Onerva Nyberg saa avata tehtävän auonnan ja, mikäli visaäijän nimimuisti on vielä kunnossa, saattapa avata samalla oman visauransakin.

”Tämä oli helppo: Edgar Allan Poen Amontilladotynnyri (The Cask of Amontillado). Luin sen ensimmäisen kerran noin kuusikymmentä vuotta sitten kokoelmasta Korppi ja kultakuoriainen ja se teki minuun syvän vaikutuksen. Tällä hetkellä ajankohtaisempi tarina olisi tietysti Punaisen surman naamio…”

Seremoniamestarinne edellisestä Amontillado-novellin lukukerrasta on noin 43 vuotta, se tapahtui lukion toisella tai kolmannella ihanan äidinkielenopettajamme Anna Lehmuksen patistamana. Kirja taisi olla sama, johon vastauksessaan viittaa Vesa Paavola:

”Nastaa lukea kun ei ollut pakko”… niin on ollut monelle Seitsemän veljestäkin kouluaikojen jälkeen.

Raila Rinnekin muistaa Poen koulun penkiltä.

”Hataran muistikuvani mukaan meidänkin lukiossa E . A. Poe mainittiin kauhujuttujen ja runojen kirjoittajana, sillä arvelen joskus kauan sitten lukeneeni Korpin, ainakin sen nimirunon. Tähän tietoni Poesta rajoittuivatkin, kunnes Kirjavisa nyt sai kaivelemaan lisää infoa tästä mahdottoman tuotteliaasta mutta köyhästä ja aikalailla rappiolla kitkuttaneesta mestarista.”

Sirpa Taskinen levittää iloksemme juorua.

”Mikäli hatariin juoruihin on uskomista, Amontillado-tynnyri perustuu – paitsi väitettyyn tositapahtumaan – myös kirjalliseen kaksintaisteluun, jolla tekijä halusi ilmoittaa riitakumppanilleen, miten tämän huonoimmillaan kävisi. Tämä voisi sikäli pitää paikkansa, että Edgar Allan Poe (1809–1849) oli varsinainen tappelukukko, joka onnistui sekoittamaan välinsä milloin kenenkin kanssa. Kriitikon työ sopi hänelle hyvin, ja siinä häntä pidettiin eräänä aikansa etevimmistä. Loukkaantuneita vihamiehiä riitti.

Bostonissa syntynyt Poe oli jäänyt orvoksi kaksivuotiaana, jolloin rikas kauppias John Allan otti hänet kasvatikseen ja vei Englantiin. Yhdysvaltoihin palattuaan hän ryhtyi opiskelemaan Virginian yliopistossa, mutta joutui jättämään opinnot kesken pelivelkojen vuoksi. Sitten hän värväytyi sotilaaksi, mutta kadettikoulusta hänet erotettiin. Kasvatusisä heitti hanskansa kehään, jolloin kuukausirahan tulo loppui, eikä toimittajan työ ollut kovinkaan tuottoisaa. 26-vuotiaana Poe meni naimisiin 13-vuotiaan serkkunsa kanssa, jonka kuoleman jälkeen Poe sortui alkoholiin ja huumeisiin. Tällöin hänen kauhukertomuksensa olivat jo varsin suosittuja, mutta rahat menivät sitä mukaa kuin niitä tuli, ja parin vuoden jälkeen Poe kuolikin vain nelikymppisenä.”

Näin novellin ja sen kirjoittajan muistaa Mauri Panhelainen:

”Edgar Allan Poen novellin Amontilladotynnyri varsinaisena aiheena ei ole tuo helmeilevä sherry, vaan kosto. Kertojaminä toteuttaa aikeensa lukijaa järkyttävällä tavalla, joka on tyypillistä Poen lukuisia lukijasukupolvia kiehtoneille rikos- ja kauhutarinoille. Vääryttä oikaisemaan ryhtynyt filosofoi, että ’minun ei tullut ainoastaan rangaista, vaan lisäksi rangaista lainkaan itse siitä kärsimättä. Vääryys jää kostamatta, jos kosto tavoittaa lopuksi kostajan itsensä.’ Kuten arvata saattaa, kosto jättää kuitenkin aina jälkensä ihmismieleen.

Poe eli lyhyen ja risaisen elämän (1809-1849), johon kuuluivat pelivelat ja ajoittainen alkoholismi sekä konkurssiin menneet kirjalliset aikakauslehdet. Hän oli kuitenkin tuottelias kirjailija, joka on jäänyt elämään omien ainutlaatuisten kertomustensa ansiosta, mutta myös sen vuoksi, että hänen ihmisen pahuutta ja rikollisia taipumuksia kuvaavia tarinoitaan on hyödynnetty myöhemmässä kirjallisuudessa ja elokuvateollisuudessa.

Poe on toinen novellitaiteen ehdottomista mestareista; minun kirjallisessa tähtitarhassani se toinen on venäläinen klassikko Anton Pavlovitš Tšehov.”

Markku af Heurlin kertoo, että …

”…Poen kunniaksi nautin teatteriesitysten väliajoilla pitkään Amontillado-sherryä. Tämä vahva viini tulee Montillan alueelta Etelä-Espanjasta. Sherrylaaduksi se tuli ilmeisesti vasta 1700-luvulla, vaikka tarinan oletin ja oletetaan sijoittuvan renessanssiajan Italiaan.”

Visakonkari Veikko ”Vexi” Lehto noukkii kirjailijan vuoden 1995 ensiesiintymisen.

”Muistaakseni vuosia/vuosikymmeniä sitten Edgar Allan Poen teos Punaisen kuoleman naamio oli visailun kohteena. Hämärä muistikuva minulla on jäänyt erään Poe-harrastajan kirjoituksesta ilmennyt laaja tietämys erilaisten suomennoksien vivahde-eroista. Varsin pinnallisena kirjallisuuden harrastajana on aina mielenkiintoista lukea oikeasti asiaan perehtyneiden visavastaajien ajatuksia herättäviä kirjoituksia.”

***

Juhani Niemi noteraa pari Poen ”opetuslasta”.

”Edgar Allan Poe oli kauhu-, rikos- ,fantasia-, ja tieteiskirjallisuuden edelläkävijä ja novellin mestari. Poen rajaton mielikuvitus, analyyttinen kertojan ääni sekä tekstissä elävä huumori ovat innoittaneet monia kirjailijoita Charles Baudelairesta Arthur Conan Doyleen.”

Eero Reijosen pitkästä muistelosta otetaan tähän suomentajaan kohdistuva ylistys, yleisurheilusaavutuksien huomiointi sekä rikoskirjallisuuden edelläkävijyyden korostus

”Jaana Kaparin esipuhe ja jälkisanat olivat tämän lajin mestariluokkaa. Mutkaton, koreilematon – ei syleilty maailmaa, vaan lähestyttiin lukijaa kääntäjän omista, uskottavista mielikuvista. Kaikki olivat näissä teksteissä ikään kuin kotikentällään: kääntäjä, lukija, ja niin kuin luku-urakan päätteeksi saattoi todeta, myös kirjailija. Tällainen kolmen suora tulee lukijalle vastaan yhtä usein kuin Demokraatti Niipperin postilaatikkoon määräpäivänään. (voi Posti, Posti, toim.huom.)

Kyse on myös tiivistämisestä, ytimekkäästä sanomisesta (jossa Visakallo on luonnollisesti osoittanut valtavat leijonankyntensä): innostus kirjailijan tekstiin, kääntäjän työmetodit ja esimerkkejä ongelmanratkaisusta. Tämä kaikki tiiviistetty 12 sivuun. Kun opuksen on lukenut kokonaan, niin voi kerrankin olla tyytyväinen tuoteselostukseen – Jaana Kapari iskee ytimeen: ’ Vaikka kirjailijaa on pidetty salapoliisi-, kauhu-, scifi-, ja fantasiakirjallisuuden isänä, ja hänet on julistettu amerikkalaisen novellin uudistajaksi, hän tuntuu pakenevan määritelmiä. Hän kirjoitti mustekynällä ja koko sielullaan.’ – – –

Luultavasti Poe olisi West Point aikoinaan ( 1830-31) ollut kova luu voimamittelössä, sillä Upseerikoulun lehdestä löytyy maininta, että kadetti Edgar Allan Poe hyppäsi tasamaalla pituutta selvästi pontevammin kuin muut upseerikoulutettavat. Poen Tulos on 21 jalkaa 6 tuumaa, eli 655 cm.. Tulos on hämmästyttävä sillä yli 60 vuotta myöhemmin Ateenan Olympiakisoissa v.1896, Poen maanmies Ellery Clark voitti pituuden tuloksella 635 cm! Vaikka Poen armeijahypyssä olisi ollut saman verran ns. Evangelisti- lisää kuin italialaisilla mittamiehillä vuoden 1987 MM-kisoissa, niin kauhea hyppääjä tämä sanomalehtien täytelukemistojen senttari oli.

Pakollisten dekkariyhteyksien vuoksi minä tätä kauhukirjailijoiden oppi-isänä tunnettua bostonilaista lehtimiessenttaria lueskelin. Tämä oli vuosia ennen Kaparin superurakkaa. Tosin tekijä ei itse novelleitaan salapolisikertomuksiksi nimittänyt, ne olivat hänelle päättelykertomuksia.

Monta uutta tyylilajia Visakirjailija tuli kuitenkin näillä lehtilukemistojen Päättelystooreilla perustaneeksi. Rue Morguen murhat oli ensimmäinen suljetun huoneen mysteeri. Marie Rogét´n mysteerissä salapoliisi Chevalier August Dupin ratkaisee jutun keinutuolista käsin. Poliisiprefektin panos on muutaman voltin aivoteholla kovaa liksaa nostavan kuunteluoppilaan, toisin sanoen tulevien taukkipomojen esikuva, joka lienee suosituin lajityyppi tv-dekkareiden sarjassa. Varastettu kirje korkkaa lajityypin, jossa lopputulos on se kaikkein epätodennäköisin kaikista vaihtoehdoista. Totuus M. Valdemarin tapauksesta antaa ratkaisun siinä vaiheessa tarinaa, kun lääkäri vihdoin onnistuu mesmeroimaan (hypnotisointia muistuttava toiminto) henkilön muistamaan ratkaisevan todisteen, ennen kuin kuultava romahtaa.

