai koristella.

Sarjakuvankin keinoja lainaaviin kuviin on piilotettu itsenäisiä vitsejä. Tarkkaan kannattaa tutkia esimerkiksi perheen kirjahyllyn niteet sekä ruokapakkausten etiketit.

KIRJAT
Saara Kekäläinen & Reetta Niemensivu:

Valpuri ja vaarallinen aamupuuro
Tammi 2022, 48 s.

Sofia Chanfreau:
Kirahvin sydän on tavattoman suuri

Kuvittanut Amanda Chanfreau
Suomentanut Outi Menna.
S & S 2022, 209 s.

Reetta Niemelä:
Mustan kuun majatalo

Kuvittanut Katri Kirkkopelto
Lasten Keskus 2021, 310 s.

Marisha Rasi-Koskinen: Pudonneet
WSOY 2022, 416 s.

MIELIKUVITUS LIITÄÄ kaukana ja korkealla myös Sofia ja Amanda Chanfreaun saturomaanissa Kirahvin sydän on tavattoman suuri.

Tarinan keskushenkilö on yhdeksänvuotias Vega, joka asuu isänsä kanssa Kirahvisaaressa, keskellä meren ulappaa. Äidistään tytöllä ei ole mitään tietoa. Isä on aiheesta vaitonainen, eikä eriskummallisesta isoisä Hektoristakaan irtoa paljon sen enempää.

Vega rakastaa piirtämistä, ja lehtiöönsä hän tallentaa kohtaamiaan otuksia, kuten asfalttimajavia, suojatieseeproja ja mankutööttejä. Tytön maailma on muutenkin vilkas ja värikäs. Matematiikan tehtävät tanssivat ja lautaset juoksevat maratoneja.

Vegan säntillisen isän on vaikeaa ymmärtää tytärtään ja kaksikon väliin kiilaa vielä isän uusi naisystävä Viola, joka Vegan silmissä on pelottava jääkuningatar. Elämä käy lopulta niin tukalaksi, että Vega karkaa kotoa uuden ystävänsä Nelsonin luokse.

Salapoliisityyliin kaverukset ryhtyvät selvittämään, miten tytön isän voisi pelastaa Violan kohmettavista kynsistä. Auttaisiko Vegan äidin löytäminen sulattamaan jääkalikaksi kovettuneen isän? Voisiko mantereen puolella esiintyvästä kiertävästä sirkuksesta saada apua?

Tarina on kaunis ylistys ihmisten erilaisuudelle, ja pohtii myös sitä, miten tärkeää on tulla nähdyksi omana itsenään. Teoksen tunnelmassa sekoittuvatkin oivallisessa suhteessa murhemieli ja reipas seikkailu.

Tarinan omintakeinen maailma on rakennettu huolellisesti ja kekseliäästi, ja yksityiskohtien runsauteen on helppoa ja nautinnollista uppoutua. Tästä kuuluu ehdottomasti kiitos myös suomentaja Outi Mennalle.

Silmien eteen piirtyy vaivatta vaikkapa muffineja takaluukustaan putkautteleva keksimobiili tai perunoita pesevä ponin kokoinen koira. Vain muutamissa paikoissa tuntuu, että sivuilla pyörii jo liikaakin omituisia otuksia.

Tarinaan eläytymistä tukee myös Amanda Chanfreaun tekemä kuvitus. Mustavalkoiset piirrokset ovat satuun sopivan utuisia, mutta silti täynnä pikkutarkkoja yksityiskohtia.

Kuvituksen lumovoima ei kuitenkaan viettele ensi vilkaisulla. Kuvat kaipaavat kärsivällistä katsetta, mutta kun ne vähitellen heräävät eloon, voi vain ihmetellä, miten ihmeellisen värikkäiltä mustan, harmaan ja valkoisen eri sävyt tuntuvat.

HARRY POTTER -TYYLINEN fantasia, eri puolilta maailmaa lainattu kansanperinne ja ympäristönsuojeluteemat yhdistyvät onnistuneella ja omaperäisellä tavalla Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon kirjassa Mustan Kuun majatalo.

Saimi Salaper muuttaa eläinlääkäri-isänsä kanssa vanhaan majataloon, pieneen Sinimäen kaupunkiin. Saimille selviää nopeasti, että he eivät asuta taloa isän kanssa kaksistaan, vaan kammioissa ja ullakkohuoneissa majailee paljon muutakin porukkaa, esimerkiksi hiisejä, tiiperoisia ja yksivarpaisia.

Oudot olennot, salaväkeläiset, ovat menettäneet kotinsa, kun ihmiset ovat myllänneet metsiä, niittyjä ja soita. Luonnonhengille vihamieliseksi muuttuneessa maailmassa majatalo on heidän viimeisiä turvapaikkojaan.

