Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

KKO on myöntänyt syyttäjälle rajoitetun valitusluvan Kittilä-jupakan käsittelyssä

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Korkein oikeus (KKO) on myöntänyt syyttäjälle valitusluvan Kittilän kuntapäättäjiä koskevassa asiassa. Kyse on siitä osasta laajaa oikeusjuttukokonaisuutta, joka koskee oikeudellisen asiantuntijapalvelun tilaamista kunnan ulkopuoliselta asiantuntijalta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Valituslupa myönnettiin rajoitettuna niihin syytekohtiin, joissa kolmelle Kittilän kunnan luottamustehtävissä toimineelle on vaadittu rangaistusta. He olivat tilanneet kunnan lukuun oikeudellisia asiantuntijapalveluita, vaikka kunnanhallitus ei ollut tehnyt hankinnasta kunnan hankintasäännön mukaista päätöstä.

Lapin käräjäoikeus tuomitsi luottamushenkilöt petoksen yrityksestä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Sittemmin Rovaniemen hovioikeus hylkäsi kaikki syytteet.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE