Avauksen tekee Vesa Kautto, joka aikoinaan oli itse siellä, missä tämä teksti kuultiin ensi kerran.

”Runo on Arvo Salon tekstiä Lapulaisoopperasta, jonka Kaj Chydenius sävelsi. Näin sen Helsingin Ylioppilasteatterin esityksenä Vanhalla ylioppilastalolla 1966. Mieleenjäävä esitys kaikilta osin, mutta ehkä sävähdyttävintä oli, kun Vesa-Matti Loiri lauloi Kosolana: Jumalauta! Näillä lakeuksilla ei jumalauta pilkata Jumalaa! ”

Sirpa Taskinen ei ensi-iltaan päässyt, mutta hänpä muistaa runon toisen julkaisufoorumin.

Tarmo Tikka näki varsin tuoreeltaan toisen version Salon ja Chydeniuksen teoksesta,

”Lapualaisooppera oli Helsingin ylioppilasteatterin tilaus sen 40-vuotisen taipaleen juhlanäytelmäksi. Kirjoittaja oli Arvo Salo, säveltäjä Kaj Chydenius sekä ohjaaja Kalle Holmberg. Rooleissa loistivat muun muassa Vesa-Matti Loiri, Kaisa Korhonen, Arja Saijonmaa ja Kristiina Halkola.
Mieleeni jäi erikoisesti Loirin rooli Kosolana ja Kaisa Korhosen voimakas, intohimoinen ääni soolo-osissaan.

Siteeratun runon nimeksi kerrotaan ’Pahat sanat synnyttävät pahoja tekoja’, mutta olen kuullut siitä käytettävän myös nimeä ”Punaista oli veri’.

Esitys synnytti melkoisen kiivaan kirjoittelun puolesta ja vastaan, mikä oli jatkumoa ajan kuohunnalle, jonka eräs aihettaja oli Hannu Salama romaanillaan Juhannustanssit.

Itse näin Lapualaisoopperan syksyllä 1967 Kokkolassa Ykspihlajan Työväen näyttämön esittämänä. Se oli siihen aikaan laadukas amatööriteatteri. Niin oli myös tuo esitys, joka tavoitti radikalismiin taipuvan nuoren miehen sisimmän!”

VEIKKO HUUSKALLEKIN teos on läpikotaisin tuttu.

”Nyt varmaan tärppää – kyllähän jokainen tämän tuntee. Jo ensihenkäisy sen paljastaa: ’Tulivat mustat joita sanottiin valkoisisksi’. Siis tuon muistettavan kevään 1966 kulttuuris-poliittisen tapauksen alku, ensimmäinen näytös; vahva intro siihen mitä tuleman pitää.

Kuoro ja eräät avainhenkilöt johdattavat sisään oopprean teemaan, ja sitten osapuolet, tässä tapauksessa 1930-luvun alun värimaailman mukaisesti:
ensin Mustat ja sitten Punaiset, kertovat mitä tekivät ja kokivat, vahvasti emotionaaliset koordinaatit ilmoille päästäen. Ja tässä vaiheessa, kahdessa kuororepliikissä, punaiset laulavat tuon kirjavisatekstin.

Niin monta kertaa kuin olenkin Lapualaisoopperan nähnyt – ja lukenut Arvo Salon tekstin – niin ehkäpä voimakkaimmin puri Seinäjoen esitys. Paikkana kaupunginteatterin suuri, arkkitehtimestarin mukaan nimetty Alvar-sali. Meiltä Ikaalisista bussilastillinen innokasta väkeä. Ei siitä teatteri-/oopperanäytös paremmaksi enää veny!”

Visaukkelinnekin näki tuon Seinäjoen mainion esityksen vuonna 2019. Sen ohjasi nyt teatterin taiteellisena johtajana tämän vuoden alussa aloittanut Juha Luukkonen, jolla on reipas tapa terveesti haastaa lakeuden väkeä. Tämän vuosikymmenen alussa hän ohjasi Linnan Pohjantähdestä eepoksen kolmososaan eli lapualaisterrorin aikaan painottuvan dramatisointinsa. Syksyllä on vuorossa Jääkärin morsian – jännä nähdä, mitä ekstravärettä hän siihen on kehittänyt.

Unto Vesa muistelee muun muassa lehtemme panosta Lapualaisoopperaan.

”Arvo Salo oli iskevä sanan taitaja, joka osasi taitavasti kääntää esimerkiksi lapualaisten iskulauseet nurin niskoin: ’Me teemme mitä tahdomme’ kääntyi Lapualaisoopperan upeassa lopun kuorolaulussa väkivallattoman rauhanpolitiikan motoksi: ”Mitä emme tahdo, sitä emme tee. Tuossa sykähdyttävässä loppulaulussa Arvo Salo yhdistää historiasta ammentavan teoksensa teeman tuolloin – ja valitettavasti nytkin – ajankohtaiseen ydinsodan uhkaan.

Ylioppilasteatteriin esitys oli täynnä nuoruuden intoa, paatosta ja taitoa, esittäjinä suuri joukko Suomen seuraavien vuosikymmenten parhaita taiteilijoita! (Ja jos Arvo Salokin oli Suomen Sosialidemokraatin avustaja, niin on siinä kuoron eturivissä myös Pertti Lumirae, sittemmin Suomen Sosialidemokraatin erinomainen elokuvien arvioitsija).

Ensi-ilta oli ikimuistoinen myös Arvo Salolle, joka valittiin samana päivänä eduskuntaan, osana SDP :n suurta vaalivoittoa ja historiallista käännettä Suomen politiikassa.”

Mauri Panhelaisen mieleen on tarttunut kirjailijasta mukavan audiovisuaalinen muistikuva.

”Salo esiintyi varsinkin 60-luvulla runsaasti julkisuudessa, paneelikeskusteluissa ja muissa debateissa. Kuulen vieläkin korvissani hänen narisevan äänensä, kun hän aloittaa puheenvuoronsa tutulla avauksellaan: ’Hyvät naiset ja miehet!’.
Päälle muikea virnistys…”

Muita tietäjiä olivat Riku Räihä, Petri Raunio, Helena Nurmio ja Markku af Heurlin.

Ilmo Korhonen arveli runoilijaksi Pentti Saarikoskea, Maarika Salstela Arvo Turtiaista ja Lasse Saharinen Aila Meriluotoa. Kiitos myös näistä hyvistä yrityksistä. Palkinto Riku Räihälle.

Visasitaatti 5
Koska seuraavan Demokraatin printtinumeron kulttuurisivuilla ruoditaan kevään dekkareita, otetaan visaankin taas yksi sitä lajia kirjoittava.

Tämä savolaissyntyinen kirjailija on tehnyt kyllä paljon muutakin: lastenklirjoja, musikaalibrettoja, televisiota ja teatteria sekä näyttelijänä, käsikirjoittajana että ohjaajana… Kuuluisin elokuvaroolinsa lie Tuntemattomasta sotilaassa.

Kuka on haussa, mikä visamittarilla laskien tuore jännäri? Vastaukset sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi viimeistään jo 4.6. klo 12. Yhdelle palkinto.

”Pilke pakkaa tavaroitaan. Hänellä on uimapuku päällään, kaikki kevät- ja kesävaatteet ovat suurena vuorena sängyllä, ja siitä tyttö niitä valikoi. Silja seisoo ovella eikä puutu, vaikka mieli tekisi sanoa, että pelkillä kesämekoilla, sortseilla ja t-paidoilla ei pääsiäisenä vielä Saksassakaan pärjätä. Onneksi laukut ehditään pakata vielä monta kertaa ennen lähtöä, mutta koska Pilke välttämättä halusi aloittaa matkavalmistelut jo tänään, ei Silja hennonnut kieltääkään.”