Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Kirjallisuus

Kirja-arvio: Saabismi on yhteisöllisyyttä – Riikka Ala-Harjan romaani vie tien päälle

Tässäpä viimeinkin astetta tai paria lämpimämpi kotimainen romaani. Viime syksynä suomalaiskirjalijoiden romaanit olivat lähes järjestelmällisesti synkkiä, joten Riikka Ala-Harjan (s. 1967) valoisampi En Saab on mukava poikkeus sääntöön.

Esa Mäkijärvi

Romaani kuvasa syyskuista automatkaa, jonka aikana kaksi naista, tuoreesta erosta kärsivä Olga ja hänen sattumalta tapaamansa mekaanikko, mieltyvät toisiinsa. Teoksen kolmanneksi tähdeksi nostetaan ruotsalainen klassikko Saab 900, jolla matkaa taitetaan. Siihen suhtaudutaan kuin perheenjäseneen: ”Saab on semmonen, sen moottori ei vaan pikkasen juttele, se jyrähtää.”

Saabismista tehdään romaanissa koko kansalle yhteinen harrastus, vaikka touhu romantisoinnin puolelle meneekin. Merkki yhdistää ihmisiä esimerkiksi sukupuoliin tai sukupolviin liittyvien rajojen yli.

Riikka Ala-Harja:
En Saab
Otava 2019, 203 s.

En Saabin minäkertoja Olgan kieli on vallatonta ja tyyliltään toista kuin Ala-Harjan edellisissä kirjoissa, kuten lapsen leukemiaa käsitelleessä Maihinnousussa (2012). Ratkaisu toimii uudessa teoksessa kohtalaisesti siitä huolimatta, että Olga on hahmona epätasapainoinen ja ärsyttävä: ”Kävelen veskiin, mun kannat kopisee hallin sementtilattiaa vasten niinku oisin joku John Wayne tai joku muu pätevä ja varma, vaik en yhtään oo.”

Patriarkaattia vastaan

En Saabin päähahmot ovat kliseisiä, Olga ringetteä pelaava rääväsuu ja nimetön mekaanikko salaperäinen häärääjä. Edellisen vanhemmat ovat kuolleet syöpään. Olgan paljastetaan asuneen Ukrainassa ja lähellä Tšernobylin räjähtänyttä voimalaa, mistä saatu säteily saattoi tehdä hänestä viallisen. Asiaa ei kuitenkaan avata enempää, mikä osoittautuu muutenkin romaanin tavaksi.

Romaani ei ole rennosta kielestään huolimatta pelkkä hupinumero. Sen naiset kantavat sisällään yksinäisyyden aiheuttamaa surua. He ovat ulkopuolisia kapeakatseisessa Suomessa, mutta kieltäytyvät heittämästä kirvestä kaivoon ja mukautumasta: ”Tää maa on täynnä mitättömiä mestoja, varsinaisia persreikiä, mut aina niistäki löytyy yks ihminen jonka kanssa synkkaa.”

Rakasta Saab-harrastustakaan ei jätetä stereotyyppisesti kaljamahaisille miehille, vaan siitä ollaan aidosti ylpeitä ja siihen suhtaudutaan pieteetillä. Ikävä kyllä rahavaikeuksista kärsinyttä perinteistä ruotsalaista valmistajaa ei enää ole. Mikään ei kestä ikuisesti, oli kyse sitten autoista tai ihmissuhteista, kirjassa surkutellaan, ennen kuin painetaan jälleen kaasua.

Bensankatkuinen kirja olisi helppo sovittaa elokuvaksi, niin toiminnallinen se on. Sen vapautta ja yksilöllisyyttä korostava sanoma on rohkea. Joku pahastuu Olgan suoruudesta varmasti, vaikka hän etsii meidän kaikkien tavoin onneaan. Hänen läheisriippuvaisuutensa on hyvin kirjoitettu. Se tekee teoksesta uskottavamman ja saa antamaan anteeksi tällaiset laiskemmat kohdat: ”Lenin oli sellanen hymyilevä setä.”

Rautainen Saab

Olgan ja mekaanikon suunnitelmaton autoilu ei ole pelkkää auvoa, vaan siinä on etenkin edellisen mielestä todella hankalia hetkiä. Olga ei ole varma siitä, pitääkö myös hänen tuttavansa naisista ja kiduttaa tämän mahdollisella heteroudella itseään. Salaperäinen kumppani käyttäytyy erikoisesti, eikä vaikuta häpeävän mitään. Hän ei paljasta heikkouksiaan, mikä ärsyttää hysteerisempää Olgaa.

Huonosti yhteen sopivaan kaksikkoon kiintyy ehkä juuri siksi, että he ovat niin erilaisia. Olga kiteyttää vaikeutensa näin: ”Kaikki on niin vitun arvaamatonta. Liikenne on arvaamatonta, voimalat on arvaamattomia, ihmiset on. Säädetään ja omistetaan ja menetetään ja toimitetaan ja paskotaan ja ohjaillaan ja pannaan ja viestitellään, ja kaikki on koko ajan ihan saatanan ennustamatonta.”

Lopussa huoltoasemalle päätyneelle parille uhoaa hikinen humalainen mies. Kaikki on nykyään pilalla, tyyppi vaahtoaa, kun naiset muhinoivat keskenään ja autot kulkevat sähköllä. Saab 900 edustaa sen sijaan kunnollista vanhaa maailmaa, ja mikä parasta, se ei kuulu pelkästään mölyäville äijille. Olgalle rakkaus on kuitenkin tärkeintä: ”ja musta tuntuu elintärkeeltä et toi välittää musta.”

En Saabin tarina jää epämukavasti ja kummallisesti kesken. Langat siististi yhteen solmiva ratkaisu olisi ollut mukavampi, vaikka kertojan sekoilut päätöksen perustelevatkin. Enempi valo olisi tehnyt hyvää, vaikka kirjassa eletään syksyä ja kuljetaan pimeyteen, sillä tuskaista proosaa Suomessa on jo riittämiin.

Riikka Ala-Harja on taitava kirjailija, mutta tässä romaanissa hän tuntuu päästäneen itsensä turhan helpolla. Teemoja ei kehitetä, eikä autoilustakaan tule muutamia mitättömiä sattumuksia lukuun ottamatta oikein mitään. Kielen sulavaksi saaminen on ehkä vienyt tekijän enimmän huomion.

Kompaktin teoksen hotkaisee nopeasti, vaikka se tasapainoilee kömpelösti jossakin taiteen ja viihteen välillä, eikä suostu valitsemaan suuntaansa. Saab 900 osoittautuu ihmisiä luotettavammaksi, mutta entä sitten? Pitäisikö meidän ottaa sen sitkeydestä mallia? Herkullisen asetelman lupaukset jätetään En Saabissa harmi kyllä enimmäkseen lunastamatta.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Pääkirjoitukset
28.5.2020
Kainosteluunkaan ei ole syytä: SDP on nyt monella mittarilla Suomen selvästi suosituin puolue
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE