Kirjallisuus

Kirja-arvio Petri Tammisen teoksesta Suomen historia: Itsenäisyyttä juhlittaessa voi lukea suomalaisten omia kokemuksia

Kari Hulkko
Petri Tamminen Musiikkatalossa Helsingissä 2015.
Kari Hulkko
Petri Tamminen Musiikkatalossa Helsingissä 2015.
Kari Hulkko
Petri Tamminen Musiikkatalossa Helsingissä 2015.

 

Petri Tamminen on nykyhetken kiinnostavimpia suomalaisia prosaisteja.

Lyhyen ja tiiviin, mutta ilmavan muodon yhdistelmä on tuottanut toinen toistaan lukukelpoisempia tuotoksia. Nyt Suomen vuosijuhlan äärellä lukijan uteliaisuutta tyydytetään aiemmista varsin poikkeavin keinoin.

Tekijä on keksinyt historian kuvaukseen mainiosti soveltuvan keinon kertoa suomalaisten lähimenneisyydestä. Noin viidestäsadasta yhteydenpidosta ja kyselystä on kertynyt 83 kirjallista katkelmaa. Nämä todellisen ruohonjuuritason muistot ja perinnetieto, käsitykset ja kokemukset muodostavat elävän kokoelman kirjoitetun Suomi-albumin sivuja.

Huutokauppaa tarinoitansa

Tamminen ikään kuin huutokauppaa asiansa. Kuka vastaa, kuka lukee! Houkutus houkuttaa.

Kirjan mukaan huutokaupoissa myytiin ennen mitä vain, karjaa ja kartanoita, nahkatakkeja ja koneita. Elettiin sotia edeltävää aikaa ja tavarat vietiin käsistä. Ja sotien jälkeen ne vasta vietiinkin, irrottelee tarina.

Sotien jälkeen huomasin, että huutokaupalla menee silloin hyvin kun muilla huonosti. Ja parhaiten onnistui, kun laittoi ilmoituksen perään ym., paljastaa kertoja. Huutokaupassa kulki monta esinettä, tarpeellista ja varsinkin tarpeetonta.

KIRJAT

Petri Tamminen:

Suomen historia

Otava 2017, 157 s.

Vastapainoksi kerrotaan nykyajasta. Maahantulijoiden jalkapallopeliä seurannut alkaa nähdä eri pelaajissa luonteenpiirteitä. Ennen hän oli luullut, että kaikki olivat samanlaisia. Ja itseään hän oli pitänyt tolkullisena ihmisenä!

Sana kakkapylly olisi aikoinaan saanut isän ja Mannerheimin tolaltaan, kertoo eräs haastateltu. Nyt sillä myydään äänilevyjä. Siitä huomaa ajan kulumisen.

Sitten pääsin työllisyyshommiin, muistaa toinen. Kaivettiin viemäriä neljän metrin syvyyteen. Ensimmäinen nosti lapiollisen savea olkansa korkeudelle, seuraava oman olkansa ja sitä seuraava maan tasalle. Kun kaivettiin lisää, löytyi tynnyrihana, liitupiippuja, astioita, kuparikolikoita ja suutarinverstas. Elettiin sitä ennenkin.

Hiljainen kuuntelija

Petri Tamminen osoittautuu erinomaiseksi kuuntelijaksi ja analysoijaksi. Hän malttaa olla hiljaa, ei katkaise puhetta.

Vanhemmista puheista paljastuvat melkoiset selviytymistarinat eivätkä

sotien aikoina kaikki olleet likimainkaan sotahulluja, eivätkä hulluja.

Oikea hälytys sai aikaan sekasorron. Rehtori kysyi: ”Onko tämä alku vai loppu?” Ja maalla ihmeteltiin menoa: ”että sotahommiin vaikka on heinänkorjuuaika”.

Yhdenpäivän uimakoulussa opettaja käski heilauttaa käsiä ilmassa ja heitti sitten housunkauluksesta veteen.

Vapautumista ja herkkyyttä

Perheen isä oppi vapautumaan vahingossa. Pommituksen alettua äiti, hän ja tytär makasivat lattialla. Sen loputtua isä halasi niin äitiä kuin tytärtä. Ensimmäisen kerran.

Sitä herkkyyttä oli. Eräässä perheessä isää ei paljon nähty, mutta ”nukkumaan mentäessä hän silitti päätäni ja hyräili”, muistaa tarinoitsija.

Tuntemattoman sotilaan ilmestyttyä kirja kiersi suvussa. Ensin luki isä, sitten äiti, isän veli, isän veljen vaimo, viimeisenä isän sisko, joka sanoi: ”Kudoin samalla sukkaa ettei mennyt aika hukkaan.”

Ja johan nyt on: ”Jatkosotaan vietiin paras mies, kun ei kotonakaan ruvennut ies kanoja tappammaa”. Toiset piiloutuivat, toiset pakenivat. Ja pelko oli sotien aikana aina läsnä, toivo heikko. ”Tänään elät mutta huomenna kuolet”.

Lisäksi kerrotaan noottikriisistä, yleislakosta, Salaman jumalanpilkka-asiasta, Kekkosesta. Muistellaan Olympialaisia, Armi Kuuselaa ja Etykiä ja paljon muuta.

Eivätkä ihmiset unohda Lasse Virenin tuplavoittoja. Pesäpallon Itä-Länsi-ottelun päätyttyä tasapeliin onniteltiin kentän parasta Aulis Karvosta Halsuan Toivosta. ”Ei Jumalan armosta vaan Halsuan Toivosta”.

Harmaasieppo, kaivo ja joulupukki

Tarinassa esitellään myös savotan ”harmaasiepon näköinen kokki” ja sukupuolikasvatuksen vaikeudesta: ”se yks paikka”. Muistellaan keskioluen vapautumista ja maaltamuuttoa.

Joulupukkiin liittyy määritelmä suomalaisen miehen kolmesta elämänvaiheesta: ”ensin uskoo joulupukkiin, sitten ei usko ja lopulta on joulupukki”.

On kirjassa mukana muutakin hauskaa. Kun Mieto hävisi Wassbergille sen sadasosasekunnin, kisaa seuranneen osaston lääkäri sanoi sydänpotilaille: ”Kaikki jotka selvisivät hengissä, niin kotiin vaan.”

Ja sarkasmi soi. Kun kynsilakan kuivattamiskone saapui Amerikasta, se ei toiminutkaan. Mutta ei mitään, ei ollut kynsilakkaakaan.

Palataan vielä alun meklaritapahtumaan: Vain kaivo jäi myymättä.

Matti Saurama

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat