6.11. 1992 se alkoi ja eri vuosikymmeninä eri rytmeissä on posoteltu tähän päivään asti. Pääperiaatteena on koko ajan ollut, että kirjailija on uusi joka kerralla, mutta on ollut myös pari erikoisjaksoa, toinen Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi ja toinen koronapandemian aikana keväästä 2020 vuoden 1921 loppuun.

Siihen visaisännän tilastotekniset rahkeet eivät riitä, että voisin esittää eksaktin luvun eri vastaajien kokonaismäärästä, mutta jos lonkalta heittää, että yli viisisataa teitä on vuosikymmenten saatossa kaikkiaan ollut, niin ei mennä pahasti metsään. Kiitos joka tapauksessa taas kerran kaikille osallistuneille, niin vakiovastaajille kuin satunnaisemmille vierailijoille, tehän tätä omanlaistaan kirjapiiriä olette pyörittäneet.

Juuri siksi myös visan seremoniamestarit eli visaisännät, visaukot, visaveijarit, visaboomerit, visa-mitämilloinkin ovat esiintyneet kolmannessa persoonassa ja tyytyneet vetäytymään vain nimikirjainten taakse. Kolme heitä on kaikkiaan ollut: alussa pääisäntä (ja visaidean isä) ts (Tapani Suominen), hänen apupoikanaan rb (Rolf Bamberg), joka vuonna 1997 otti vetovastuun, ja yhden kerran on nähty myös signeeraus av (Antti Vuorenrinne) rb:n pidemmän sairausloman aikana.

SEREMONIALLISET LÄTINÄT sikseen, juhla jatkukoon työn merkeissä. Siirrytään setvimään, kuka tiesi mitä Nobel-kirjailijasta, jonka teoksia on julkaissut Tammen keltainen kirjasto, visahistorian yksi keskeisimmistä sitaattiarkuista (lähemmäs sata kirjaa on sieltä 30 vuodessa tullut poimituksi). Koska visahutiluksenne oli 30-vuotismerkkipäivästä niin hybriksessä, että huitaisi lehtiversioon väärän, kaksi viikkoa liian myöhäisen vastausten “parasta ennen” -päiväyksen, on tässä verkkoversiossa mukana useampi printistä ulos pullahtanut vastaaja. Pahoittelut kommähdyksestä. Tähän nobel-tason tehtävään putoilee varmaan vastauksia vielä tällä viikolla lisää, joten nekin tulevat vielä huomioiduksi seuraavalla kerralla.

Mutta itse juhlaviikon tehtävään. Raila Rinne saa iskeä sen kirjailijasta faktat tiskiin.

“Olipa hauska jättää Nobel-palkinto pois vihjeistä, joilla Kirjavisassa etsittiin ansioitunutta 2023 tasavuosia täyttävää itäeurooppalaista naiskirjailijaa. Hänhän on Herta Müller ja ote kirjasta Sydäneläin.

Müller sai kirjallisuuden Nobelin 2009 ja hänen tuotantoaan on hyvissä ajoin ennen tätä myös suomennettu ja julkaistu mm. Tammen Keltaisessa kirjastossa. Kirjailija täyttää ensi vuonna 70. Romaniassa saksalaiseen perheeseen syntynyt Muller joutui vaikeuksiin kääntäjänä ja kirjoittajana, koska ei suostunut yhteistyöhön/urkkijaksi salaisen poliisin Securitaten kanssa. Hänen ensimmäinen kirjansa Matala maa sensuroitiin, mutta julkaistiin 1982. Kirjailijalla oli yhteyksiä Saksaan, jonne hän sitten muuttikin 1987. Mullerin saksankielinen tuotanto on runsas.”

Mauri Niemi on näitä lehdestä luiskahtaneita vastaajia. Hänkin innostui vihjeen muotoilusta.

“Visan vihjeet eivät olleet aivan helpoimmasta päästä, mutta jos siinä olisi mainittu kirjailijan olevan Nobel palkittu, olisi visa tullut liiankin helpoksi. Romaanin surrealistinen monitasoinen teksti ei päästä lukijaa helpolla. Analyysi sorrettujen elämästä diktatuurissa ei koske vain Ceausescun Romaniaa, tarinan voinee siirtää mihin tahansa totalitaariseen valtioon.”

Eero Pirttijärven aatos kulkee näin:

“Jokaisella on ystävä joka pilvenhattaralla,/ niin käy ystävien siellä missä maailma on kauhua täynnä/ äitikin sanoi, ei siinä mitään outoa/ älä huoli ystävistä/ mieti tärkeämpiä asioita.

Tämä lainaus Gellu Naumilta on Herta Müllerin Sydäneläimen avaussivulla. Tietysti, onko tärkeämpiä asioita kuin ystävät, voi kysyä. On ja ei, ilman ystäviä elämä on tyhjää. Ilman ystäviä ihmisestä tulee sydämetön, se on nähty ja nähdään.

En ole koko kirjaa vielä lukenut, se on meneillään. Alun perusteella voi sanoa, että ei tämä ole aivan helppo luettava. Hyvä ja mielenkiintoinen kyllä.

Tämä on toinen poiminta Mäntän kirjaston varastosta, edellinen oli Odessalaisia. Iso kiitos hyvistä kirjavinkeistä, ilman visaa olisivat jääneet lainaamatta ja lukematta. ”

VISAVETERAANI Mauri Panhelainenkin pääsee nyt verkkoversiossa esiin.

“Kirjallisuuden vuoden 2009 Nobelin sai ansaitusti Romanian-saksalainen kirjailija Herta Müller, joka kuvaa Sydäneläin teoksessaan Ceausescun diktatuuria ja erityisesti tuon ajan toisinajattelijoita Romaniassa. Teosta pidetään omaelämäkerrallisena, sillä salainen poliisi yritti taivuttaa Mülleriä tiedottajakseen. Vuoteen 1987 mennessä, jolloin kirjailija muutti Berliiniin, hän ehti kokea diktatuurin kaikki vaiheet ja painostusmenetelmät.

Eräs nettikirjoittaja kuvaa Sydäneläimen nuorta päähenkilöäjoukkoa näin: ‘He elävät kuin linnut langalla, peläten jokaista sanaa, katsetta, kuiskausta, seuraavaa kuulustelua, kotietsintää, ilmiantoa…

Herta Müller sopii hyvin kirjavisan merkkipäivän kirjailijaksi, sillä hän on eurooppalainen nobelisti, sorrettuun vähemmistöön kuuluva runollinen kirjoittaja, jonka teosten teemat ovat maanosamme tuhoisimmista vaiheista ja ahdistavimmasta historiasta.”

Vieläkin veteraanimpi, ainakin visahistoriallisella kronometrillä mitattuna, on Sirpa Taskinen, joka taisi olle mukana jo ihan ensimmäisellä kerralla. Nyt hän kirjoittaa näin:

“Kun Herta Müller sai Nobelin vuonna 2009, piti tietysti lukea kirja Ihminen on iso fasaani. Kummallinen nimi, ja raadollisen kuvan se antoi Romaniasta Ceaușescun aikoina. Sama koskee myös visakirjaa Sydäneläin. Siinä Herta ja kolme hänen miespuolista opiskelijakaveriaan elävät maassa, jossa mikään oma ajattelu ei ole turvallista, aina on oltava peloissaan ja varuillaan. Kaikki unelmoivat pakenemisesta.”

Ehdotonta konkarisarjaa on myös Juhani Niemi.

“Herta Müller, joka täyttää ensi vuonna 70 vuotta, on palkittu monilla palkinnoilla, päällimmäisenä Nobel. Hän muutti Länsi-Saksaan vuonna 1989. Hänen tuotantonsa koostuu esseistä, romaaneista ja runoudesta. Politiikka on leimaa-antava tarinassa, kieli on rikasta ja lyyristä ja henkilöhahmotkin moniulotteisia.

Vaikka kirjassa on vain reilut 200 sivua, ei sitä välttämättä saa kerralla luettua, sen verran ahdistavaa luettavaa se on, jos sitä ajatuksella lukee.”

SYYSUNESTA VIRKOAVA vanha tuttumme Veli-Pekka Salminen, visalukkarin joukkuetoveri nuoruuden pelivuosilta, puhuu taas pesäpallovertauksin, siis messiaanisesti.

“Jälleen kerran tuotti rb, tuo sitaattien ja vihjeiden Tonava, mielenkiintoisen tehtävän visakansalle. Kansallispelin termejä käyttääkseni: hän iski etevän kumuran, josta hain syöksykopin ja marssin oikopäätä Etelä-Haagan kirjastoon lainaamaan Herta Müllerin teoksen Sydäneläin.

Tutkittavana on yksi oksa totalitarismin ja yksinvallan puusta sekä ihmiset, jotka joutuvat sen puun mätiä hedelmiä nielemään. Sattui niin, että matkailin itse itäblokin maissa kesällä 1989, myös Bukarestin ankeudessa vietin pari heinäkuista päivää. Vähänpä siinä osasi arvata Berliinin muurin murtumista tai Romanian diktaattorin väkivaltaista loppua vielä saman vuoden aikana. Mutta kovin on edelleen ajankohtaista tukahduttava itsevaltainen järjettömyys, ikävä kyllä. Sen ahneita tuhotöitähän saamme parhaillaan seurata ihan läheltä.”

Eero Reijonenkin on tunnetusti pesäpallomiehiä.

“Nobel-komitea on viime aikoina harvoin tehnyt yhtä oivaa valintaa kuin vuonna 2009, jolloin mm. Visaopus palkittiin tällä pystillä. Visakirjailija piti juhlasalissa (10.12. 2009), siinä kuninkaallisten vieressä, yhden parhaista puheista, joka tässä salissa on kuunaan esitetty. Hän aloitti kirjojensa kestoaiheella, kuvauksella Ceausescun aikaisen Romanian karusta elämästä. Nämä kommentit löytyvät myös visakirjasta. Saksalais-romanialaisten kylien elämää taiteilija kuvasi juhlakansalle- ja myös kuninkaallisille, vertaamalla tämän kansanosan asuinoloja laatikoihin, joissa ihmiset syntyvät, menevät avioon ja kuolevat. Jos tästä vankeudesta haluaa vapautua, on ennemmin tai myöhemmin muutettava pois Romaniasta. – – –

Nobel-juhlassa pitämässään puheessa Müller kuvasi, kuinka ihmiset elivät pikkukylissä kopeissaan valheellista kaksoiselämää: valtion ja sen piiskureiden edessä kumarrettiin maahan asti. Toisiaan, ja itseään kohtaan oltiin säälimättömiä: kontrolli oli päällä koko ajan. Useilla ihmisillä nämä tunnelmat tulivat ja tulevat vieläkin myös uniin. Müller on useimmissa romaaneissaan tiuhaan kuvannut näitä tunnelmia. Unien tulkinta toimii visakirjailijan kerrontataiteessa taattuna tehokeinona.

Ihmiset haaveilevat, ja useat myös yrittävät irtautua tästä noidankehästä muuttamalla kaupunkiin. Tämä liike ei apua anna: sama sekoitus valheellista palvontaa ja kontrollia jatkuu myös isoissa taajamissa. Nobel-voittaja tehostaa vielä muutoinkin jämäkkää juhlapuhettaan: yksilöön väistämättä takertuva pelkuruus johtaa monessa tapauksessa itsetuhoon. Pelon vallassa oleva ihminen ei ala pelätä vain naapureitaan tai oman perheensä jäseniä, vaan jopa omaa varjoaan, hiiren rapinaa seinän rakosissa, jopa sumua ilmassa Miehet ryyppäävät itsensä hautaan ja naiset etsivät pakotietä uskonnosta ja alituisesta paikkojen kuuraamisesta, jotkut myös moraalittomuudesta. Viimeksi mainitusta käyttäytymisestä Pähkinäkirjailija kertoo erityisen suorasukaisesti, näissä kuvauksissa ei säästellä koskaan myöskään tarinoiden minäkertojia, päinvastoin. – – –

Nobel-puheensa lopuksi Herta Müller otti vahvasti kantaa myös maailmanpolitiikkaan. Totaalitaristen valtioiden kärkeen puhuja nosti ” toivottoman ” Iranin. Heti perään puhuja naulasi paikoilleen Venäjän ja Kiinan. Nobel-voittaja totesi, että Venäjällä on talouden näennäisestä liberalisoinnista huolimatta palattu vanhaan käytäntöön. Ihmisoikeudet ovat sivuosassa Valtion tiukassa kontrollissa. Molemmissa näissä isoissa valtioissa on mallia haettu vanhoista, muka hylätyistä ajatussuunnista. Maon opetukset Kiinassa ja Venäjällä Stalinin sortopolitiikka ovat huonosti verhoiltuna yhä voimissaan. Ihmisoikeudet olivat Herta Müllerin juhlapuheen mukaan sivuosissa myös Itä-Euroopan uusissa valtioissa, joissa vaihtuvat taajaan diktaattorin oikeuksilla toimivat päämiehet.

Tiukkaa tekstiä, tosin Nobel-puhujalta jäi mainitsematta useita sellaisia totalitaarisia valtioita, jotka eivät kärsi kommunismin perinnöstä, vaan ihan vastakkaisen ajatussuunnan ääri-ilmiöistä. ”

LOPPUUN VIELÄ pari näitä väärän palautuspäivämäärän hämäämiä. Ensin Jukka Eero Wuorinen.

“Sydäneläimen minäkertojan tuntomerkit sopivat Herta Mülleriin, tyttöön joka tulee opiskelemaan Timisoaran läntiseen yliopistoon. Kirjailija kuului saksankieliseen vähemmistöryhmään Romanian länsiosassa. Aluetta kutsutaan Baanaatiksi. Ennen sotaa 30-luvulla tällä alueella, joka muodostui Romanian, Serbian ja Unkarin osista asui noin 150 000 saksankielistä. Alueen pääkaupunki oli juuri tuo Timisoara (Temeswar, saksaksi), jossa 1930-luvulla asui lähes yhtä paljon romanialaisia, unkarilaisia ja saksalaisia. Tällainen monikulttuurisuus katosi sodan jälkeen.

Herta Müller on ollut aktiivinen vaikuttaja myös uudessa kotimaassaan Saksassa. Jo vuonna 2014 hän kritisoi Venäjän diktaatori Putinin politiikkaa vastaan useaan otteeseen. Hän pyysi liittokansleria toimimaan Venäjällä vangittuna olevan ukrainalaisen elokuvaohjaajan Oleh Senzowin vapauttamiseksi. Hän on vaatinut myös Olaf Scholzin lisäämään asetoimituksia Ukrainaan. ‘Die Sache der Ukraine ist auch unsere Sache!’, on hän tutunoloisesti tuonut julki.”

Sitten Tarmo Tikka.

“Demokraattiseen ajatteluunn tottuneelle tuntuu mielettömiltä tavat, joilla diktatuurissa valvotaan ja vainotaan kansalaisia. Välineinään vainoharhaisen diktaattorin turvallisuuspoliisi, tarkkailijoin, kotitarkastuksin, pidätyksin ja kuulusteluin. Kohteiksi voi valikoitua kuka tahansa ilman perusteluita.

Kirjailija ei ollut tuttu mutta vastausajan pituus antoi mahdollisuuden teoksen lukemiseen. Kokemus oli sisällön mielettömyydestä ja synkkyydestä huolimatta niin koukuttava, että päätin lukea kaikki hänen suomennetut teoksensa.

Sydäneläin alkaa ja päättyy samalla lauseella. Ennen kokematonta sekin!”

Müllerin tunnistivat myös Helena Nurmio, Ossi Lehtiö, Rauni Anita Martikainen ja Unto Vesa Palkintoja juhlaviikolla jopa kolme, Raila Rinteelle, Eero Pirttijärvelle ja V-P. Salmiselle.

Juhlasyksyn erikoisuutena on ensi kerralla on jaossa lisäpalkinto sille, joka tunnistaa eniten kirjailijoita visan printtiversion kuvakavalkadista! Tähän kisaan osallistuminen edellyttää nyös vastaamista itse Kirjavisaan.

Visasitaatti 16/2022

Kun nykymaailmasta joskus tuntuu järki kadonneen, on syytä lukea niin sanottuja ikuisia ajatuksia. Nämä mietteet lukeutuvat kirjavisahistoriassa aivan vanhimpien siteerausten joukkoon. Kuka ne kirjoitti, missä, milloin?

Vastaukset viimeistään 14.11. mennessä sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Palkintoa taas luvassa.

”Viisi väriä sokaisevat silmän. – Viisi säveltä tekevät korvan kuuroksi. – Viisi maustetta pilaavat makuaistin. – Kilpa-ajot ja metsästys tekevät ihmisen sydämen hulluksi. – Vaikeasti saatava tavarat johtavat ihmisen harhaan.

Siksipä pyhä ihminen vaaliikin sisäistä puoltaan eikä etsi silmän ruokaa.

Hän hylkää toisen ja valitsee toisen.”