Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kohu kiky-maksuista – Matti Putkonen: “Ei kukaan ole pettänyt ketään”

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen puolueen tilaisuudessa puoluetoimistolla Helsingissä 10. lokakuuta 2022.

Perussuomalaisten puoluetoimistolla työmies-tittelillä työskentelevä Matti Putkonen kertoo tehneensä kiky-maksuihin liittyvän vastauksen puolueen kannasta palkansaajajärjestö SAK:n kyselyyn.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Asiasta on noussut kohu, sillä kyselyssä, jonka SAK julkaisi 10.2., kerrotaan perussuomalaisten tukevan
kilpailukykysopimuksessa siirrettyjen sosiaalivakuutusmaksujen siirtämistä takaisin työnantajan kontolle.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kertoi kuitenkin eilen MTV:n pääministeritentissä, ettei perussuomalaiset ole tällä kannalla.

SAK:ssa koetaan, että heitä on huijattu, sillä he ovat kertoneet äänestysaktiivisuuskampanjassaan väärää tietoa puolueen edesottamuksista. Näin kertoi SAK:n osaston johtaja Jyrki Konola.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on puolestaan syyttänyt perussuomalaisia “palkansaajapetoksesta”.

Riikka Purra on vedonnut Uudelle Suomelle siihen, että puoluetoimistolla on tapahtunut virhe vastattaessa kyselyyn.

-  SAK:n kysely, johon on vastattu eri tavalla, niin tämä ei valitettavasti ole käynyt ollenkaan minun tai poliittisen johdon pöydällä. Eli siinä on tapahtunut selkeä virhe puoluetoimistolla, kun työntekijä on siihen kyselyyn vastannut, Purra totesi.

Lisää aiheesta

DEMOKRAATIN tavoittama Matti Putkonen sanoo nyt ottavansa täyden henkilökohtaisen vastuun SAK:n lähetetystä vastauksesta.

– Asia on sitä myöten selvä. Siitä ei ole hetkenkään epäilystä.

Putkonen sanoo, että vastauksen antamisaika oli melko lyhyt.

– Minä en kerennyt kenenkään kanssa siitä keskustella, en puoluejohdon enkä kenenkään muunkaan kanssa, Putkonen toteaa.

SAK:sta on sanottu, että vastaus piti antaa 3.2. mennessä ja että viesti lähti puolueisiin 19.1. ja muistutusviesti 31.1. SAK:sta kerrotaan, että viestit lähetettiin perussuomalaisten vaalit-meiliosoitteeseen sekä Putkoselle ja puoluesihteeri Arto Luukkaselle. Putkonen sanoo, ettei ehtinyt jutella vastauksista myöskään Luukkasen eikä kenenkään kanssa.

Putkonen mainitsee pitkän ay-taustansa ja sanoo, ettei koskaan pitänyt kiky-sopimuksesta. Hänen kyllä-vastauksessaan kiky-maksujen siirtämiseen takaisin työntekijöiltä työnantajille mainittiin myös, että asiasta pitää neuvotella ja sopia kolmikannassa.

Putkosen mielestä kyselyyn vastaushetkellä helmikuun alussa suhdannetilanne näytti vielä “jotenkuten hyvältä”. Hän sanoo, että kiky-maksut on suhdannepoliittinen työkalu ja aikanaan sillä haettiin kilpailukykyä, jota silloin tulikin.

– Silloin (vastaushetkellä) näytti tilanne vähän paremmalta ja nyt on synkemmät pilvet päällä ja työmies tukee Purran näkemystä juuri sen takia, että nyt ollaan menossa kohti taantumaa, Putkonen sanoo.

Tilanteen parantuessa ja suomalaisen teollisuuden kilpailukyvyn ollessa hyvä saattaa Putkosen mielestä olla kiky-maksujen takaisinsiirron paikka.

PUTKONEN painottaa kannattavansa Purran lausuntoa kaikelta osin:

– Sehän perustuu juuri siihen tilanteeseen, jossa ollaan nyt eli meillä on taantuman varjot nyt edessä. Eli nyt ei ole se oikea aika lähteä tätä kiky-sopimusta muuttamaan, vaan pidetään tämä kilpailukyky, joka sillä on saatu päällä ja yritetään parantaa muutenkin vielä kilpailukykyä näissä asioissa. Tämä on se keskeinen asia tässä hommassa.

Uuden Suomen mukaan Purra on sanonut, että vaikuttavampi keino parantaa työntekijöiden ostovoimaa olisi arjen kustannusten hillintä. Puheenjohtaja nostaa esiin veronalennusten mahdollisuuden sen jälkeen, kun menoja on saatu leikattua.

– Sen sijaan kiky-maksujen siirrolla olisi merkittäviä vaikutuksia myös yrityksiin, yritysten mahdollisuuksiin palkata ihmisiä, yritysten palkanmaksuun, ylipäätänsä toimintaan, Purra totesi lehden mukaan.

SAK:SSA Jyrki Konola puhuu huijatusta olosta.

– Ei siinä mikään huijattu olo ole. Tämä on työmiehen antama lausunto, joka on siinä olosuhteissa, siinä taloudellisessa tilanteessa ollut relevantti, mutta nythän tilanteet ovat aika jyrkästi muuttuneet, Matti Putkonen vastaa kysyttäessä viestiä SAK:n suuntaan.

– Ja kun Purra myös joutuu katsomaan mahdollisesti tulevan pääministerin silmin tätä asiaa, niin hän näkee sen ja hänellä on enemmän tietoa talouden synkistä kuvista.

– Ja minä voin sitten Konolalta kysyä, että miksi ei tämä asia ole oikeasti ollut nyt tämän hallituksen esityslistalla missään vaiheessa, koska tämähän olisi voitu jo käsitellä. Sitten vasta kun kaikki budjettineuvottelut oli käyty, SDP:kin laittoi sen vasta omaan vaaliohjelmaansa. (Teollisuusliiton puheenjohtaja) Riku Aaltohan tätä jo esitti jo 1.5. eli vappupuheessaan.

Uskotko, että Purra olisi ollut eri mieltä jo silloin, kun vastasit (SAK:n kyselyyn)?

– En minä tiedä sitä enkä minä oikein usko sitäkään, koska silloin tilanne on ollut vähän toinen, mutta en minä tiedä sitä. Mutta tilannehan oli silloin se arvio, että Suomi on menossa kohti parempia aikoja. Ja hänhän on kaikissa vastauksissaan, mitä hän on lehdistölle antanut, myös todennut tämän, että nyt ei ole aika ruveta suomalaista kilpailukykyä horjuttamaan tämän asian suhteen, Matti Putkonen vastaa.

– Kyllähän iso asia perussuomalaisilla on se, että suomalainen teollisuus, ennen kaikkea suomalaisen teollisuuden kilpailukyky pitää säilyttää kaikissa olosuhteissa, Putkonen jatkaa.

Putkosen mielestä meteli koko asiasta on turhaa.

– Ei kukaan ole pettänyt ketään, vaan tilanteet ovat siltä osin muuttuneet.

Saitko tuimaa palautetta Purralta?

– En ole saanut.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE