“Tämän viikon sitaatista ponnahti esiin ratkaiseva taikasana: Mutakuoppa. Mieleeni tuli heti Veikko Lavin kappale ‘Lasijauholaivakeikka’. Siinä 30-luvun alun hanttimiehet rehkivät selät verillä pesukaapin kokoisten säkkien kanssa, kun laivasta lossataan pohjalastia. Irvistys on kuin Ritolalla, mutta ‘vihdoin viimein tili maksettiin, just Mutakuoppaan mennä jaksettiin’.

Särmikkäällä Lavilla oli originaalista luovaa kykyä. Se tuotti monta oivaltavaa näkymää 1900-luvun Suomen todellisuuteen. Hän myös eli sellaisen, elämän (ja sellaisena aikana), että oli mistä ammentaa ihmisen mittaisia tarinoita.”

Tauno Telaranta on kotkalaisia, joten…

Visaitaatti on Lavin viimeisestä kirjasta ‘Sataman valot ja varjot’ vuodelta 1991, sen ensimmäisestä luvusta Lasijauholaivakeikka.

Lavi kuvaa 20-luvun Kotkaan sijoittuvassa kotiseuturomaanissaan näkemäänsä ja kokemaansa. Teksti on rehevää kotiseutuepiikkaa, kertomus kadonneesta ajasta, kovasta työstä ja miehisistä miehistä. Sitaatissa mainittu Seurahuoneen rakennus oli kaksikerroksinen puurakennus, jonka yläkerrassa oli herrasväen ravintola ja alakerrassa kansankuppila, karvalakkipuoli Mutakuoppa. Rakennus sijaitsi nykyisen merimieskapakka Kairon naapuritontilla Satamakadulla. – – –

Lavin lauluissa koskettaa niiden syvä inhimillisyys, jota hän itse kuvasi näin: Ne ovat huumoria tunteella. Lavin verbaliikka oli vauhdikasta ja usein puheissa oli paljon liioittelua, jota hänet tunteneet kutsuivat Lavi-lisäksi.”

Tuulikki Lepomäki-Lahtisellakin on perhepiirin kautta Kotka-yhteys.

“Onneksi Kotkasta lähtöisin oleva mieheni tunnisti heti Mutakuopasta, että etsityn kirjalijan kotipaikan on oltava Kotka. Sen jälkeen kolme nimeä Ykä, joka lähti, Taavi, joka oli aina takarivissä, jopa sankarihaudassa ja Willy Heinz, saksalaissotilas, joka kaatui Kyminlinnassa vuonna 1918, veivät ajatukset Veikko Laviin.

1960-luvun lopussa musiikkitoimittajana Yleisradiossa työskennellyt Pekka Gronow löysi Lavin vanhat levyt radiotalon kellarista. Levyt herättivät hänen mielenkiintonsa Lavia kohtaan ja niinpä hän kävi tapaamassa lauluntekijää tämän kotona. Gronowille paljastui, että Lavilla oli valmiina runsaasti uutta levytettäväksi sopivaa materiaalia.

Lavin uusi tuleminen alkoi ajankohtaisesta Kaljahanat aukes´ laulusta keskioluen vapautumisen kunniaksi. Lavi luopui kanafarmistaan ja muutti perheineeen Haminaan sekä aloitti taas taiteilijaelämän. – – –

Lavi oli pitkään kotikaupungissaan Kotkassa henkilö, josta monet eivät pitäneet. Vasemmistolaiset muistivat hänet nuorena riidanhaluisena suojeluskuntalaisena, joka usein tappeli vasemmistopuolueiden kannattajien kanssa. Oikeistolaisia ärsyttivät Lavin tempaukset sota-aikana. Sodan jälkeen hän joutuikin etsimään töitä muualta Suomesta. Lavi sai nauttia suurimmasta suosiostaan vasta iäkkäänä, 60-80-vuotiaana.”

* * *

Mauri Panhelainen on tykännyt lukukokemuksestaan.
“Sataman valot ja varjot on vetävä kuvaus Kotkan satamasta ja sen kirjavasta ihmisjoukosta 1930-luvun taitteessa. Taustana olivat omat kokemukset raskaista töistä ja huveista noin parikymppisenä nuorena miehenä.  Visakirjasta löytyy niin kansankuvauksen kuin veijariromaaninkin aineksia. Lyyristä otettakaan ei satamakuvauksesta puutu. Miljööseen johdatellaan heti alussa runollisesti: ‘Pienoinen iltatuuli heilutteli lampunkupua, jonka tahdissa liikkui varjojen viitta märässä maassa ikään kuin esirippuna sataman harmaalla näyttämöllä.'”

