Teatteri ja Tanssi
4.8.2016 07:10 ・ Päivitetty: 4.8.2016 07:10
Kohtaamispaikka Tampere – Teatteri 2.0 tuo maahanmuuttajien kokemuksia näyttämölle:
Teatteri 2.0. on yhteisötyöhön erikoistunut vapaa ammattiteatteri, jonka toiminta-alueena on koko Suomi. Esitykset perustuvat työpajoihin, joihin kutsutaan näytelmän aiheisiin liittyvissä tilanteissa eläviä ihmisiä. Teatterintekijät pääsevät näin tutustumaan aiheeseensa ja ennen kaikkea asianosaisten kokemukseen aiheesta. Esitykset ovat toisen kokemuksen tavoittelua ja tavoittelun tuomista näyttämölle.
2.0. on tehnyt aikaisemmin asianosaisten kokemusta artikuloivan näytelmän esimerkiksi pätkätyöläisistä. Ohjaajana toimi Saana Lavaste. Nyt aiheena on maahanmuuttajien kokemus Tampereesta. Työpajaan osallistui viisi Tampereelle muuttanutta ulkomaalaista. Heistä Behnam Sanei on näyttämöllä. Toisena esiintyjänä toimii Oulussa syntynyt, paljon Kajaanissa ja Vaasassa vaikuttanut ammattinäyttelijä Marja Myllylä. Työpajojen vetäjänä toimiva Kati Sirén toimii nyt myös esityksen ohjaajana.
Käsikirjoitus Taija Helminen ja työryhmä – Ohjaus: Kati Sirén & työryhm – Ääni ja valo: Saija Raskulla – Lavastus ja puvustus Jonna Kuittinen – Näyttämöllä Behnam Sahei ja Marja Myllylä – Yhteisöteatteriprosessin osallistujat Hajiba Abbar, Zhila Kazizadeh, Behnam Sahei, Hanna Struppe ja Marzie Kasbdoost
Juuri tämän teatterin ja juuri tämän aiheen kohtaaminen herättää katsojassa pirteää odotusta. Miten käy, kun elävä teatteri ottaa käsittelyynsä kuolleen kliseekasan? Miltä kantasuomalainen mamu-mumina ja manse-mölinä kuulostaa muualta tulleista ihmisistä? Miltä muualta tulleiden kokemus tuntuu tamperelaisista tai muuten vaan Tampereella asuvista syntyperäisistä suomalaisista?
Suulas Tampere
Tamperelaisena oleminen on taitolaji. Olen itse asunut Tampereella 39 vuotta, eikä mieleeni ole vielä kertaakaan tullut, että olisin tamperelainen. Se ei missään tapauksessa johdu siitä, että minut olisi torjuttu, tai että en sopeutuisi. Olen sopeutunut Tampereelle noin miljoona kertaa paremmin kuin synnyinseuduilleni Etelä-Savoon, enkä ole kokenut minkäänlaista syrjintää kertaakaan. Ei-tamperelaisuuteni johtuu yksinkertaisesti siitä, että tamperelaisuus on hyvin hienovarainen elämäntapa. Sen opetteleminen on aloitettava herkimmässä vauvaiässä, vanhempana se on myöhäistä.
Havaintojeni mukaan pienestä pitäen tamperelaisuuteen paneutuneita ihmisiä ei ole Tampereen aikuisväestössä kovinkaan paljon. Suhtaudun heihin itseäni ihmetyttävällä tavalla ristiriitaisesti. Toisaalta olen sitä mieltä, että maakunnilla ja kaupungeilla ei ole sellaisia erityispiirteitä, joihin kannattaisi kiinnittää huomiota. Samalla olen sitä mieltä, että tamperelaiset muodostavat Tampereella oman erityisen vähemmistöryhmänsä, jota arvostan. He ovat avoimia, puheliaita ihmisiä.
Tamperelaisuuden hienovireisyys määrää meille muualta muuttaneille seuraavan maksiimin: tamperelaisia emme ole, tamperelaisiksi emme tule, olkaamme siis muuten vaan Tampereella asuvia. Sirénin ohjaaman yhteisöteatteriprosessin tuloksena syntyneessä näytelmässä tämä imperatiivi saa uusia ulottuvuuksia. Suomalaiset eivät puhu ulkomaalaisille. Vieraasta maasta tulleen pakolaisen on vaikea asua täällä muuten vaan, kenenkään kanssa puheisiin rupeamatta. Tampereelle tullut ulkomaalainen luulee tulleensa itse hulluksi, kun kukaan ei sano hänelle milloinkaan mitään.
Sanaton maailma
Teatteri 2.0. ottaa esiin sinänsä tuttuja asioita. Suomaisten puhumattomuus ei ole puheena ensimmäistä kertaa. Eikä jokainen puhumattomuudesta sanottu sana ole edes ole kovin herätteellinen. Näinköhän Teheranissakaan moikkaillaan jokaista suojatiellä vastaan tulevaa tuntematonta ihmistä, miettii katsoja. Mitenhän tärkeitä Tampereen erityispiirteet lopulta ovat esityksen teeman kannalta?
Mietinnän tuloksena on, että kyllä, kyllä Tampere on tärkeä. Esityksen aiheina ovat kohtaaminen ja kohtaamattomuus. Ne ovat universaaleja teemoja, joten teatterissa niiden on tapahduttava jossakin uniikissa paikassa, tällä kertaa Tampereella. Tampereen erikoislatuisuudesta, sen arvokkuudesta, otetaan irti haikeaa hauskuutta.
Tamperelainen nainen (Myllylä) ja muualta tullut mies (Sanei) ovat saaneet työpaikan. He merkitsevät maalilla kohtaamispaikkoja Tampereella liikkuville ihmisille. Kohtaamisesta on tullut keinotekoinen, ylhäältä annettu ja viranomaisten hallinnoima tapahtuma. Tarkoitus on hyvä. Hyvinvointivirasto jyllää. Katsomossa on huvittuneilta ja haikeilta näyttäviä ihmisiä.
Sitten Tampere haipuu taustalle. Liike ja äänimaailma lujittavat otettaan ja luovat vaikeaa kauneutta. Näyttämöllä ei tanssita yhtään tanssin askelta, mutta näyttelijöiden vartaloiden ääriviivat toimivat tanssin tavoin. Ne puhuvat sanattomasti. Kovaäänisestä kuuluva puhuttu runokin on sanaton siinä mielessä, että suomalainen kuulija ei edes tunnista kieltä. Hän ymmärtää sen sijaan sävyn ja rytmin ja sen, että muutkin ymmärtävät. Lämmin ja kaunis näytelmä luo täyttymäsillään olevan kaipuun jonnekin kauas, toisen luo.
Yleisölle avoimet esitykset jatkuvat syksyllä 2016 eri puolilla Tamperetta. Esitys on myös tilattavissa erilaisille kohderyhmille ja tilaisuuksiin. Esityksiin on aina vapaa pääsy.
Pertti Julkunen
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.