Julian Symons, visakirjailijan työn ihailija ja tutkija ei epäröi nostaa tätä Bostonin orpopojasta lehtisenttariksi päätynyttä miestä nykyaikaisen dekkarikirjallisuuden suurimmaksi esikuvaksi… Ja kyllähän Sir Arthurkin sen myöntää: visataiteilijan rikosnovellit olivat Conan Doylen suuria esikuvia. Ja seuraajia oli muitakin, useimmiten paljon heikommilla eväillä nämä seuraajat olivat liikenteessä kuin ketjun aloittanut mustekynämies.”

***

Ossi Lehtiö noteeraa tarinasta hänelle rakkaan välimerellisyyden.

”Tämän teoksen tapahtumat on sijoitettu italialaiseen kaupunkiin erikseen määrittelemättömän aikaan, joskin se saattaa tapahtua 1700-luvulla. Päähenkilö on aatelismies Montresor, joka on päättänyt tappaa ystävänsä Fortunaton, koska tämä oli loukannut häntä.

Novelli on kirjoitettu juuri murhaajan näkökylmästä ja siksi se on, niin muistaisin, voimakkaasti henkilökohtaisen kaunan ja vihan sävyttämä.

Teksti sisältämät nimet kuten Fortunato eli onnekas tai Montresor eli aarteeni, ovat mielenkiintoinen yhdistelmä eri eurooppalaisia Välimeren kulttuuripiirin nimiä.”

Matti Kärkkäinen muistelee, että hänen kouluaikanaan Poen novelli ei oppitunnilla ollut käsittelyssä.

”Tehtävä oli minulle nyt melko vaikea. Oletin yhtenä vaihtoehtona, että Edgar Allan Poe voisi olia vihjeeseen sopiva kirjailija. Koottujen kertomusten selaaminen tuntui kuitenkin mahdottomalta tehtävältä, koska sivuja on lähes tuhat. Onneksi huomasin blogin, jossa oli lyhyt arvio Maailmakirjallisuuden mestarinovellien ensimmäisen osan kaikista novelleista ja se helpotti ratkaisua. ”

Mattimyöhäisiä olivat sen sijaan Pentti Rouvinen, Unto Vesa ja Orvo Vitikainen, joten he tulevat noteeratuksi vain tässä verkkoversiossa. Tässä pieni lukumuisto Vitikaiselta:

”Minulla on mielikuva, että olen lukenut novellin englannin opiskelua varten tarkoitetussa kirjasessa, ehkä Poen kieltä helpotetussa muodossa, jossa joitakin ilmaisuja oli alaviittein selvitetty ja ehkäpä esitetty lukijalle kysymyksiä tekstin tulkinnan mahdollisuuksista. Asian tarkistaminen edellyttäisi lähtöä kaupunkiin kirjahyllyn ääreen, mutta ’näinä aikoina’ sitä ei ehkä kelpuuteta riittävän pakottavaksi syyksi matkan tekoon. Ehkä joskus sekin aika koittaa! Ja jos mielikuvani olisi väärä, on se kuitenkin hyvin uskottavasti keksitty.”

Sen sijaan sen sijaan hyvissä ajoin, joskin niukkasanaisesti, vastasivat Tarmo Tikka sekä Tapio Mansten ja Pertti Ekdahl – kaksi viime mainittua saattavat avaajan tapaan olla vallan visadebytantteja. Palkinto Onerva Nybergille. (rb)

Visasitaatti 5/2021*

Genrekirjallisuuden parissa jatketaan. Tekijästä ei nyt paljon vihjailla, sillä katkelma on hänelle niin tunnusomaista tekstiä, että se jo paljastaa useimmille, kuka parissakymmenessä vuodessa vertaansa vailla olevan klassikkojen setin luonut kirjailija on.

Siis kuka, mikä teos, jonka kaksi keskushenkilöä katkelmassa ensi kerran kohtaavat? Vastaukset osoitteella kirjavisa@demokraatti.fi viimeistään 22.3. Yhdelle kirjapalkinto

”Viisi minuuttia myöhemmin pirahti summeri eteisenä käyttämäni toimistonpuoliskon ulommassa ovessa. Kuulin miten ovi jälleen sulkeutui. Sitten en kuullut enää mitään. Oman puoleni ja eteisen välinen ovi oli raollaan. Kuuntelin ja päättelin sitten että joku oli vain kurkistanut väärään toimistoon ja poistunut astumatta sisään. Sitten kuului hiljainen koputus puuta vasten. Sitten samaa tarkoittava yskähdys. Nostin jalkani alas pöydältä, nousin seisomaan ja katsoin ovesta ulos. Siellä hän oli. Hänen ei tarvinnut avata suutaan, jotta olisin tiennyt kuka hän oli. Eikä kukaan ole koskaan näyttänyt vähemmän lady Macbethilta.”