SDP valitsi viikonloppuna uudeksi puoluesihteerikseen Mikkel Näkkäläjärven, jonka menneisyydestä löytyy alaikäisenä tehty kuvottava eläinrääkkäysrikos sekä rattijuopumustuomio.

Tätä vuonna 2019 paljastunutta vyyhtiä ei ole tänäkään kesänä peitelty.

Näkkäläjärvi on kertonut teoistaan viimeksi puoluesihteerikisaan ryhtyessään (kuten tässä Demokraatin alkukesän haastattelussa), sekä nyt valintansa yhteydessä moneen kertaan.

Niitä ei voi mitätöidä millään olkiukkoilulla, sillä että politiikassa on muitakin syntisiä jotka saavat edetä korkeisiin tehtäviin.

Arkadianmäellä ja jopa hallituksissa on myös ollut ihmisiä, jotka ovat nuoruudessaan maalla muun muassa hukuttaneet kissanpentuja ja kivittäneet variksia kitumaan. Kaikista tapauksista ei ole tehty otsikoita, koska maan tapa on ollut toinen, ikävä kyllä.

Nyt näistä uutisoidaan kattavammin ja nopeammin. Joskus kohuista kiinnostuu myös kansainvälinen media, kuten tänään teki saksalainen Bild – ja se on journalismissa täysin oikein ja perusteltua.

Vallankäyttäjiä pitää valvoa, eikä heidän hyvistä ja pahoista teoistaan kertomista pidä suitsia.

On totta, että suomalaisessa luontosuhteessa ja eläinvihassakin olisi paljon perattavaa (kuten tietokirjailija Tiina Raevaara tässä kommentissaan listaa). Samoin kuin nuorten alttiudessa pöyristyttävään raakuuteen.

Tämä on kuitenkin turhaa selitysten hakua, ja juuri nyt tässä kohussa sitä ei tarvita.

Syyttömille luontokappaleille tehtyä julmuutta ei voi puolustella, kaunistella eikä mitenkään etäännyttää olosuhteista tai elämäntilanteista johtuviksi sattumiksi. Se on aina oma tietoinen valinta, joukkopaineessakin.

OIKEUS- ja moraalikäsitykseemme sekä kristilliseen perinteeseenkin kuuluu silti tärkeä sovituksen mahdollisuus, armon olemassaolo. Tämä koskee erityisesti alaikäisenä lapsena tehtyjä tekoja – mutta myös aikuisuuden hairahduksia.

Olennainen edellytys sovitukselle tulee katumuksesta, virheiden myöntämisestä ja aidosta halusta syntiensä korjaamiseen.

Tätä Mikkel Näkkäläjärveltäkin nyt odotetaan puoluesihteerityössään: näytä että olet oppinut menneisyydestäsi. Näytä, että käytät uutta asemaasi hyvän tekemiseen, koska olet nähnyt itse miten helppoa pahan tekeminen on.

Kauanko tätä sitten pitää jatkaa? Luulen, että syvästi asiaa pohtineena Näkkäläjärvi itse tietää vastauksen: katumisen taakka säilyy koko loppuelämän ajan.

Osa jäsenistöstä ei tule ikinä hyväksymään hänen valintaansa puoluesihteeriksi. Jotkut jättävät vastedes äänestämättä demareita hänen takiaan – ja sieluunkäyvä, raaka somekiusaaminen jatkuu pitkään.

PUOLUEIDEN kannattajille, etenkin demarikunnalle case Näkkäläjärvi kuitenkin opettaa yhden tärkeän asian.

Jokainen menneisyytensä tekoja vilpittömästi katuva ihminen ansaitsee mahdollisuuden uuteen tilaisuuteen, eikä anteeksianto saa perustua jäsenkirjaan.

Anteeksipyyntöjen pilkkaaminen, jota tänäkin kesänä on politiikassa liikaa nähty, on pahimmillaan silkkaa ylenkatsetta ja ilkeyttä.

Armoa ja inhimillisyyttä pitää politiikassakin antaa kaikille heille, jotka osoittavat kyenneensä muuttumaan väärintekemistensä jälkeen – ja jotka haluavat korjata entiset virheensä.

Armossakin on nimittäin kyse arvoista – jotka kuuluvat yhtäläisesti perussuomalaisille, kokoomuslaisille, demareille, kaikille ihmisille tässä meidän syntisten pöydässämme.