Tämänkertainen osuus mennään jo aika täydellä ekstraluokan vaunuilla, ja junassa on hyvä tunnelma.

Visakonnari leimaa ensin Raila Rinteen lipun.

”Kun haavissa sätkii Trinity Collegen suorittanut irlantilainen menestyskirjailija niin onhan hänet tempaistava esiin. Hän on Sally Rooney (s. 1990), jolta on suomennettukin jo neljä romaania ja joka on singahtanut lukevan julkisuuden universumiin kuin megaraketti. – – –

Tamperelainen visaniekka Jari-Pekka Vuorela kertoo tuosta kuulusta yliopistosta.

”Vastaamaan houkutteli tällä kertaa maininta Coláiste na Tríonóidesta. Siellä käydessä on aina mukava vilkaista, mikä sivu Book of Kellsistä sattuu olemaan avoinna.

No, ehkä visakirjaa ei lueta enää 1200 vuoden kuluttua, mutta vielä jonkin aikaa se toimii muistona tavallisen taantuman oloista ja asioista, joita luultiin ongelmiksi ennen covidia ja Trumpin toista kautta.
Kyseessä on siis Sally Rooneyn Normaaleja ihmisiä. Ylistettyä televisiosarjaa en jaksanut katsoa, kun siinä kerrottiin olevan 12 jaksoa.”

Tuo Book of Kells on siis Trinity Collegen kirjastossa säilytettävä, kelttiläisten munkkien 800-luvulla laatima kuvitettu evankeliumikäsikirjoitus.

Yle Areenastakaan ei löydä ihan kaikkea, huomasi Mauri Panhelainen, joka etsi juuri tuota edellä mainittua tv-sarjaa.

”Irlantilaiset romaanit ovat tunnelmaltaan omaperäisiä ja aina niissä esiintyy yhteiskunnallinen vastakohta tai ristiriita. Tuo tunne koskee myös Sally Rooneyn romaania Normaaleja ihmisiä, josta tehtyä TV-sarjaa koetin turhaan etsiä YLE Areenasta.”

NÄIN TEHTÄVÄSTÄ iloitsee Laura Andersson.

”Hauskaa, kun visassa on vihdoin taas sellainen kirja, jonka tunnistan vihjeistä!

Luin Sally Rooneyn Normal People -kirjan vuonna 2019. Pidin siitä paljon, samoin kuin myöhemmin tehdystä tv-sarjasta. Mariannen ja Connellin suhde on juuri niin riipaiseva, dramaattinen ja mutkikas kuin nuorten aikuisten ihmissuhteet tuppaavat olemaan. Rooneyn tapa kuvata ajatuksia ja tapahtumia miellyttää minua, olen lukenut kaikki hänen kirjansa ja odotan jo seuraavaa. Hän kirjoittaa vakavistakin teemoista kuten lähisuhdeväkivallasta, eli hänen teoksensa eivät ole mitään kevyttä viihdettä, vaan niissä on vakavakin puoli.”

Elisse Heinimaalla lukuilo on vielä edessä.

”Kirjailija on Sally Rooney, joka kuuluu ehdottomiin suosikkeihini. Sitaatti on hänen romaanistaan Normaaleja ihmisiä (Normal People 2018), ja sen on suomentanut Kaijamari Sivill.

Kuten vihjeessä kerroit, teoksen teema on ’neuroottisen on-off-suhteen röntgenkuva’ eli kyseessä on nuorten ihmisten seurustelun ja kasvamisen kuvaus. Välillä suhde menee poikki ja sitten taas palataan yhteen. Marianne ja Connell ovat kotoisin eri yhteiskuntaluokista, käyvät samaa koulua ja myöhemmin opiskelevat Dublinin Trinity Collegessa. Connellin äiti työskentelee siivoojana Mariannen kodissa, joten jo tämä asetelma tuntuu olevan hankala heidän suhteessaan.

Tämän enempää en kirjan tarinasta tiedä, sillä en ole sitä vielä lukenut. Muut Sally Rooneyn suomennetut teokset olen lukenut ja ihastunut niihin.”

Juhani Niemi näyttää nauttivan, kun kirjoissa keskustellaan.
”Normaaleja ihmisiä on nykyromaani isolla N:llä. Vaikka kirjan juoni voi vaikuttaa hyvinkin ennalta-arvattavalta, itseään toistavalta ja kummalliselta, kirja pysyy hyvin kasassa.

Tarina itsessään on kiinnostava. Kahden henkilön elämää ja suhdetta toisiinsa seurataan läheltä, nostaen esille hetkiä sieltä, täältä. Romaani on rakenteeltaan fragmentaarinen: lukujen välillä aikaa kuluu kuukausia, ja jokaisessa luvussa ollaan uudessa tilanteessa. Kiinnostava on myös romaanin tyyli. Kerronta on tyyliltään usein ikään kuin raportoivaa, mutta kuivaksi sitä eiI voi mitenkään väittää.

Normaaleja ihmisiä on myös pesunkestävä eurooppalainen ihmissuhderomaani. Siinä pääasiassa keskustellaan, ja mikään keskustelu ei ole yhdentekevä, vaan jokaisen sanan myötä tuntuu välittyvän kokonainen kohtalo.”

