Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

30.11.2023 07:18 ・ Päivitetty: 30.11.2023 07:18

Koko itäraja on nyt kiinni – päivä ei ole historiallisesti mikä tahansa

LEHTIKUVA / OTTO PONTO

Suomi sulki itärajansa torstain vastaisena yönä puoliltaöin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Venäjän-vastainen raja sulkeutui talvisodan alkamisen vuosipäivänä, sillä vihollisuudet Suomen ja Neuvostoliiton välillä puhkesivat tasan 84 vuotta sitten 30. marraskuuta 1939.

Koko itäraja on nyt suljettu, kun Lapin Inarissa sijaitseva Raja-Joosepin rajanylityspaikka oli eilen auki toistaiseksi viimeistä päivää.

Tavarajunille tarkoitettu Vainikkalan rajanylityspaikka pysyy kuitenkin avoinna.

Suomi keskittää turvapaikanhaun nyt lentoasemille ja vesiliikenteen rajanylityspaikoille. Itärajan sulun on määrä kestää kaksi viikkoa eli 13. joulukuuta saakka.

HALLITUS tiedotti tiistaina sulkevansa koko itärajan Vainikkalan rautatieliikennettä lukuun ottamatta. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi tavoitteena olevan, että poikkeuksellinen tilanne itärajalla normalisoituu mahdollisimman pian.

Sulkupäätös voidaan tarvittaessa purkaa tai sitä voidaan jatkaa.

Viime viikolla hallituksen esitys sulkea koko itäraja kaatui apulaisoikeuskanslerin arvioon.

Rajavartiolaitoksen raja- ja meriosaston osastopäällikön Matti Sarasmaan mukaan tilanne oli muuttunut olennaisesti viime viikosta.

Tiistaisessa tiedotustilaisuudessa ei kuitenkaan avattu tarkemmin, miten uhkakuva oli muuttunut, jotta itärajan sulku oli nyt mahdollista. Tarkemman arvion kerrottiin olevan salassa pidettävää tietoa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU