Sekä oppositiossa että hallituksessa tarjotaan kasvua keskeiseksi ratkaisuksi Suomen talouden ongelmiin, mukaan lukien julkisen talouden rakenteelliseen vajeeseen.

Minulle Malirannan kirjaan perehtyminen oli helppoa vetävän kirjoitustyylin ansiosta ja lisäksi sen vuoksi, että minulla on ollut tilaisuus kuulla kirjan ideoita kirjoittajan hyvinä ja tiiviinä esityksinä.

Ja ihan parasta on itse se ajatus: Suomi ei ole ajautumassa synkkään köyhtymisen kierteeseen.

Suomalaiset, varsinkin nuoret ja uusia uria avaavat yritykset, ovat jo vuosien ajan rakentaneet perustaa tuottavuuden nousulle. Perustutkimusvaihetta on seurannut markkinoiden testaaminen ja tulossa on skaalausvaihe, jossa yritysten menestys näkyy koko kansantalouden mittakaavassa.

MALIRANNAN TÄHTÄIN on kirjan optimistisen pääargumentin oikeaksi osoittamisessa. Hän esittää tarpeeksi näyttöä sen tueksi – ja lähdeaineistosta sitä sopii etsiä lisää.

Oikeastaan Malirannan näkemyksen kiistäjillä pitäisi olla todistustaakka, sillä onhan Suomi vaurastunut yli 150 vuotta. Kriisejä on tullut ja niitä on mennyt.

Pitkä kaari on ollut kohti hyvinvointia ja rikkaiden pohjoismaisten naapurien, Ruotsin ja Tanskan, saavuttamista.

Maliranta koettaa olla päivänpolitiikkaan nähden tasapuolinen ja välttää moittimasta istuvaa hallitusta. Minä taas lukiessani yritin juuri nimenomaan löytää perusteita oppositiopolitikoinnille. En pettynyt.

Erityisen tarkasti luin luvun kahdestatoista myytistä, jotka johtavat väärään analyysin Suomen kasvun rajoitteista. Kun Maliranta osoittaa, että suomalainen työmarkkinamalli on puutteineen kaikkineen aivan kelvollinen, kappale tulee luettua kahteen kertaan.

Useilla mittareilla Suomen malli antaa tilaa joustoille. Työvoima liikkuu, palkat nousevat kannattavissa yrityksissä. Työmarkkinat eivät ole rikki, ja siksi niitä ei tarvitse kovalla kädellä korjata. (Luvun anti ei jää pelkkään nykyhallituksen kritiikkiin, vaan myös Malirannan tapa kumota myyttiä niin kutsutun uusliberalismin kiroista on hyvää tekstiä.)

Kirja on hyvin kirjoitettu. Yhdessä asiassa voisi toivoa viilaamista: miksi esimerkeissä talouden yksikkö on aina ”tehdas”?

Tehdasteollisuus on tärkeä, mutta suurin osa meistä on tuottavassa työssä palvelualoilla. Olisipa tämä huomioitu abstrakteissa esimerkeissä!

Itse kirjan pääsanoma on tärkeä, kun poliittiset päättävät miettivät Suomen tulevaisuutta. Jos ja kun Suomen tulevaisuus on mahdollisuuksia täynnä, on nykyhallituksen näköalattomuus paitsi surullista myös vahingollista.

On haitallista varautua pienenevään ja näivettyvään Suomeen, jossa ei ole sijaa kulttuurille, osaamisen nostamiselle eikä maahanmuutolle.