Etpä ollut väärässä, Seija-Sisko Huusko. Niin kuin ei ollut kukan muukaan tämän viikon kymmenestä vastaajasta. Lukua voi pitää hiukan alhaisenakin, kun sitä peilaa Irvingin suureen kansansuosioon Suomessa. Monilla saattaa olla visaromaani hyllyssään tekijän signeerauksella, sillä hän kävi, taas kerran, tätäkin  uutuuttaan täällä promoamassa keväällä 2010.

Mauri Panhelainen on Irvingin liikkeitä hyvin seurannut.

”Nyt kirjavisassa meni aikaa ja vaati vihjeiden eläytyvää lähilukua, mutta se kannatti: visapähkinän ratkaisu on John Irving ja hänen 650-sivuinen teoksensa Viimeinen yö Twisted Riverillä (suomeksi 2009). Vuonna 1942 syntynyt Irving on käynyt useasti Suomessa, niinkin varhain kuin 1950-luvulla kuin myös nyttemmin kirjojaan markkinoimassa.

Visaisäntä oli rakentanut edellisen ja tämän visan yhdistelmäksi sisäinen vitsin: John Irvingin koiran nimi on nimittäin Dickens, sen kirjailijaisännän suosikkikirjailijan mukaan. Visa tuntui ratkenneen, kun tämän huomasin, vaikkei haetusta kirjasta ollut vielä hajuakaan. – – –

Keltaisen kirjaston pitkä lista tuli jälleen kerran avuksi: John Irvingin Viimeinen yö Twisted Riverillä kertoo karskien miesten maailmasta, vaarallisesta tukinuitosta ja siihen liittyvästä elämästä. Kaikesta tästä sukeutuu monikerroksinen sukupolvien yli virtaava tarina.”

Tuo verbi  ”rakentaa” linkitettäessä kahta visatehtävää on mairitteleva: ei muistanut visaukko tuota koirajuttua, vaikka on siitä joskus lukenutkin.

Aika pikään visaympyröistä pois pysynyt Petri Kettunen palaa piiriin – Irvingin suurkuluttaja kun näyttää olevan.

”Lukion äidinkielen opettajani kehotti 1980-luvun alkuvuosina tutuustumaan John Irvingin tuotantoon. Silloin Kaikki isäni hotellit oli paljon esillä lehtien kulttuurisivuilla.

En aloittanut sillä vaan Garpin maailmalla. Myöhemmin luin Kaikki isäni hotellit ja tulipa nähtyä myös kirjasta tehty teatteriesitys KOM-teatterissa. Näiden jälkeen on tullut luettua melkein jokainen Irvingin teos

Kysytty sitaatti on teoksesta Viimeinen yö Twisted Riverillä, jonka parissa meni joulupyhät noin kymmenen vuotta sitten.”

* * *

Eero Reijonen löytää mittavan vastauksensa alkuun toisenkin linkityksen.

”Hienoa, että Visiiri tarjoilee visailijoille priimapähkinöitä nyt näköjään joka kattauksessa. Jos visakirjailijaa on uskominen, kyse on myös perinteen suorasta jatkumisesta: ’Dickensin romaanin Suuria odotuksia’ lukeminen 14-vuotiaana, sai minut ryhtymään kirjailijaksi’.

Yhtä varmasti kuin kuin painimolski, visakirjailijan lähes jokaisesta yksittäisestä teoksessa löytyy myös suora Dickens kommentti. Tarinoiden juonirakenteet muistuttavat arvostelijoiden mielestä liikaakin Dickensin melodraamaa: monimutkaiset juonikuviot, vaaralliset kohtaamiset, orvoiksi jääneet lapset ja suuremman asian hyväksi uhrattu elämä. Kerronnan tyylilajikin on Oliver Twistin luojalla ja Visakirjailijailijalla samanmallinen: lukijaa liikutellaan emotionaalisella, ei niinkään älyllisellä tasolla. Tämä taso on kuitenkin näillä molemmilla taiteilijoilla parasta A-ryhmää. Visakallo ei puhu matkimisesta, nuorempi maestro kirjoittaa tekstiään kunnianosoituksena vanhalle mestarille.

Visa-Eero pitää tämänkertaista pähkinäkirjailijaa oman ikäluokkansa parhaana nykykirjailijana. Taso on toki vaihdellut, mutta ainakin yhtä vajaan six-packin verran täyttä tavaraa on tarjolla. Ja vielä kohtuullisen uudenkarhea visakirja on, kuten Visiirikin arvioi, tätä laatulukemistoa. – – –

Verrattuna synkkävireiseen edeltäjäänsä Kunnes löydän sinut, Viimeinen Yö Twisted Riverillä on pohjavireiltään valoisa teos. Oikeastaan tyyli on päinvastainen kuin edeltäjässä: pelkästään kirjan tapahtumat yhteenliitettynä tulos on selkeästi traaginen. Nuorten ihmisten järkyttäviä kuolemia seuraa päähenkilön, tai päähenkilön faijan – tätä on vaikea määritellä –teloittaminen kahjon konkarikytän toimesta. Nämä otokset sopisivat kovan crime noir dekkarin takakannen täkyksi. Perinteisen takaa-ajotrillerin tuimimmat mausteetkin on isketty pöytään. Avainhenkilöt, lukijalle rakkaat, viettävät noin 500 sivua karkumatkalla vahinkosurman vuoksi. Surmaaja on tietenkin 12-vuotias tuleva kirjailija ja surmattu onkKokki-isän, Sudensuukoksi ristityn miehen, rakastajatar. Mutta näistäkin aineista kirjallisen herkkukeittiön Master Chef, John Irving taikoo suussa sulavaa herkkua.”

* * *

Raila Rinne otti tehtävän vastaan itsevarmuudella.

”Jopas tipahti helppo kirjavisa: vihjeistä tunnisti heti monet kerrat Suomessa vierailleen yhdysvaltalaisen menestyskirjailijan John Irvingin.

Tässä hänen yli 600-sivuisessa romaanissaan liikutaan uittotyömailla ronskien miesten ja daamien parissa. Dominic Baciagalupo on ammatiltaan kokki, toista jalkaansa ontuva hintelä mies, jonka laittamat pöperöt maistuvat sisilialaisen äidin herkuilta. Ruokalajeja riittää ja lukijalla tihkuu sylki suupielestä ellei hänellä sattumoisin ole spagetti hautumassa tai toscanalaiset kanafileet uunissa. Suosittelen varautumaan hyvällä ruoalla, sillä paksun kirjan lukeminen ottaa aikansa. – – –

Mainioon tapaansa John Irving irrottelee Viimeisessä yössäkin lukijoilleen värikkäitä, paikoin lähes uskomattomiakin tarinoita. Päähenkilöt vaihtavat ripeästi nimeä ja asuinpaikkaa, kun alkaa polttaa. Merkillinen tyyppi Ketchum toimii isää ja poikaa varoittelevana sumusireeninä. Vuosikymmeniä hän pitää heihin yhteyttä, vaikka ei osaa edes kirjoittaa.

Kokin poika Daniel ei mieli metsätöihin. Hän on lukuniekka, joka opiskelee collegessa, välttelee joutumasta Vietnamin sotaan ja tähtää kirjailijaksi. Nimekseen hän ottaa Danny Angel. Enkelinimen pitkä historia muodostaa romaaniin sen kestävän loimen, jota tapahtumien ja henkilöhahmojen kuteet kirjovat kuin räsymattoa.

Ainakin omassa keittiössäni on räsymatto ja uunissa tuoksuu tälläkin hetkellä lasagne.”

Sirpa Taskiselle ei tämä Irvingin tiiliskivi enää oikein uponnut.
”Kaikista John Irvingin (s. 1942) kehittämistä villeistä tapahtumista epäuskottavin on visakirjassa Viimeinen yö Twisted Riverillä. Yleensä olen pitänyt hänen paksuistakin teoksistaan, mutta tätä en viitsinyt lukea toistamiseen. Kertomuksen ilmapiiri oli jotenkin kireä koko ajan, tarpeetonta kuvailua oli runsaasti, naiset olivat suuria ja karvaisia… Mukana kirjallista kikkailua kuten se, että päähenkilö kirjailijaksi kasvettuaan alkaa suunnitella tämän kirjan ensimmäistä lausetta. Tiettävästi mukana on Irvingin omaan elämään liittyvää aineista – mutta missäpä kirjassa ei olisi?”

Vexi Lehto on vielä innottomampi:

”Myönnetään myönnetään. Visavastauksessa liikun heikoilla jäillä. Irving ei ole koskaan kolahtanut, paini ja karhut eivät kiehdo. Muutamaa Irvingin opusta olen selaillut, ahaa-elämystä ei ole tullut. Vika tuskin on kirjailijassa.

Visavihjeet olivat selkeät mutta Maailman Paras Kirjasto on sattuneesta syystä hankaloittanut asiointia, enkä ole voinut tarkistaa vastaustani. Murhia ja kantrimusiikkia -sarjan innoittamana totean kuitenkin aihetodisteiden riittävän.”

Jari-Pekka Vuorelalla J. Irvingin luokitus on jotain mediumosastoa.

”Washington Irving on Irvingeistä paras, jos säveltäjiä ei lasketa, mutta kyllä Johnkin on ihan kohtalainen. Huomaan, että hänkin täyttää kohta 80 vuotta.

Voi olla, että hänen sukupolvensa on viimeinen, jossa jaksetaan puurtaa 600 sivun romaaneja muutaman vuoden välein. Neljä vuotta vanhemman Joyce Carol Oatesin teoksia jaksan lukea useaankin kertaan, mutta irvingeistä kertakokemus riittää, tuotannon loppupäästä varsinkin.”

***

Jaana Pikkarainen-Haapasaari arvaa teoksen oikein ja ottaa sen lukulistalleen.

”Tämä on se Irvingin kirja, jota en ole lukenut, mutta vihjeessä oli seikkoja, jotka laittoivat tarkistamaan asiaa. Kun kirjailija löytyi, täytyi käydä läpi ne kirjat joita minulla on ja jos ei nyt ihan arvata, niin melkein, että kumpi se on niistä kahdesta, joita en ole lukenut – vielä.”

Unto Vesa viskaa vielä loppukuittauksen.

”John Irving tuntee tukkilaiselämää New Hampshiren, kotiseutunsa ja sukulaistensa kautta. Siihen ympäristöön sijoittuva, kysytty teos on Viimeinen ilta Twisted Riverillä, suomentaja Kristiina Rikman.

Oma suosikkini Irvingin teosten joukosta on kylläkin Ystäväni Owen Meany.”

”Siideritalon” (Oman elämänsä sankari eli The Cider House Rules), myös filmatisoinneista,  suosikikseen nimeävä visaisäntää kiittää, kuittaa ja antaa palkinnon Petri Kettuselle.

Visasitaatti 9*

Nyt on niin kertakaikkisen järeää kamaa, että mennään ilman vihjeitä. Kysytään vain, että kuka kirjoitti, kuka suomensi, miten tenhoaa?

Vastaukset viimeistään 31.5. sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle kirjapalkinto.

”Ei kivi, vaski, maa, ei aava meri
voi karttaa kuolevaisen kohtaloita,
siis kuinka puolustautuu kauneus,
ei kukkaa voimakkaampaa käräjillä?

Oi, kuinka suven hunajainen huoku
kestäisi päivän piirityksen jyskeen,
kun kalliotkin järkkymättömät,
lujimmat teräsportit Aika murtaa?

Oi pelottava mietiskely – minne
piilisi Ajan kallein jalokivi?
Ken ajan nopsaa jalkaa viivyttää?
Ken kieltää riistämästä kauneutta?

Ei kukaan, ellen ihmetyötä tee:
hän mustekirjaimissa säteilee.”