Aloitetaan tehtävän purku itseoikeutetusti Helena Lalu-Toiviosta, hän kun lienee visan ensikertalaisia.

”Runon on kirjoittanut Mika Waltari. Tällaista joulutunnelmaa toivoisi näinä aikoina jokaiselle meistä!

Minulla on ollut tapana lisätä joulutervehdyksiin joku jouluinen miete tai runo. Olen keräillyt niitä vuosikymmeniä vanhoista lehdistäkin, esimerkiksi Kotiliesistä, tämä runo lienee kulkeutunut kansiooni niistä.”

”Viime vuosisadan alussa suositut kirjailijat kirjoittivat ahkerasti joululehtiin runoja ja tarinoita. Myös Mika Waltarin jouluruno on alun perin julkaistu joululehdessä. Rakastettu runo on edelleenkin lukuisien lehtien jouluterveisten innoittajana samoin kuin monien jouluihmisten. Suureen suosioon on vaikuttanut sen lämpö ja koskettavuus, joka johtaa arjesta unelmiin. Waltari on onnistunut runossaan vangitsemaan joulun olemuksen, josta kumpuaa rakkaus, toivo ja tulevaisuus.”

Satu Kaarenoja poimii Waltarin joulutunnelmoinnista esiin jotain oleellista.

”Mika Waltarin lempeän haikean lohdullinen jouluruno. Erityisesti tuo kirjojen lukeminen ja niiden unohtaminen koskettaa. Voi miten paljon olen lapsesta asti lukenut ja väkisinkin osan lukemastani unohtanut. Aina voi lukea toistamiseen, mutta kun ahneena haluaa lukea uutta.”

Mauri Panhelainen nostaa framille sen kuuluisimman joulutarinoijan.

”Runo itsessään on aika tavanomainen, mutta onhan siinä joulun perushelementit hyvin esillä.

Ennen vanhaan kirjailijat laativat joululehtiin joulurunoja, -novelleja ja muita kertomuksia. Ja sitten olivat radiossa tietysti vielä ”Taata” Sillanpään suositut joulupakinat.”

HYVIN SYNKRONOIDULLA yhtespelillä ratkttii tehtävää Huuskain huushollissa.

”Tässä sitä vaimon kanssa kahvin ääressä jouluajan ensimmäisiä vastapaistettuja piparkakkuja maistellen mietimme yhdessä, kuka tämä ’yhdistetyn’ (runo ja proosa) taitajajärkäle olisi.

Onhan niitä, vaimo sanoi, johon minä, että liian väljä ratkottavaksi ilman systematiikkaa. Pitää miettiä ensin, ketkä ovat kirjoittaneet ’yhdistettyä’, ja lisäksi olleet jouluihmisiä. Ei ihan, mutta melkein ensimmäisenä tuli mieleemme (jokseenkin yhtäaikaisesti): Mika Waltari. Häneltä on uskonnollista runoutta ja syvällistä (mielestäni) romaanitekstiä. Sitten ei kuin tutkailemaan kotikirjaston hyllyjä Runous-osastolta. Ja sieltähän se varmistus löytyi!”

Tarmo Tikka luo katseensa Waltarin varhaisaikuisuuden vuosiin.

”Hänen isänsä ja setänsä olivat teologeja ja myös kirjailijoita. Niinpä hän aloitti teologiset opinnot, jotka hän keskeytti sekä vaihtoi aineekseen filosofian ja estetiikan. Uskonnollinen tausta paistaa kuitenkin läpi hänen tuotantoaan.

Hän kirjoitti jo teini-iässä pari uskonnollista teosta. 20-vuotiaana hän kirjoitti läpimurtoteoksensa Suuri Illusiooni. Itsevarmuutta osoitti se, että hän kirjoitti opaskirjan Aiotko kirjailijaksi 27-vuotiaana. Noina nuoren miehen vuosinaan hän vietti vilkasta seurallista elämää, oli monessa mukana, Tulenkantajissa ja sotkeutui jopa Minna Craucherin epämääräiseen seuraan.”

Tähän tapaan Waltarin laatua luonnehtii Juhani Niemi:

”Waltari tunnetaan paitsi maailmalla menestyneistä romaaneistaan, Sinuhe etunenässä, myös kyvystään pukea sanoiksi jotain yleismaailmallista yksityisesti koskettavaa. Hän tavoittaa yhteyden inhimillisyyden pohjakerrokseen. Tästä lienee parhaana esimerkkinä juuri kysytty jouluruno.”

JA NÄIN TUUMII Sirpa Taskinen:

”Jotenkin en ole mieltänyt Waltaria runoilijaksi, vaikka hän kertookin luulleensa itseään nuorena sellaiseksi. Myöhemmin hän ymmärsi toisin: ’Itse asiassa saattaa olla niin, että minun taipumukseni viittaavat ennemmin suorasanaiseen.’”

Unto Vesa muistelee lukukokemuksiaan ja kohtaamísta itsensä kirjailijan kanssa.

”Rakastettu jouluruno on Mika Waltarin käsialaa ja kokoelmasta Joulutarinoita.

Nuoruudessani luin aika monia niistä Waltarin järkäleistä, mukaansa tempaavista historiallisista romaaneista, ja kai niistä Sinuhe teki suurimman vaikutuksen.

Kerran näin Mika Waltarin livenäkin, kun hän oli 1970-luvun alussa Suomenlinnan kesäteatterissa katsomassa Kom-teatterin hulvatonta näytelmää Suomen kuningas.”

Jukka Ahtela kertoo, että ”piti hetken arpoa Lauri Pohjanpään ja Mika Waltarin välillä – rauha, lempeys, rakkaus, eläimiä unohtamatta” mutta selkeä vihje painoi vaa’an lopulta Waltarin puoleen.

Raila Rinne saa lopuksi toimia Kirjavisan puolivirallisena joulutervehtijänä, joulumuorina siis.

”Minulla ei ole muistoja tästä runosta. Sen sijaan kymmenet joululaulut alkoivat heti helistä ja hymistä korvissani, koulussa jo opitut ja nyt yli 60 vuotta myöhemmin pienen lapsenlapsen kanssa hyräillyt tutut sävelmät.

Toivotan kaikille Kirjavisan lukutoukille ja isännälle rauhallista ja riemullista joulujuhlaa.”

Ihan samat sanat visataatalta. Ja kiitokset oikeista vastauksista myös Helena Nurmiolle ja Pirjo Leinoselle.

Kauden viimeinen palkinto Helena Lalu-Toiviolle. Tämän vuoden visat on täten visailtu. Nyt pieni tauko, palataan kirjojen tunnistuksen iloihin uudella tehtävällä ensi vuoden ykkösnumerossa ja verkossa heti loppiaisen jälkeen.