Kotimaa
9.12.2018 13:51 ・ Päivitetty: 9.12.2018 13:51
Kittilän lentokentälle hälytys ilmaonnettomuusvaarasta – viasta ilmoittanut matkustajakone laskeutui normaalisti
Kittilän lentokentällä koettiin vaaratilanne sunnuntaina puolilta päivin, kun kentälle saapumassa ollut matkustajakone ilmoitti viranomaisille teknisestä viasta.
Poliisin mukaan Boeing 757 -matkustajakone pääsi kuitenkin laskeutumaan normaalisti. Pelastuslaitoksen mukaan lentokoneessa oli tapahtumahetkellä 230 ihmistä. Pelastuslaitoksella ei kuitenkaan heti ollut tietoa siitä, minkä yhtiön kone oli kyseessä tai mistä se oli tulossa. Myöskään teknisestä vian laadusta ei tiedetty tarkemmin.
Poliisin vahvistamattomien tietojen mukaan vika oli koneen laipoissa ja kyseessä oli Britanniasta lähtenyt TUI:n lento. Poliisin mukaan Kittilän kentän yllä oli tapahtuma-aikaan muitakin lentokoneita, jotka ilmeisesti odottivat laskeutumislupaa.
Ilmoituksen vuoksi Kittilän lentokentälle annettiin hälytys suuresta ilmaliikenneonnettomuuden vaarasta hieman ennen kahtatoista päivällä. Paikalle lähetettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Matkustajakone laskeutui turvallisesti puolisen tuntia myöhemmin.
Päivystävä palomestari Lasse Rytkönen Lapin pelastuslaitokselta sanoo, etteivät vastaavanlaiset hälytykset ole Kittilässä yleisiä, vaikka niitä tulee silloin tällöin. Tyypillistä on, että niihin varaudutaan lähettämällä paikalle useita yksiköitä.
– Siinä ryhmittäydytään lentoaseman välittömään läheisyyteen ja käytännössä odotetaan niin kauan kuin kone laskeutuu. Jos jotain sattuu, niin ryhdytään tilanteen vaatimiin toimenpiteisiin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Kotimaa
8.12.2018 11:42
Levin lumilinnan katto sortui kolmen työntekijän päälle – yksi jouduttiin kaivamaan ulos kaivinkoneella
Kotimaa
21.11.2018 11:00
Irtisanotun Kittilän kunnanjohtajan mies avautui oikeudessa:”Meillä ei ollut normaalia perhe-elämää”
Kotimaa
19.11.2018 14:01
Nyt tehdään historiaa: Vähiten lunta liki kuuteen vuosikymmeneen
Kotimaa
11.9.2018 11:01
”Yksityishenkilöä suosittiin, päätöksiä tehtiin liian vähäisillä tiedoilla ja ratkaistiin jo ennen varsinaista päätöksentekoa” – Kittilä-farssin käsittely jatkui Rovaniemen aluehallintoviraston juhlasalissa
Kotimaa
28.9.2018 08:43
Kittilästä ei draama lopu – hallinto-oikeus hylkäsi kunnan valituksen
Kotimaa
11.10.2018 09:02
Kittilän lentoasemalla alkuvuodesta tapahtuneen lentoturman syy selvisi