Unto Vesa oli taas ensimmäisenä lähetysnappia painamassa.

”Kysytty kirjailija on G. K. (Gilbert Keith) Chesterton ja hänen salapoliisisankarinsa Isä Brown, katolinen pappi, joka ratkoo rikoksia yli viidessäkymmenessä kertomuksessa. Kysytty teos on joko Isä Brownin viisaus – salapoliisikertomuksia tai Isä Brownin yksinkertaisuus – salapoliisikertomuksia, molemmat Eino Palolan suomentamina vuonna 1925.

Isä Brown on sympaattinen, vaatimaton pappi, joka selvitystyössään luottaa intuitioon, rationaaliseen päättelyyn ja ihmisluonteen tuntemukseen. Kaikissa kertomuksissa on sympaattinen, pohdiskeleva, eettinen pohjavire.”

”Tällä kertaa visagubbe on annostellut vihjeitä isolla lapiolla, etten sanoisi kauhakuormaajalla. Oikeasti kirjailijan löytämiseen ei olisi tarvittu kuin nimi Flambeau, mutta tarinan selville saamiseksi toki loppuosakin sitaatista on tarpeen.

Sitaatti löytyy kirjasta Isä Brownin viisaus (toinen painos 1925) ja tarkemmin novellista Pendragon suvun perikato. Kyseessä on Gilbert Keith Chesterton (Detection Clubin ensimmäinen presidentti), ja hänen tunnetuimpiin kuuluva hahmonsa isä Brown.

Nämä kertomukset ovat todella hyvää ja mielenkiintoista kirjallisuuttaIsä Brown hoitelee seurakuntaansa ja joutuu siinä ohessa selvittämään mitä salaperäisimpiä arvoituksia. Tälläkin hetkellä voi ykköseltä seurata Isä Brown ja hänen laumansa- sarjan uusintoja, jossa pääosassa on mainio Mark Williams.”

Pirjo Leinonen pohtii näiden kirjojen uskonnollisia ulottuvuuksia.

”Kesän Father Brown -tv-uusinnoista innostuneena olen tilannut G. K. Chestertonin Isä Brownin seikkailuja luettavaksi kirjastosta. Vanhat englantilaiset dekkarit (Christie, Sayers, Doyle jne.) ovat kiinnostavia ajankuvia ja helppoa kesäluettavaa.

Katolilaisuuden yleisyys kirjoissa on hieman ihmetyttänyt, sillä olin kuvitellut englantilaisten olevan etupäässä protestantteja. Isä Brownilla kuitenkin riittää laumaa ympärilleen. Kirjailijan oma kääntyminen katoliseksi lienee innoittanut. Tuntuu, että katolisen papin ympärillä pyörii omien lisäksi enemmän kaikkia maailman uskontoja ja uskomuksia kuin protestantteja.”

Vexi Lehto jatkaa edellisestä.

”Kaikki kunnia nykyaikaiselle kotimaiselle kirjallisuudelle.Itseäni kuitenkin viehättää enemmän perinteinen dekkari.

G. K. Chestertonin luoma Isä Brown on erikoinen salapoliisi uskonnollisen (katolisen) näkemyksensä vuoksi. Ehkä tämänvuoksi Isä Brown kirjat eivät ole olleet suosiossa luterilaisuusmaallistuneesa maassamme.

Salapoliisikirjallisuuden paras esitysmuoto on novelli. On ajan ja luonnonvarojen tuhlausta luoda monisatasivuinen romaani kun saman asian voi esittää parillakymmenellä sivulla.

Oikein hyvä valinta kirjavisaan, jään odottamaan milloin John Dickson Carr/Carter Dickson esiintyy visassa.”

Visasalapoliisi pistää tuon SaPo-sarjan alkupäätä hallinneen klassikkodekkaristin nimen korvansa taa.

Mauri Panhelainen pohtii kirjailijamme uutteruutta monilla kirjoittamisen alueilla.

”Noin sata vuotta sitten elänyt ja vaikuttanut brittiläinen klassikkokirjailija on G. K. Chesterton on tunnetuin dekkaristina ja rikosromaanien päähenkilöstään, pappi isä Brownista, mutta hän oli paljon muutakin. Hänen aforisminsa elävät vieläkin ja hänen kiinnittymisensä anglikaanisessa maassa katoliseen kirkkoon tuotti aikanaan runsaasti artikkeleita ja puheenvuoroja. Kymmenien romaanien ja laajan runotuotannon ohella muita kirjallisia tuotoksia ilmestyi yli 5000 kappaletta.

Netistä löytyneitä Chestertonin aforismeja näyttää vaivaavan briteille tyypillinen piirre: aforismit ovat useimmiten pikemminkin nokkelia kuin syvällisiä. Katolisen kirkon arvojen puolustajana Chesterton oli ahkera ja poleemikkona aina taitava ja vaikuttava. Katolisen kirkon puoleen Chestertonin näyttää vetäneen sen keskeisistä opinkappaleista nimenomaan armo. Kirjoittajana häntä joskus kutsuttiin paradoksien prinssiksi.”

Sirpa Taskinen on Chestertonin tapauksessa kerrankin sangen suopea dekkarigenren edustajalle.

”Nimi ’Flambeau’ soittaa heti kelloja erään tietyn iltapäiväsarjan katsojalle. Onhan kysymyksessä ’Ranskan vaarallisin rikollinen’, tosin ’vain’ mestarivaras ja mestarillinen naamioituja. Isä Brown kylläkin päihittää hänet aina, mikä sopii itsekin katolisuuteen kääntyneelle kirjailijalle. Näin armollisia ja humaaneja dekkareita meikäläinenkin mielellään seuraa.

Gilbert Keith Chesterton kirjoitti esseitä, tutkielmia, romaaneja, balladeja ja juomalauluja, mutta ilmeisesti vain Isä Brown on niistä kestänyt aikaa. Hänen teoksiaan löytyy runsaasti projekti Gutenbergistä (alkukielellä). Televisiosarja on ottanut kirjoista vain muutamia nimihahmoja, kertomuksethan ovat varsin lyhyitä eivätkä sinällään riittäisi kovin moniin jaksoihin.

Mahdollisesti Pendragonien tuhoutuminen on suomennettu aikaisemminkin, mutta se löytyy ainakin kirjasta Lentävä tikari ja muita kertomuksia Isä Brownista (1974). Sen on suomentanut mieheni ystävä Timo Kukkola, joka oli aikoinaan dekkariseuran puheenjohtaja.”

Kuten tämän jutun alussa mainitaan, siteerattu katkelma oli Eino Palolan 1920-luvulla tekemästä suomennoksesta. Palola oli valtavan laajasti kirjallisuuden kentässä viime vuosisadan alkupuoliskolla vaikuttanut mies. Hän toimi niin kielenopettajana, kustannusalalla, journalistina, kriitikkona, kirjailijaliiton puheenjohtajana, Kansan Näyttämön johtotehtävissä. Ja suomentajaura oli merkittävä: hän käänsi Chestertonin ohella maailmankirjallisuutta laajalla skaalalla, mm. Charles Dickensiä, Anatole Francea, Henri Murgeria, P. G. Wodehousea ja Wilhelm Mobergia – siis monta visakirjaakin varmasti.

Isä Brownin laumaan ilmoittautui myös Jaana Pikkarainen-Haapasaari, joka toteaa, jotta Chestertonin kirjojen ”sankari on suosikkini, jopa muiden pappi-etsivien joukosta”.

Hmm… siinähän tulikin kiva lisävisa, jota visaukkokin jäi pohdiskelemaan – papit dekkareissa tai jopa dekkareina! Telkkarin puolelta tulee ensimmäisenä mieleen brittiläinen Grantchester-sarja, mutta entä rikosromaaneissa? Niissä papit ovat useamminkin pahiksina (Joensuu: Harjunpää ja pahan pappi, Melentjeff: Papin kosto) tai uhreina (esimerkiksi Anna Janssonin muutaman vuoden takainen mainio Maria Wern -dekkari Sokea hetki), mutta että ihan rikoksia penkomassa. Tätä voi pohtia koko visaväki, palaamme asiaan.

Isä Brownin tunnistajiin kuuluivat myös Jari-Pekka Vuorela, Markku af Heurlin, Helena Nurmio ja Veikko Huuska. Palkinto Vexi Lehdolle.

Visasitaatti 12

Koska Demokraatin seuraavan printtinumeron kulttuurisivut on pyhitetty teatterille, niin tässä myös sitä lajia. Visauttajan oli jopa vaikea uskoa kirjanpitoaan: tämä klassikkotekijäkö ei vielä ole ollut visassa?! Modernin draaman tienraivaaja!

Siis kuka, mikä tänäkin syksynä ajankohtainen klassikkodraama, ja mitä muuta sanottavaa tästä aikakautensa vallitsevia asenteita ravistelleesta näytelmästä? Vastaukset viimeistään 4.9. klo 12 sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

(Henkilönimet sitaatissa on kätketty XY-tunnusten taakse.)

”Y: Tuohan on kuulumatonta noin nuoren naisen lausumana. Mutta jollei uskonto voi opastaa sinua, salli ainakin minun ohjata omaatuntoasi. Sillä kai sinulla sentään moraalisia tunteita on? Tai, vastaa minulle – eikö ole?

X: Niin, Y, siihen kysymykseen ei ole helppo vastata. Mistä minä sen tietäisin! En ole ollenkaan selvillä noista asioista. Tiedän vain, että minulla on sellaisesta aivan eri käsitys kuin sinulla. Olen myös nyt saanut kokea, että lait ovat aivan toisenlaisia kuin olin luullut; mutta en millään saa päähäni, että nuo lait olisivat oikeita. Naisella ei siis olisi oikeutta säästää vanhaa kuolevaa isäänsä tai pelastaa miehensä henki! Sellaiseen en usko.

Y: Puhut kuin lapsi. Et ymmärrä yhteiskuntaa, jossa elät.”