Ja koska Matilainen on kirjailija, hän on kuvannut tuon hetken romaaniinsa Takaisin nollapisteeseen.

– Romaanin loppupuolella tulee kohtaus, jossa kaveri, päähenkilö, istuu Tähtitorninmäellä. Hän harkitsee taas itsemurhaa. Yhtäkkiä hän näkee jalkojensa juuressa ruohikolla kulkevan muurahaisen. Äkkiä se kaveri katsoo muurahaista ja ruohon kasvamista, niin kuin näkisi sen kaiken ensimmäistä kertaa elämässään.

Tässä kohdin Matilainen myöntää: juuri siinä romaanin tilanteessa päähenkilö on hän itse. Romaanin kaveri on Pekka Matilainen, mutta sillä mutkikkaalla tavalla, jolla kirjan kirjoittaja ja sen päähenkilö joskus ovat yksi ja sama.

Annetaan Pekka Matilaisen itsensä kertoa elämänsä avainhetkestä Helsingin Tähtitorninmäellä keväällä 1979. Matilainen oli potkittu pois Järvenpään alkoholistiparantolasta kolme kuukautta aiemmin. Hän oli ollut juoppona liian hyvä.

– Siellä Tähtitorninmäellä tajusin, että hei mä olen elossa. Ymmärsin olevani osa ihan kaikkea. Se riitti mulle sillä hetkellä. Minulla ei ollut mitään muuta sillä hetkellä. Ei ollut rahaa, ei asuntoa, ei työtä, ei naista, ei ollut halua jatkaa entistä dokuelämää, mutta ei myöskään ollut yhtään voimia ja motiivia aloittaa uutta elämää.

– Onneksi silloin oli kevät. Sen hetken jälkeen en ole miettinyt koko itsemurha-asiaa, Matilainen murahtaa tälle asialle pisteen.

Matilaisen kokemus Tähtitorninmäellä oli yksilöllinen. Sen synnyttäneet kokemukset eivät olleet yhtä ainutlaatuisia.

Itsemurha-ajatukset ovat alkoholisteille tyypillisiä, kun näkee Matilaisen sanoin ”kaikkien teiden olevan tukossa”. Monella ajatus ei jää ajatukseksi.

Lue Pekka Matilaisen laaja henkilöhaastattelu Demokraatin viikkolehdestä 3.8.

Teksti: Janne Ora