Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kiurun pahoinpitely: toistaiseksi ei viitteitä poliittisesta motiivista

EHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Kansanedustaja Krista Kiuruun (sd.) kohdistuneen pahoinpitelyn esitutkinnassa ei ole toistaiseksi ilmennyt viitteitä poliittisesta motiivista, kertoo Helsingin poliisi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Poliisi on kuulustellut pahoinpitelystä epäiltyä 34-vuotiasta miestä. Poliisin mukaan epäilty on kuulustelussa myöntänyt teon mutta epäilty pitää tekoa vähäisenä.

Epäilty otettiin kiinni Vantaalla sijaitsevasta asunnosta eilen puolenpäivän aikaan. Nyt poliisi kertoo, että epäilty on pidätetty.

Kiurun kimppuun hyökättiin perjantaina iltapäivällä Kaisaniemen puistossa Helsingissä. Tuntematon mies oli ohittaessa yllättäen lähtenyt Kiurua kohti ja lyönyt tätä nyrkillä kasvoihin, SDP:n eduskuntaryhmä kertoi tiedotteessa perjantaina.

Pahoinpitelystä epäilty suomalaismies on ollut useasti rikoksesta epäiltynä. Tutkinnanjohtaja Tommi Lehtosen mukaan miehen aiempiin rikosepäilyihin sisältyy vastaavanlaisia pahoinpitelyitä.

-  Häntä on epäilty aikaisemmin samantyyppisesti, että ohikulkijaa olisi jollakin tavalla pahoinpidelty, Lehtonen sanoi eilen STT:lle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE