”Kirjavisa aktivoi jälleen muistijälkiä yli 60 vuoden takaa. Juuse Tammisen 1950-luvulla kirjoittama sankaritarina Ensimmäinen marathon kertoo nuorille ateenalaisten ja persilaisten välisestä suurtaistelusta vuonna 490 ennen ajanlaskumme alkua.

Voimansa tunnossa aikansa supervalta Persia oli 10 vuotta aikaisemmin hyökännyt mereltä 600 laivan turvin Ateenan kimppuun, mutta äkillinen myrsky oli silloin pelastanut kreikkalaisen kaupunkivaltion. Yhteenotossa 11 000 miehen ateenalaisjoukot löivät kovalla maalla ankarassa taistelussa 16 000 persialaissotilaan armeijan. Yksi voiton avaimista oli kreikkalaisen sotataidon innovaatio, tiivis ja nopeasti liikkuva keihäsosasto eli falangi, jolle Persian perinteiset jalkamiehet eivät voineet mitään.

Sodan yhdeksi sankariksi kohosi Feidippides-niminen (’hevosta säästävä’) soturi, joka taistelun tauottua lähetettiin viemään tietoa voitosta Ateenaan. Hän juoksi tarun mukaan läpi kylien, huusi voiton sanoman joka kylän ohittaessaan, saapui perille, ilmoitti ilosanoman ateenalaisille ja kaatui lopuksi kuolleena maahan. Teko jäi elämään urheilun jaloimpiin kilpailuihin, Olympiakisoihin. Juoksumatka Marathonista Ateenaan täsmentyi aikanaan nykyaikaisten olympialaisten kunninkuusmatkana 42,195 kilometriin.

Juuse Tamminen (1888-1962) oli kansakoulunopettaja ja sivutoiminen kirjailija, joka osallistui sisälllissodan aikana valkoisten joukoissa merkittäviin taisteluihin Ikaalisissa. Tammisen kuvaukset noista taisteluista, joilla tukittiin punaisten rynnäkkö kohti pohjoista, otettiin myöhemmin lähes sellaisenaan ensimmäisiin sisällissodasta laadittuhin historiateoksiin. 1950-luvulla hänet palkittiin mm. Topelius-palkinnolla nuoten historiallisista romaaneista kuten antiikin ajan meritaistelua kuvaava Salamiin voittajat sekä Rapolan kuninkaan vangit, kertomus Suomen ensimmäisen ristiretken ajoilta.”

Pertti Vuorelalle Tammisen sisällissotavaiheet ovat kiinnostavia muun muassa kotiseudullisista syistä:

”Juuse Tamminen teki elämäntyönsä Ikaalisissa kansakoulunopettajana. Erityisesti 1950-luvulla hän kirjoitti lukuisia historiallisia nuortenromaaneja, vaikka julkaisi muitakin teoksia. Nuorten kirja ry:n palkinnon Juuse sai 1953 ja Topelius-palkinnon 1955.

Juuse osallistui sisällisotaan Ikaalisissa valkoisten joukoissa. Näitä taisteluja hän on kuvannut kirjassaan Ikaalisten rintamalla – muistelmia vuodelta 1918 (1929). Taistelut Ikaalisten rintamalla kestivät seitsemän viikkoa ja päättyivät kuudes huhtikuuta, jolloin Tampere antautui.
Ikaalinen oli strateginen taistelupaikka, koska se oli este punaisten etenemiselle pohjoiseen entiseeen kotipitäjääni Parkanoon. Kauppala piti kuitenkin pintansa eteläpohjalaisten apujoukkojen avulla ja valkoiset etenivät Hämeenkyröön.

Sisällisota oli traumaattinen kokemus 30-vuotiaalle Juuselle. Olli Korjus kertoo kirjassaan Kuusi kuolemaantuomittua, että Juuse Tamminen tunsi ’voimakasta ahdistuneisuutta’ taistelun jälkiä katsellessaan.”

* * *

Eero Reijonen vertaa kahta eri aikojen lukukokemusta.

”Toinen 11-vuotiaan Tossun Nahkapojan, joka bongaa koulun kirjastosta tulevan Visakirjan. Nöösipoika lukee arvostamastaan kirjasarjasta opuksen, joka kuitenkin osoittautuu tyyliltään jo sille keskenkasvuiselle kossillekin vähän vastenmieliseksi käyneeksi sota-aikaa ihannoivaksi kuvaukseksi. – – –

Kun kirjaa arvio yli 60-kymppinen eläkeäijä, Talvisodan syttymisen 80-vuotismuistokauden alkaessa, pitää kai tunnustaa, että vaikutteita arviointiin on kertynyt niin monelta suunnalta, ettei niitä kannata erikseen luetella… Pidin kirjasta enemmän kuin ensimmäisellä kerralla.

Otin tämän vuonna 1954 ilmestyneen opuksen aikansa kuvastimena, ainakin yhden suuren joukon mielipiteenilmaisijana, joukon, joka tunsi itsensä petetyiksi.

Sota-aiheisia poikakirjoja ilmestyi hävityn sodankin jälkeen paljon ja sensuuri, jonka sanottiin vielä toimivaan joko nukkui, tai ei välittänyt poikasten seikkailukertomuksista. – – –

Sotahypetyksen sijaan Visakallo mielistyi kirjailijan kynäilytyyliin ja Antiikin tyydyttävään asiantuntemukseen. Eihän se mitään Paavo Castrénin luokkaa ollut, mutta poikien lukemiston sisällöksi ihan mallikasta.

Jos visaopusta lukee hyvällä silmällä niin siitä löytää aika pätevän kuvauksen yhteiskuntajärjestelmistäkin: Ateenan demokratia, se oli tarkoitettu vapaille miehille, kansalaisille nämä ainoastaan olivat äänestyskelpoisia. Sitten olivat metoikit, jotka kelpasivat duuniin, jopa kauppiaiksikin ja tietysti veronmaksuun… ja tietysti sotimaan, erityisesti kolmisoutujen airopareihin. Sitten tulivat orjat, moniin luokkiin jakautuneet, joiden joukossa oli paljon kukistettujen vihollisten entisiä nokkamiehiä…ja jossain kotiportin ja hellan välissä ”hallitsivat” naiset. Heidän virallinen äänioikeutensa rajoittui kotiseinien sisäpuolelle, vaikka monet historioitsijat ja muutkin kynämiehet haluavat heidän asemaansa kivasti korostaa.

Näin tekee visakirjailijakin. Siitä hänelle ylävitosia, jonka osasivat heittää jo Antiikin taistelijat. Ainakin jos uskomme Hollywoodin parhaita alan leffoja, muun muassa Aleksanteri Suurta, siinä Brad Pitt -versiossa. —

En oikeastaan ihmettele, että kosmologi Esko Valtaoja muistelee visakirjailijaa eräänä varhaisena kirjallisena innoittajanaan. Opettaja-kirjailija Juuse Tamminen maalailee historian tarinoita avaralla skaalalla. Välillä mennään maailmoja syleilevästi ja heti kohta kirjailija kuvaa ateenalaissotilaan keihään tarkkoja tuntomerkkejä, tai Antiikin ylimyssuvun kotipiirin sisustusratkaisuja, ruukkuja, astioita, jopa koristekukkia.

Juuse Tammisen kuvaamia sotavarusteita, kilpiä, keihäitä, linkoja ja jousia on nähtävissä Olympian ja Spartan museoissa. Ja osa on nimilappujen mukaan aitoa Marathonin taistelun jäämistöä.”

Sirpa Taskinen muistelee vanhoja hyviä kulttuuriaikoja.

”Juuse (oik. Jooseppi Arvid) Tamminen (1888-1962) täyttäisi 131 vuotta alkavalla viikolla (29.11). Hän oli juuri muuttanut kansakoulunopettajaksi Ikaalisiin, kun kansalaissota syttyi. Valkoisten puolella sotinut Tamminen on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan Ikaalisten rintamalla, jota vieläkin siteerataan.

Muutoin hän on jäänyt aika lailla unohduksiin, vaikka aikoinaan sai useitakin palkintoja. Hän voitti jopa vuoden 1947 Suurkisojen novellikilpailun. Oi niitä aikoja, jolloin urheilukilpailuissa oli myös kulttuurisarjoja!”

Kiitokset oikeista vastauksista/arvauksista myös Matti Kärkkäiselle ja Juhani Niemelle – ja palkinto Eero Reijoselle. (rb)

Visasitaatti 21

Se on sitten perinteisen paikka! Näihin joulun runotehtäviin ei ole ollut tapana paljon vihjeitä ladella, joten sanottakoon vain, että tämä tuottelias kirjailija oli paitsi seikkailukirjojen taitaja, myös tieteiskirjallisuutemme edelläkävijöitä.
Siis kuka? Vastaukset viimeistään 9.12. klo 12 sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. tai osoitteelle Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 HKI. Yhdelle palkinto.

Metsä viettää joulua,
ja joulun tähdet palaa,
kuukin jouluhopeataan
seudun yli valaa.

Kuusen oksat lumitähdin
nyt on koristettu,
koivuihin on kirkkaat jäiset
puikot ripustettu.

Karhu näkee luolassansa
joulun syvää unta,
Lumivaipan alla lepää
salon luomakunta.

Jänön jalka jätti pienet
jäljet kankahalle,
kun se juoksi joulunviettoon
kotiin,kuusen alle.

Järvellä on yksinäiset
hiihtosuksen ladut.
Hiljaa hyrrää salomailla
joulun suuret sadut!