Tuula Hynysellä on toinen Rooney-suosikki.
”Pidin enemmän seuraavasta teoksesta Hyvä elämä – missä olet? Siinä varmaan peillautuu myös Rooneyn omia kokemuksia kuuluisuuden ikävistä puolista.”

VISALLE TAAS tosissaan ryhtynyt Eero Reijonen ei oikein saanut itseään mahtumaan Rooneyn kohderyhmään. Mutta tytär kuuluu, joten:

”Kuuntelin äänikirjaa puolisen tuntia, enkä saanut otetta tarinaan. No, kieli oli kyllä jouhevaa ja rakenteellisesti juonenkuljetus oli taitavasti toteutettua. Aloin hakea syypäätä moiseen. Vanhana alan miehenä olin tunnistavani syyllisen. Suomentaja Kaijamari Sivill. Asia selvä. I rest my case.

Jokin jäi kuitenkin kalvamaan vanhan Pähkinänpurijan kilpailutauolla huilinutta kognitiivistä alitajuntaa. – – –

Kolmen kirjallisuutta, jos ei työkseen, niin ainakin snadeina vapaa-aikoina harrastavan naisen faijana tämä pähkinänpurenta käy toisinaan helpommin. Vanhan äijän hampaat eivät enää pure läheskään kaikkeen, ihan tolkun kerrontaankin. Katvealueet alkavat jo viime vuosisadan puolelta.

Ja koska olen saanut elää neljän ihanan naisen keskellä, en ole muka enää tarvinnut muiden kehittämiä narratiiveja. Kuopustytär saa nyt opastaa äijää oman ikäpolvensa kirjallisuuden mystisistä sokkeloista ihan opastetulle viittatielle.

Tytär kuuluu visakirjailijan kerrontaan tykästyneeseen lukijakuntaan. Fanittaja on ehkä hitusen liian voimakas sana, mutta liepeitä tässä jo lähestytään. Oman milleniaali-ikäluokkansa viitekehyksen
nuorempi pähkinänsärkijä tunnistaa helposti. Kirjallisesta valtavirrasta poiketen kahden nuoren ihmisen kasvutarina on tällä kertaa aidosti koskettava ja kielellisesti oivaltava. ’Se näyttää helpolta, joskus vähän heppoiseltakin, mutta sitä se ei ole. Se on kirjailijan taituruutta.’ Vanhaa visakalloa opastetaan oikeille rasteille, ihan kuin nöösipoikaa – ai että se tekee hyvää.”

Sirpa Taskisella oli samansuuntaisia ”kohdistumisongelmia” kuin Reijos-Eerolla. Niinpä hänen lukuintonsa lopahti aika pian.

”Kirjaa lukiessa huomasin pohtivani kaikenlaista – kuka on normaali milloinkin ja missäkin. Vai on Irlannissakin tarkka luokkajako. Köyhällä pojalla on näköjään auto. Minkä ikäisenä saa ajokortin?
Parin luvun jälkeen tulin siihen tulokseen, että en ole kirjan kohdeyleisöä, joten luovutin. Sally Rooney (s.1991) on niin eri sukupolvea kaikin tavoin, että tämä Normaaleja ihmisiä riittää minun osaltani.”

Otetaan Trinityn kunniaksi loppuun vielä Helena Nurmion muistuma:

”Hauskasti muistui mieleeni, että eräässä aikuisten englannin oppikirjassa kaveri vakuutti, että koko maailma kadehtii irlantilaista kirjallisuutta.”

Kierroksen tietoniekkoja olivat myös Mauri Niemi, Unto Vesa, Ossi Lehtiö, Taina Ukkonen, Jaana Pikkarainen-Haapasaari, Veikko Huuska ja Tarmo Tikka.

Palkinto Laura Anderssonille, ja loput visaturinat verkkoversiossa. (rb)

Visasitaatti 20

Visakirjojen tuoreimmasta syöksytään nyt suoraan sinnne vanhempaan päätyyn. Tämän runoilijan syntymästä tuli alkusyksyllä kuluneeksi 160 vuotta. Käsillä oleva runokokoelmakin ilmestyi jo yli 120 vuotta sitten. Omien runoteosten ohella tämä varhainen kirjallisuusvaikuttajamme suomensi muun muassa Runebergia, Tope­liusta, Goethea ja Heinea sekä erään rakastetun joululauluklassikon.

Kuka on tämän kesän keskelle kaamosta tuovan runon kirjoittaja?

Vastaukset sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi viimeistään 24.11. klo 12. Yhdelle palkinto.

”Terät liitävät kirsikkapuista,
ja virta vieno ne vie.
Se tyynine suvantoineen
mun onneni kymi lie.

Suviyössä mi tuoksuu ja värjyy,
veet kultahan sulautuu;
se lekkuu lännessä päivä
ja idässä kuultaa kuu.

Niin hiljaist’ on ja tyyntä!
Ja koskien alla veet
ne ahtaassa piirissä viipyy,
mut siinä on syvenneet.”