Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

27.4.2026 13:57 ・ Päivitetty: 27.4.2026 13:57

Kohutapaus johti muutokseen: Ulkopoliittinen instituutti selkeytti harjoittelijahakuaan

ELSA PAAKKINEN / LEHTIKUVA

Ulkopoliittinen instituutti (Upi) kertoo selkeyttäneensä harjoittelijahakuaan. Upin mukaan tavoitteena ovat olleet selkeät ja tasapuoliset haku- ja valintaprosessit.

Taustalla on viime vuonna kohua herättänyt tapaus, jossa presidentti Alexander Stubbin poika Oliver Stubb sai harjoittelupaikan, vaikka hänen opintonsa olivat vasta alkuvaiheessa eikä hänellä ollut harjoittelulleen muilta ehdokkailta vaadittavaa stipendiä tai tukea. Upi sai asiasta huomautuksen eduskunnan oikeusasiamieheltä.

Upi kertoo nyt selkeyttäneensä ohjeistuksia esimerkiksi harjoittelupaikkaa hakevan opintojen edistymisasteesta ja harjoittelutuesta. Lisäksi Upi sanoo kehittäneensä harjoittelijoiden valintaprosessia niin, että jatkossa valintaprosessi on anonyymi haastatteluvaiheeseen saakka.

- Jokaisesta harjoittelijarekrytoinnista tehdään kirjallinen päätös, johon kirjataan kyseisen prosessin kuvaus, suoritettu valinta ja siinä käytetty harkinta, kertoo Upi tiedotteessaan.

Haku- ja valintakriteerien tarkempi kuvaus löytyy Upin verkkosivuilta sekä hakuilmoituksesta.

EDUSKUNNAN silloinen oikeusasiamies Petri Jääskeläinen antoi viime joulukuussa Upille moitteet harjoittelijavalinnan hoidosta, mutta ei katsonut, että Upi olisi ylittänyt harkintavaltaansa. Upi sai silti huomautuksen hyvän hallinnon vastaisista ja lainvastaisista menettelyistä.

Oikeusasiamies moitti Upia myös siitä, että se kohun noustua hankki viestintäkonsultointia ohi normaalien hankintaohjeiden. Lisäksi oikeusasiamies ei aluksi saanut Upilta kaikkia pyytämiään asiakirjoja selvitystä varten.

Sen lisäksi, että Oliver Stubbilta puuttui esimerkiksi harjoitteluun vaadittava tuki tai stipendi, antoi Upin henkilöstövastaava lisäksi erilaisia ohjeita hausta Oliver Stubbille kuin muille ehdokkaille. Viestinnän sävy oli myös huomattavasti tuttavallisempi kuin muille hakijoille.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Hiski Haukkala sanoi tammikuussa, että seuraava Upin harjoittelijahaku on parempi, läpinäkyvämpi ja tasavertaisempi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU