Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kohun keskellä oleva Tytti Yli-Viikari puhui ensi kerran tiedotusvälineille – näin hän sanoi

Tytti Yli-Viikari.

Eduskunnan kansliatoimikunta käsittelee paraikaa VTV:n pääjohtajan virasta pidättämistä.

Demokraatti

Demokraatti

Kansliatoimikunta voi esimerkiksi päättää pääjohtajan virasta pidättämisestä keskusrikospoliisin esitutkinnan ajaksi.

VTV:n pääjohtaja Tytti Yli-Viikari kävi juuri kuultavana kansliatoimikunnan kokouksessa. Hän ei ole ollut viimeaikaisen kohun aikana median tavoitettavissa, mutta nyt pääjohtaja avasi ensimmäistä kertaa suunsa.

– Olen ollut kuultavana kansliatoimikunnan kokouksessa. Odotan nyt sitten kansliatoimikunnan päätöstä. Meillä oli oikein hyvä keskustelu ja odotan tosiaan lopputulemaa ja varmaan sitten palaamme asiaan. Kiitoksia, Yli-Viikari lausui lyhyesti ja poistui toimittajien edestä.

Tätä ennen Yli-Viikari oli kommentoinut Valtiontalouden tarkastusvirastoon liittyvän kohun käänteitä blogissaan, sielläkin varsin yleisellä tasolla.

Kysymyksiä on herättänyt niin Yli-Viikarin rahankäyttö kuin VTV:n toiminnan painopisteet, joissa etenkin varsinaisen tarkastustoiminnan roolin on todettu vähentyneen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE