Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kirjallisuus

Kirja-arvio: Mika Malirannan teesi pitää – Suomi ei ole ajautumassa köyhtymisen kierteeseen

Mika Maliranta.

Mika Malirannan tuore kirja Pinnan alta – Miksi edessämme on vahvan talouskasvun? on ajankohtainen, sillä se käsittelee talouden kasvua.

Tytti Tuppurainen

Sekä oppositiossa että hallituksessa tarjotaan kasvua keskeiseksi ratkaisuksi Suomen talouden ongelmiin, mukaan lukien julkisen talouden rakenteelliseen vajeeseen.

Minulle Malirannan kirjaan perehtyminen oli helppoa vetävän kirjoitustyylin ansiosta ja lisäksi sen vuoksi, että minulla on ollut tilaisuus kuulla kirjan ideoita kirjoittajan hyvinä ja tiiviinä esityksinä.

KIRJAT:
Mika Maliranta:
Pinnan alta – Miksi edessämme on vahvan talouskasvun aika
Docendo 2024

Kirjassa parasta ei ole sen helppolukuisuus. Vielä parempaa on, että kirjassa tulee esille yksi taloustieteen vaikuttavista oivalluksista: siinä esitetään ajatus, joka on samalla sekä vanhan vakiintuneen viisauden vastainen että perusteltu.

Ja ihan parasta on itse se ajatus: Suomi ei ole ajautumassa synkkään köyhtymisen kierteeseen.

Suomalaiset, varsinkin nuoret ja uusia uria avaavat yritykset, ovat jo vuosien ajan rakentaneet perustaa tuottavuuden nousulle. Perustutkimusvaihetta on seurannut markkinoiden testaaminen ja tulossa on skaalausvaihe, jossa yritysten menestys näkyy koko kansantalouden mittakaavassa.

Oikeastaan Malirannan näkemyksen kiistäjillä pitäisi olla todistustaakka, sillä onhan Suomi vaurastunut yli 150 vuotta.

MALIRANNAN TÄHTÄIN on kirjan optimistisen pääargumentin oikeaksi osoittamisessa. Hän esittää tarpeeksi näyttöä sen tueksi – ja lähdeaineistosta sitä sopii etsiä lisää.

Oikeastaan Malirannan näkemyksen kiistäjillä pitäisi olla todistustaakka, sillä onhan Suomi vaurastunut yli 150 vuotta. Kriisejä on tullut ja niitä on mennyt.

Pitkä kaari on ollut kohti hyvinvointia ja rikkaiden pohjoismaisten naapurien, Ruotsin ja Tanskan, saavuttamista.

Maliranta koettaa olla päivänpolitiikkaan nähden tasapuolinen ja välttää moittimasta istuvaa hallitusta. Minä taas lukiessani yritin juuri nimenomaan löytää perusteita oppositiopolitikoinnille. En pettynyt.

Erityisen tarkasti luin luvun kahdestatoista myytistä, jotka johtavat väärään analyysin Suomen kasvun rajoitteista. Kun Maliranta osoittaa, että suomalainen työmarkkinamalli on puutteineen kaikkineen aivan kelvollinen, kappale tulee luettua kahteen kertaan.

Useilla mittareilla Suomen malli antaa tilaa joustoille. Työvoima liikkuu, palkat nousevat kannattavissa yrityksissä. Työmarkkinat eivät ole rikki, ja siksi niitä ei tarvitse kovalla kädellä korjata. (Luvun anti ei jää pelkkään nykyhallituksen kritiikkiin, vaan myös Malirannan tapa kumota myyttiä niin kutsutun uusliberalismin kiroista on hyvää tekstiä.)

Kirja on hyvin kirjoitettu. Yhdessä asiassa voisi toivoa viilaamista: miksi esimerkeissä talouden yksikkö on aina ”tehdas”?

Tehdasteollisuus on tärkeä, mutta suurin osa meistä on tuottavassa työssä palvelualoilla. Olisipa tämä huomioitu abstrakteissa esimerkeissä!

Itse kirjan pääsanoma on tärkeä, kun poliittiset päättävät miettivät Suomen tulevaisuutta. Jos ja kun Suomen tulevaisuus on mahdollisuuksia täynnä, on nykyhallituksen näköalattomuus paitsi surullista myös vahingollista.

On haitallista varautua pienenevään ja näivettyvään Suomeen, jossa ei ole sijaa kulttuurille, osaamisen nostamiselle eikä maahanmuutolle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE