”Parhaat terveiset Kirjamessuilta, Helsingistä nimittäin! Pari päivää sisäristeilyllä Messukeskuksen kerroksissa.

Tämänkertainen kirja lienee visahistorian helpoin? Kieli, tyyli ja maantiede. Katja Kettu (jota en jostain syystä tällä kertaa, toisin kuin useammastikin, tavannut messuhulinoissa) ja hänen Kätilönsä.”

Historian helpoin? Ehkei sentään, mutta tehtävä oli visauttajankin mielestä aika kesy, vaan kuinkas sitten kävikään, kuten Muumilaaksossa tavataan kysyä. Yllättäen Kettu hävisikin edellistehtävän Saara Turuselle luvuin 9-10.

”Lukukokemukseni oli ei täysin kiinnostunut, varsinkin alkupuoli oli ehkä hieman haastava. Loppua kohden meno hieman tasaantuu ja tarinasta saa paremmin kiinni. Teos on Katja Ketun (ent. Heikkinen) kolmas romaani Kätilö, hänen läpimurtoteoksensa, josta on tehty samanniminen elokuva. Sen käännösoikeudet on myyty 19 maahan.

Kirja kertoo Lapin sodasta. Nainen, Villisilmä on kätilö, joka on saanut oppinsa vanhemmalta naiselta. On kuitenkin sota-aika, ja se antaa oman kamalan makunsa ja värinsä kaikkeen. Kätilön tehtäviin kuuluu muukin kuin lapsen auttaminen maailmaan. On tehtävä asioita, halusi tai ei, hirveitäkin asioita. Niistä Katja Kettu loihtii uskomatonta kuvaa.”

Edellisen sukunimikaima Mauri Niemi on pari pykälää varauksettomampi.

”Katja Ketun Kätilö on väkevä kuvaus kaoottisesta ajasta, jossa ihmisten oli parhaan kykynsä mukaan selviydyttävä. Kirjan rakenne, äärimmäisen rikas kieli teki lukukokemuksesta vaikuttavan. Kirja on syväsukellus niin pohjoisen luonnon kuin ihmismielen mustimpiin syövereihin.”

SITAATTIVALINNALLE selvästi lämmennyt Raila Rinne on kierroksen vastaajista monisanaisin.

”Olipa pohjoista kuvastoa viime Kirjavisassa, heti tuli Lappi mielheen ja niinpä keksin Katja Ketun, voimallista tekstiä tarjoavan tekijän. Ote on hänen romaanistaan Kätilö vuodelta 2011. Siinä kirjan päähenkilö, kätilönä toimiva Helena ”Villisilmä/Vikasilmä” kohtaa saksalaisupseeri Johannin, joka liikkuu Lapissa sotakuvaajana. Nuoret rakastuvat palavasti ja – tietenkin – onnettomasti.

Lukuisien käännösten lisäksi Kätilöstä on tehty samanniminen elokuva. Sen ohjasi Antti J. Jokinen. Päähenkilönä oli Krista Kosonen ja Johannina Lauri Tilkanen, jotka molemmat palkittiin työstään pääosa-Jussilla. Komeasti kuvatussa elokuvassa pohjoinen pimeys, sodan julmuus, eksotiikka ja magia hyökyvät ravistamaan katsojaa. Niillä lie tavoiteltu kansainvälistäkin menestystä.

Katja Kettu (s. 1978) on julkaissut romaaneja ennen ja jälkeen Kätilön sekä osallistunut muutaman tietokirjan ja sarjakuva-albuminkin tekemiseen. Mediakohua nostatti 2021 hänen ja muusikko Ismo Alangon kiista jälkimmäisen elämäkerrasta. Vuonna 2023 ilmestynyt kaunokirjallinen teos Erään kissan tutkimuksia saavutti sen sijaan huomattavan suosion. Taas kympin löytö visaan!”

Sirpa Taskisen ei taida olla kovin kiinnostunut sotatantereiden kätilöstä, mikä tiivistyy näin pelkistetysti:

”Kätilö (2011) on käännetty 19 kielelle, siitä on tehty elokuva ja palkintoja on ropissut: Kalevi Jäntin palkinto, Runeberg-palkinto ja Kiitos kirjasta -mitali. Onneksi siis ymmärtäjiä riittää, joten minun ei tarvitse kirjaa lukea selailua enempää.”

Ossi Lehtiö peilaa teosta kirjailijan taustoihin.

Kätilön tunnistivat myös Helena Nurmio, Tarmo Tikka ja Stefan Ek, joka ilmeisenä visadebytanttina saa viikon palkinnon. Hieman laajemmin visailusta sen verkkoversiossa. (rb)

Visasitaatti 17

Kun tämä Finlandia-ehdokkaiden julkistusruljanssi on nyt käynnissä, niin otetaanpa tekijä siltä osastolta. Siis nimenomaan ehdokas, useampikertainenkin, mutta ei vielä koskaan palkintoa voittanut. Hiljattain tasavuosia täyttänyt kirjailija debytoi tämän vuosituhannen alun tietämissä ja häneltä on julkaistu tasaiseen tahtiin – viimeisin romaani tältä vuodelta – liki 20 teosta.

Kuka on hän, mikä Finlandia-ehdokasteoksensa? Vastaukset s-postilla kirjavisa@demokraatti.fi viimeistään 11.11. klo 11.11. Yhdelle palkinto.

”Kun Emma meni pihan yli, hänen liikkeensä ilmensivät löysinä roikkuvista rääsyistä huolimatta itsetietoisuutta, pystypäisyyttä, lantion lannistumatonta korskeutta. Hän avasi navetan oven ja astui kunnyshirren yli tottunein elein, kuin sen lukemattomat kerrat tehneenä. Martin jäi seisomaan aloillaan ulkopuolisen tarpeettomana. Rajoitettu maailma, jota hän luuli hallinneensa, ei ollutkaan hänen maailmansa.”