Eero Reijosella olisi taas vaikka mitä tarinoita kerrottavana Vepasta. Kielteisiä ja myönteisiä. Tässä pari siivua.

“Lasijauholaivakeikka (1977), jossa nuori hanttimies nipin napin jaksoi raahautua kuuluisaan Mutakuoppaan ryyppäämään, on työväenlaulujen aatelia. Se on yhtä aikaa maalaileva ja järkyttävän realistinen ja vielä vähän humoristinenkin kuvaus nuoren pula-ajan satamaduunarin arjesta. – – –

Ei ihme, että Peter von Bagh oli myyty. Elokuvan kautta elävä mies tunnisti toisen visualistin. Von Bagh oli kuitenkin realisti Veikko Lavin persoonan arvioinnissa. ‘Hänellä on suuri olennaisuuksien taju lauluissaan, mutta henkilönä ja puheissaan hän on mitä järjettömin tyhjänjauhaja.’

Visakallo arvelee, että Lasijauholaivakeikan ja koko tuon Lavi-albumin ristikseen ottanut haitaristi-kolumnisti Jani Uhleniuskin pitää tätä yksittäistä sävellystään ja sovitustaan uransa eräänä tähtihetkenä. Sellaiselta se ainakin kuulostaa. – – –

Mauno Koivisto oli pyytänyt Veikko Lavia vaalikampanjansa esiintyjäksi Turkuun vuodenvaihteessa 1981-82.) Lavi oli kysynyt kesken esityksen. Onko tällä muita satamajätkiä paikalla?… Yksi valtava koura oli noussut, etupenkiltä. Katsomo oli revetä liitoksistaan.”

Pertti Vuorela tuumaa, että värikästä laulaja-kirjailjaa on ihan syystä kutsuttu “laulavaksi sosiaalipolitiikoksi”.
“Hänen laulunsa aiheina olivat köyhät ja vähän kouluja käyneet työläiset, jotka kuitenkin tekivät parhaansa leipänsä ja isänmaansa eteen. Ideat lauluihin syntyivät arkielämästä ja omista kokemuksista, joita kertyi kaikenlaisista sekatöistä ja jopa kanalan pidosta.

Olin Kotkassa kuuntelemassa Matti Halmeahon esitystä Veikosta vuosituhannen vaihteessa. Halmeaho kertoili taiteilijan värikkäistä edesottamuksista ja myös lauloi hänen laulujaan kitaran kanssa. Sittemmin Halmeaho julkaisi kaksikin kirjaa Lavista.”

Sirpa Taskisella on ollut mainittuun elämäkerturiin vielä läheisempi kosketus.

“Entinen työtoverini Matti Halmeaho hurahti Laviin jo 1970-luvulla, ja on siitä pitäen esittänyt hänen laulujaan, tutustunut Vepaan ja kirjoittanut tästä kaksiosaisen elämäkerran. Hän on nimittänytkin itsensä Lavilogiksi. Minutkin Matti kerran värväsi erääseen pikkujouluun laulamaan kanssaan Lavia, laulu oli muistaakseni Kaarlon kalossit.”

Encore encore! huutaa visaukko ja toteaa, että oikein vastaajiin kuuluivat myös Veikko Huuska, Juhani Niemi ja Matti Kärkkäinen. Palkinnon saa Tuulikki Lepomäki-Laitinen.

Viikon sitaatti

On sesongin liki sääntömääräisen dekkaritehtävän aika. Kirjailijaa voi kutsua lajityypissään tienraivaajaksi, jonka läpimurtoromaanin päähenkilössä oli paljon omakohtaista. Tuo samainen hahmo seikkaili avioiduttuaankin ainakin kakkosroolissa läpi tuotannon.

Kuka on tämä monessa ensimmäinen? Vastaukset viimeistään 28.11. mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

“Rainan olisi kaiken järjen nimessä pitänyt hävitä lopullisesti elämästämme kuusi vuotta sitten, siinä vaiheessa kun hän myrskyisän sananvaihdon säestyksellä pudisti jaloistaan kapitalistisen kotimme ummehtuneet pölyt, siirsi tavaransa jossakin Kalliossa sijaitsevaan opiskelijaboksiin – ja ilmaisi ylenkatseensa porvarillisia sovinnaistapoja kohtaan jättämättä kolmen kuukauden vuokrat maksamatta.”