Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

“Klassinen propagandan keino” – Elina Hirvonen: Vaaralliset huhut

Maanantaina 8.2. Ilta-Sanomat kertoi, että Imatran poliisin mukaan alle 15-vuotiasta lasta kosketeltiin seksuaalisesti uimahallissa. Myöhemmin jutun asianomistaja, täysi-ikäinen nainen, ilmoittautui poliisille. Huhu turvapaikanhakijoiden ahdistelemasta lapsesta ehti sitä ennen levitä nopeasti.

Perjantaina 5.2. Suomen uutiset julkaisi jutun vastaanottokeskuksessa leviävistä ”huolestuttavista viesteistä”. Sitä siteerasivat ainakin Helsingin Sanomat, Yle, MTV ja iltapäivälehdet. Huhuihin tarttui myös poliisi. Kukaan ei tarkistanut huhujen todenperäisyyttä. Myöhemmin poliisi totesi, että huhujen levittäminen saattoi olla tahallista harhaanjohtamista.

Tammikuun lopussa Teemu Selänne kirjoitti blogissaan: ”Kun kuulin ystäväni alaikäisen tyttären tulleen raiskatuksi turvapaikanhakijoiden toimesta heräsi iso kysymys, missä menee raja auttamisen, suvaitsevaisuuden ja riskinottamisen välillä?”

Ihmisryhmään kohdistuvien valheiden levittäminen on klassinen propagandan keino.

Alaikäisen joukkoraiskaus on törkeä ja poikkeuksellinen rikos. Se, että tekijät ovat turvapaikanhakijoita, voidaan käytännössä tietää vain, jos rikos on poliisin tutkinnassa. Yksikään monista Selänteen tekstiä siteeranneista tiedotusvälineistä ei tarkistanut asiaa.

Julkisen sanan neuvoston laatimissa journalistin ohjeissa sanotaan näin: ”tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta”.

Ohjeen merkitys korostuu aikana, jolloin MV-lehden kaltaiset huhuja ja valheita systemaattisesti levittävät julkaisut ovat vallanneet alaa. Huhut, joita tällä hetkellä levitetään ennen kaikkea turvapaikanhakijoista, voivat päätyä tiedotusvälineisiin monista inhimillisistä syistä. Mikään ei silti oikeuta jatkamaan samaa rataa.

Ihmisryhmään kohdistuvien valheiden levittäminen on klassinen propagandan keino, jota on käytetty historian sivu, kun tavoitteena on ollut joidenkin ihmisten arvon kiistäminen. Jos perinteinen media ei ryhdistäydy tietojen tarkistamisessa, se tulee osallistuneeksi projektiin, jonka tarkoitus on yhteiskunnallisen keskustelun hämmentäminen ja yhden ihmisryhmän ihmisarvon romuttaminen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE