Politiikka
8.5.2023 07:50 ・ Päivitetty: 8.5.2023 07:50
Kohu Ylestä, nyt puhuu Riikka Purra: ”Eiköhän se jonkinlainen lähtökohta neuvotteluille ole”
Hallitusneuvottelut jatkuvat tänään Säätytalolla Helsingissä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kommentoi neuvottelutilannetta ennen neuvotteluihin menoa.
Purra korosti, että neuvotteluja käydään Säätytalolla, eikä missään muualla.
– Mutta totta kai tällaiset turhautumisen osoitukset kertovat tietenkin jostain, mutta kuten aiemminkin pyrimme välttämään niitä, Purra viittasi sosiaalisessa mediassa nähtyihin viesteihin.
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas avautui viikonloppuna kitkerän oloisesti RKP:n suuntaan. Purra sanoo kuitenkin, että perussuomalaiset tekee kaikkensa, jotta neuvottelusta syntyy hyvä lopputulos ja hallitus.
Helppoa se ei kuitenkaan ole.
– Täällä on puolueita, joilla on hyvin erilaisia tavoitteita. Toisaalta esimerkiksi RKP selvästi ennen Säätytalolle tulemistakin on monella suulla kertonut, että he preferoivat sinipunakoalitiota, joten tämä ei ole tässäkään mielessä missään nimessä helppo. Toisaalta eräänlaista nokittelua kyllä tapahtuu molempiin suuntiin.
YLEN asemasta käytyä keskustelua Purra kommentoi sanomalla, että kukaan ei halua puuttua sen journalistisiin sisältöihin.
Lisää aiheesta
– Samaan aikaan sellainen tietynlainen herkkänahkaisuus siitä, että haluamme keskustella Ylestä, niin sekin on liiallista. Me ymmärrämme, että mikäli rahoitusta tarkastellaan, sillä on totta kai vaikutuksi myös siihen, mitä tehdään. Sama koskee vaikkapa yleisesti julkista hallintoa, johon olemme esittäneet säästötoimenpiteitä.
Purra muistutti, että perussuomalaisilla ja kokoomuksella on ollut esittää selviä leikkaustavoitteita myös Ylelle.
– Eiköhän se jonkinlainen lähtökohta neuvotteluille ole.
YLE-lausunnoillaan viime viikolla kuohuttanut perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sebastian Tynkkynen halusi maanantaina oikaista ”monen pääkirjoituksen virheellistä tietoa”.
– Niin monessa pääkirjoituksessa on viitattu siihen, voivatko poliitikot puuttua journalismin sisältöihin. Kukaan poliitikko ei ole sitä esittänyt. Ei missään tapauksessa vaan oikeusvaltion ihan ydinperusperiaate on se, että journalistit saavat kirjoittaa niin kuin ne haluavat kirjoittaa, Tynkkynen selitti Säätytalolla matkalla hallitusneuvotteluihin.
Hänen mielestään on täysin toinen asia on, mitä Ylen sisällöntuotannosta linjataan.
– Poliitikot päättävät Yle-laista, mutta siihen, mitä ollaan tai ei olla linjattu, siihen en tietenkään ota kantaa, koska se on hallitusneuvottelujen oma asia.
Hallituksen muodostaja Petteri Orpo (kok.) kertoi puolestaan aamulla, että sosiaalisen median käyttöä koskevat pelisääntökeskustelut tullaan käymään uudestaan.
– Minun ajatukseni on se, että ei niitä hallitusneuvotteluja tällä tavalla käydä, että kirjoitetaan ja keskustellaan sosiaalisen median välityksellä. Neuvottelut käydään täällä, hän sanoi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
8.5.2023 07:25
”Ei hallitusneuvotteluja tällä tavalla käydä” – Orpon mukaan pelisääntökeskustelu some-kirjoittelusta käydään uudestaan ”astetta vakavammalla otteella”
Politiikka
8.5.2023 07:38
Tynkkynen ”oikaisi” – Huhtasaari: ”En kommentoi muiden perussuomalaisten kommentteja”