Kirjallisuus
24.2.2020 13:48 ・ Päivitetty: 24.2.2020 14:15
Kirja-arvio: Suomalainen poliittinen tv-satiiri on pilkannut parhaimmillaan vallan rakenteita, köyhimmillään ihmisten henkilökohtaisia ominaisuuksia
Satiiria on ollut aina eivätkä teematkaan ole aikain saatossa kovasti muuttuneet. Antiikin johtava komediakirjailija Aristofanes teki jo pilkkanäytelmiä aikansa poliitikoista ja muista mahtihenkilöistä. Kuitenkin vasta televisio on tuonut satiirin koko kansan silmien eteen. Onkin vähän yllättävää että Suomen television runsaasta satiiritarjonnasta ei ole tätä ennen tehty kunnon kirjaa, vaikka ensimmäinen satiiriohjelma, Tuulimylly, ilmestyi kuvaruutuihin jo vuonna 1964.
Janne Zareffin Kuinka vallalle nauretaan kokoaa yhteen suomalaisen satiirin pitkän ja kirjavan historian. Zareff pohtii laajemminkin satiirin olemusta eri näkökulmista. Hän on siksikin oikea henkilö tehtävään, että hän on itsekin ollut tekemässä televisioon satiiriohjelmia kuten poliittista ajankohtaisirvailua Noin viikon uutiset (nykynimeltään Noin viikon studio).
VEKistä Iltalypsyyn
Kiintoisa on satiirin historia, joka heijastaa yhteiskunnan muutoksia. 1960-luvun satiireja ovat Jukka Virtasen, Matti Kuuslan ja Aarre Elon muodostaman VEK-ryhmän pajasta tulleen Tuulimyllyn lisäksi myös muunmuassa Piikkis ja Me krokotiilit.
Yhdeksi tunnetuimmaksi on muodostunut Ylioppilasteatterin radiolle Orvokki-kabareet, joissa irvittiin niin armeijaa, kirkkoa kuin pääomapiirejäkin, ja jonka tv-versiossa pilkan kohteena oli militarismi. Mutta 70-luvulla poliittinen satiiri sai vaieta, ja viihteellisempää ja harmittomampaa satiiria viljeli etenkin Spede Pasanen aisaparinaan Simo Salminen, joka jo vuonna 1966 pilkkasi Rotestilaulullaan protestilaulujen tekijöitä.
Viimeistään 1990-luvulla satiirin kärki siirtyi poliitikkojen ajamista aatteista ja asioista poliitikkojen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja heidän imitoimiseensa, esimerkiksi Martti Ahtisaaren lihavuus ja ankkamaisen keinuva kävelytyyli olivat pilkan kohteita Iltalypsy-ohjelmassa.
Satiiri someistuu
Lisää aiheesta
Kun ottaa huomioon, että kirjankin mukaan satiiri kukoistaa lamojen ja muiden yhteiskunnallisten kriisien aikoina, herää kysymys, onko satiiri aktivoimassa ja laittamassa ihmisiä liikkeelle, vai tuudittavatko hauskat jutut katsojat vain entistä passiivisempaan olotilaan. Ainakin poliitikkojen henkilöön keskittyvät satiirit siirtävät katsojien huomion pois yhteiskunnan rakenteellisista vääristymistä yksilöön, ja näin estävät todellisen muutosvoiman syntymisen.
Kuinka vallalle nauretaan
Poliittinen satiiri Suomen televisiossa
Gaudeamus 2020
Kirjassa tuodaan esiin, että satiiri ei kohdistu vain valtaan ja sen käyttäjiin, vaan satiiri itse on vallankäyttämistä. Esimerkiksi 90-luvulla Hyvät herrat ja Iltalypsy käsittelivät hoitajien lakkoa. Mutta ohjelmien näkökulmat olivat vastakkaiset: ensin mainittu ohjelma vastusti lakkoa, ja jälkimmäinen puolusti sitä.
Entä satiirin nykyhetki ja tulevaisuus? Satiiri voi kulkea moniin suuntiin. Yhtäältä se voi palvella diktatuurista ja terroristista probagandaa, toisaalta se voi vastustaa näitä. Kirja jättää tulevaisuuden auki. Mutta varmaa on , että satiirin voima ja teho eivät katoa – siksi kirja uskookin, että satiiri siirtyy yhä enemmän sosiaaliseen mediaan, missä siitä kamppailevat eri tahot.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.