Kunnon fantasiaan kuuluu selväpiirteinen hyvän ja pahan taistelu. Salaväkeläisten vihollisiksi osoittautuvat muun muassa majatalon naapurissa Taikaparkia pyörittävä Quumestari sekä lipevä kiinteistönvälittäjä Halla Haava.

Kovin pitkälle kamppailussa ei vielä ehditä, sillä teos on kirjatrilogian ensimmäinen osa. Sarjojen avausosiin kuuluva tarinamaailman esitteleminen ottaa tietysti oman tilansa, mutta tarinassa kuitenkin riittää kiehtovia vaiheita ja jännitystä. Myös miljöön kuvaus on nautittavaa.

Teoksessa vilisee paljon erilaisia hahmoja, mutta ne erottuvat hyvin toisistaan ja täydentävät jokainen omalla tavallaan kokonaisuutta. Valovoimaisin on tietysti reipasotteinen, vanhanaikaisesta kuuliaisen tytön roolista kieltäytyvä Saimi, mutta kiinnostavia tuttavuuksia ovat myös vaikkapa hiisiprinsessa Anskariina Myrskylehti sekä kyklooppi Tuffe Kloppi.

Luontotuhoon liittyvät teemat ja aihelmat on punottu tarinaan luontevasti ja osoittelematta. Omanlaistaan työtä luonnon suojelemiseksi tekee esimerkiksi majatalon johtohahmo Morri Colliander, joka noitataidoillaan kopioi ja kutistaa tärkeitä elinympäristöjä ja siirtää ne turvallisempaan paikkaan.

Teoksen houkuttelevuutta lisää Katri Kirkkopellon neliväri- ja mustavalkokuvitus. Kirkkopellon tunnistettava, pehmeäpiirteinen tyyli ja syvät värisävyt tuovat fantasian miltei käsin kosketeltavaksi. Kuvien kohdalle pysähtyy ja niihin uppoaa.

MARISHA RASI-KOSKISEN Pudonneet on rakenteeltaan kiehtova ja yllättävä nuortenomaani, joka ei päästä lukijaansa helpolla. Jos jujun kuitenkin hoksaa ja malttaa pysytellä tarkkaavaisena, teos osoittautuu upeaksi todellisuuksien kudelmaksi.

Temaattisesti tarinan ytimessä on ihmiselämän sattumanvaraisuus, mutta toisaalta myös se tuki, voima ja energia, jota erilaisissa verkostoissa yhteen kiinnittyvät ihmiset toisilleen hankaluuksista ja yhteentörmäyksistäkin huolimatta antavat. Pudonneita on tarinassa useampia, mutta niin on myös kiinni ottajia.

Tapahtumat keskittyvät nimettömän brittikaupungin pienelle umpikujakadulle, jonka viimeinen talo tuntuu vetävän puoleensa onnettomuuksia. Läheinen junarata värittää alueen elämää aiheuttamallaan melulla ja tärinällä, mutta huokuu samalla myös epämääräistä uhkaa.

Merkitsevästi nimetyllä Turnaround- kadulla toistensa kohtaloihin kietoutuvat Elias, Ian ja K/Katerine/Kay/Koo sekä runsas joukko saman kadun muita asukkaita. Teoksen puolenvälin paikkeilla mukaan astuu myös K:n pikkuveli, elämän laitapuolelle ajautunut Jonas.

Pyörätuolissa istuva, konemusiikkia tekevä Ian on asunut kadulla koko ikänsä. Suomalaisen Eliaksen tuo seudulle biologiselta isältä peritty talo, K. taas saapuu etsimään kadonnutta pikkuveljeään. Yhteistä nuorille on eri tavoilla ilmenevä pyristely kohti itsenäistä elämää.

Tarinan aikajänne on kymmenen vuorokautta, mutta ajanjakso haarautuu pitkin teosta tavalla, jota ei oikein voi kuvailla pilaamatta lukunautintoa. Sen verran voi paljastaa, että suunnilleen kirjan puolivälissä tarina nitkahtaa uuteen asentoon ja teosta alkaa lukea aivan uusin silmin.

Vihjeitä tulevasta on toki saatu jo aiemmin. Esimerkiksi roolipelaamista harrastavan Eliaksen suunnitelmat ja pohdinnat kehitteillä olevasta pöytäroolipelistä virittävät odottamaan tarinalta jotain muuta kuin täysin realistista lähestymistapaa.

Kertojanäänillä ja näkökulmatekniikalla leikittelevä teos on käsittämättömän hieno sommitelma, jonka rihmastoista löytää varmasti uutta jokaisella lukukerralla. Mestarin työtä ei voi kuin ihailla!

 

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE