Piia Yli-Heikkuri innostui lennokkaista kesäsäkeistä paljon:

”Olihan sykähdyttävä runo, jonka tekijää piti tovi etsiskellä. Löytyi Ilpo Tiihonen ja hänen mestarillinen suomen kielen sykähdyttävä sanaleikki: Kesäillan kevyt käsitteellisyys -runo! Jos ei tästä, niin ei mistään tule kesäfiilis!”

Näin hienosti tiivistää Maijaliisa Mattila:

Ja perään vielä yksi tiivistetty kommentti. Näin Rauni Anita Martikainen:

”Tiihosen lukuisten kokoelmien romantiikka ja huumori, sointuisuus, tekee hyvää nyt (ja aina) kun kuin Dorkalan portilla ollaan …

Arjen armadassa taisi Tiihonen kirjoittaa ’Olemme niin köyhät/ että tuntuu jo/ juhlalliselta'”

TOSI PITKÄSTÄ AIKAA visaympyröihin palaavaa Antti Parkkosta visaruno sytytti myös.

”Jos vanhakin taas yrittää, vaikka visan avatessani totesin, taas runo, niistä minä en ymmärrä mitään.

No, myönnän, että nyt on hauskaa ’loppusointua’, ei ihan tavallista. Yllytettynä ja vihjeitä saatuani etsin ensin oman hyllyn ohuesta runo-osastosta. Ei ollut Haavikkoa, ei Viitaa, ei Leinoa.

Nuorempaa oli etsittävä kirjastosta.

Vähän lisää vihjeitä ja vastaan tuli Ilpo Tiihonen. Nyt tärppäsi. Tiihosella on ohut vihkonen ihan minun makuuni Eros, alaotsikko Lemmenlyriikkaa. Sieltä löytyi monen muun mainion joukosta Kesäillan kevyt käsitteellisyys. Oli sointuja, muttei pakollisen tuntuisia. Saatanpa vielä muitakin katsella.”

Sirpa Taskinen ihastelee ja vähän ihmettelee.

”Monesti palkittu Ilpo Tiihonen (1950-2021) oli varsinkin myöhemmissä runoissaan verraton sanataituri, aikuisten Kirsi Kunnas. (Jaakko Vaakko vilahtaakin hänen teksteissään). Olin kerran kuuntelemassa hänen lausuessaan (sana kuulostaa hänen yhteydessään suorastaan vitsikkäältä: ’Lausuja lähti lausumaan, laus laus’) omia runojaan, puoliso Merja Ikkelä soitti hanuria. Mainio esitys!

Sitä jäin ihmettelemään, että visaruno Kesäillan kevyt käsitteellisyys on käännetty englanniksi kirjassa Black and red, joka ilmestyi jo vuonna 1993, kun se suomeksi on vasta kokoelmassa Eros.”

Juhani Niemikin on ilmiselväsi tykännyt lukemastaan.

”Läksin minä kesäyönä käymään, tai en nyt yönä, vaan päivänä, tarkemmin kesälauantaina kesätorilla. Nuorimmaiseni asui jonkin aikaa Lohjalla, joten tuli muutamankin kerran käytyä Lohjansaaren kesätorilla. Jossa mainitussa saaressa kesiään vietteli muuan Ilpo Tiihonen.

Tiihonen oli loistava runoilija, näytelmäkirjailija ym. Hän kirjoitti jotain parikymmentä runokokoelmaa, melkein saman verran näytelmiä, muutaman kuunnelman ja joitain suomennoksia. Ansioistaan kirjallisuuden parissa hän sai useita palkintoja ja lopulta vielä taiteilijaeläkkeen.

Kysytty teos on vuodelta 2002 nimeltään Eros ja sitaatti runosta Kesäillan kevyt leikillisyys, joka taas näyttää olevan jonkinlainen pidäkkeettömän verbaalisen suoltamisen kyllästämä kesämökkiläispastoraali, kuten Tiihonen itse sitä luonnehti.

En ruodi, pohdiskele tai tulkitse tämän enempää, koska runouden kokee kukin omalla tavallaan. Pidin näiden runojen herkkyydestä, arkisuudesta ja leikillisyydestä. Tiihosen lyriikka ei koskaan ollut arkista, silloinkaan kun aiheet olivat.”

Veli-Pekka Salminen noteeraa kirjailijan savolaiset juuret.

”Kuopiossa asuva enoni käytti kerran tätä runoa mottona, kun vietimme siellä kesäistä merkkipäivää. Kuopiosta se oli Ilpo Tiihonenkin kotoisin.

Runoilija itse on analysoinut runoaan näin: ’Kyseessä näyttää olevan jonkinlainen pidäkkeettömän verbaalisen suoltamisen kyllästämä kesämökkiläispastoraali, jossa onkimadot ja lenkkimakkara pyrkivät olemaan korkean ja pyhän kaikupohjana.’ Hän viittaa myös ’halpojen sanaleikkien oluenhuuruiseen toismaailmaan’…”

Myös Elise Heinimaalla on kokemus runosta juhlahumussa.

”Lukiessani sitaattia muistin oitis, mistä on kysymys. Kuulin ensimmäisen kerran runon lausuttuna ystäviemme häätilaisuudessa. Oli ihana kesä, morsian kaunis ja sulhanen komea. Ympärillä suuri ystävien ja sukulaisten joukko meren rannalla kissankellojen aikaan.

Seuraavana päivänä olimme mukana Kukkia-järven Ahosaaressa viettämässä Suven ja runon päivää pienen ystäväjoukon kanssa. Sielläkin luettiin runoja – ja minäpä vein sinne tämän Ilpo Tiihosen runon, joka sai suuren suosion. Itse asiassa elimme siellä runoa todeksi saunoen, uiden, grillaten kaloja, kuunnellen kuikan huutoja järveltä ja nauttien hyviä juomia.”

RIITTA KORHONEN kiittää visaukkoa ”mukavasti askaretta ja iloa tuottaneesta tehtävästä”. Sepä on yksi tämän viihdytysmuodon keskeisiä päämääriä.

”Riemastuttavan visarunon on kirjoittanut Ilpo Tiihonen, vuonna 2021 sairauskohtaukseen 70-vuotiaana kuollut, useaan kertaan palkittu kielitaituri. Hänen tuotantoonsa kuului monen tyylilajin lyriikan lisäksi myös näytelmiä, kuunnelmia ja käännöksiä.

Riemastuttava on myös Tiihosen itse kirjoittama parodinen analyysi tästä runosta. Se löytyy Satu Grünthalin toimittamasta oivasta teoksesta Säkeilyvaara, runouden käyttöopas.”

Näin mukavasti kajahtaa visapiirin suomenruotsalaisesta siivestä, Stefan Ekiltä:

”Kun sen osaa, suomen kieli on ihanan taipuisa ja ilmaisuvoimainen!”

Mauri Panhelainen siteeraa osuvasti:

”Joku lyriikan skribentti on kutsunut Tiihosen kesäistä runoa pidäkkeettömän suoltamisen kyllästämäksi kesämökkiläispastoraaliksi, jossa riimitellään kaikkien runousoppien vastaisesti. Siis kevyt ja hauska kesäruno, sitä lukiessa kurtut siliävävät otsalta.”

Ossi Lehtiö ensin riemuitsee, mutta vaipuu sitteöl lievään pessimismiin. nyt tuli vihdoinkin tekstiä, jota tällainen vanha kääkkäkin tunnistaa.

”Siinä tekstissä on sitä kesää, jota emme paljoa ole vielä kokeneet. Ja pystyykö hyväkään teksti muuttamaan aikaa suotuisemmaksi?”

Lopuksi vielä Jari-Pekka Vuorela. Hänen vastauksessaan on tietynlaisia enteitä, joihin visaukko palaa seuraavalla kerralla.

”En ole enää aina jaksanut vastailla visaan, kun nykyajan tekniikka on vähän pilannut yhteisöllisyyden kokemusta. Jaksetaan nyt kuitenkin tällä kaudella vielä kerran.
Muistin pitkään mainita milloin missäkin tilanteessa, että Ilpo Tiihonen on ainoa elävä suomalainen runoilija, jota jaksan lukea. Nyt ei ole enää häntäkään. Kerrassaan mainio visaruno.”

Tiihosen runon tunnistivat myös Raila Rinne, Pentti Lahti-Nuuttila, Veikko Huuska, Raimo Harjunen, Unto Vesa, Helena Nurmio ja Tarmo Tikka.

Palkinto Elise Heinimaalle. (rb)

Visasitaatti 11

Harvinainen tapaus meillä, sillä tämän kirjan kirjoittaja nousi palkintoehdokkaaksi murheellisen varhaisen kuolemansa jälkeen. Auto-onnettomuudessa menehtyneen kirjailijan kyseisen romaanin viimeisteli hänen läheinen kirjailijaystävänsä. Siis kuka on haussa, mikä palkintoehdokas ja mitä muuta?

Vastaukset sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. 4.8. klo 12 mennessä.

”Mun passissa lukee Teheran, vaikka mä olen viettänyt suurimman osan elämästäni toisella mantereella. Mä olen pohjoisessa siitä syystä, että mun perheeni täytyi paeta Iranista, kun mä olin kuusi. Joskus kuitenkin pahat asiat saavat aikaiseksi hyvää, niin kuin tässä tapauksessa. Pohjoisen maan pääkaupunki on mun koti, sen itäinen laita, jota me kutsutaan kavereiden kesken Lähi-idäksi, vaikka on sillä muitakin nimiä. Exit Paradise ihan vain esimerkkinä.”