Teatteri ja Tanssi
25.10.2017 11:38 ・ Päivitetty: 30.10.2017 08:40
”Koko Suomi vihaa” -kabaree Kom-teatterissa: Arjen äkeilyyn ei vastata provosoituen vaan vinolla hymyllä
Kom-teatteri on tilankäytön mestari. Paitsi että on hyvin näkyvillä Kapteeninkadun korttelinsa kivijalkatasossa – kolme tilaa, kolme ovea: paraatipuoli eli itse teatteri, Kom-ravintola, teatterin toimisto – se esittää teatteria ja musiikkia kolmella estradilla. Ensin vanhan teatteritilan rinnalle tuli aikoinaan musiikkivetoinen Kom-ravintolan stage, ja viime vuonna alettiin myös teatterisalin aulatiloissa tehdä pienimuotoisia teatteriproggiksia.
Kom-teatteri, aulanäyttämö
Koko Suomi vihaa
Vihatyöryhmä Anna, Oona ja Laura Airola, Ilkka Tolonen – Käsikirjoitus ja dramaturgia Laura Airola ja työryhmä – Äänisuunnittelu Ilkka Tolonen – Valosuunnittelu Sofia Palillo
Aulassa on toistaiseksi nähty teatterin omien näyttelijöiden Niko Saarelan, Eeva Soivion ja Johannes Holopaisen monologiesitykset, mutta tänä syksynä tila on avautunut vähän isommalle vierailuesitykselle. Kolmen kokkolalaislähtöisen Airolan sisaruksen, Annan, Lauran ja Oonan sekä Kainuusta Helsinkiin lennähtäneen Ilkka Tolosen virittelemä kabareehenkinen esitys ”Koko Suomi vihaa” on raikas kannanotto kaikkeen someraivoiluun, vihapuheeseen ja arkipäivän aggressioihin.
”Vihatyöryhmällä” on maukkaan monipuoliset taustat juuri tällaisen esityksen tekemiseen. Oona on pari vuotta sitten teatterikorkeasta valmistunut näyttelijä, joka nähtiin naispääosassa elokuvassa ”Hymyilevä mies”. Hän tykkää myös musisoida ja tekeillä onkin ensilevy. Laura on freelance-toimittaja, joka on amatööripohjalta kiinnostunut vähän kaiken maailman musiikeista. Sisaruskatraan nuorin Anna aloitti näyttelijäopinnot tänä syksynä teatterikorkeakoulussa, ja TeaKissa, äänisuunnittelun puolella, opiskelee Ilkka Tolonenkin, joka soittaa myös rumpuja Maija Vilkkumaan bändissä.
Luontevasti luonnostellen
Koko Suomi vihaa -esityksestä välittyy yhteisen suunnittelurupeaman vallattomuus ja riemu. Sisällön pohjana ovat olleet ympäri Suomea tehdyt haastattelut, joissa kansalaiset ovat saaneet purkaa arkisia ahdistuksiaan eli kansan kielellä vitutustaan. Laura Airola purkaa esityksen asiapitoisimmassa kohdassa tätä taustoitusprosessia.
Näyttämöllistettynä keitos ei ole mikään teknisesti loppuun asti hiottu, viimeisen päälle skarpisti näytelty, laulettu ja soitettu potpuri, vaan juuri tähän, ei niin viimeisteltyyn tilaan istuva vihakabaree. Tila otetaankin haltuun kokonaisvaltaisesti, ulkoportaita ja vessaa myöten.
Teemastaan huolimatta esitys on kepeä. Se ei pyri provosoimaan, vastaamaan vihaan äkäisesti. Pikemminkin se etsii koomisia puolia jokapäiväisestä hihanpolttelusta. Sellaisia ulottuvuuksia tarjoavat esimerkiksi temppuileva välipala-automaatti, joka polttaa käämit sekä asiakkaalta että itseltään, kauppareissullaan arjen harmittavuuksista marmattavat ikäihmiset, omaan yksinäisyyteensä tympiytyvä sinkkunainen, koulutunnilla esitelmänpidossa piinattu teini ja niin edelleen. Draamapalaset ovat luonnosmaisia, pontevalla kasvatuksella iduista voisi kasvaa viiltävämpääkin yhteiskuntakritiikkiä, mutta näin on nyt hyvä: poissa ovat sormella heristelyt ja muu parempaan elämänhallintaan kouluttaminen. Nyt, suljetussa tilassa vihaan vastatataan vinolla hymyllä – tätä ei ehkä kannata kokeilla luonnonolosuhteissa kaduilla.
Viimeistelemättömyys kuvaa myös esityksen musiikkinumeroita, vaikka Airolan tersetti ja Tolonen siellä täällä vilauttelevat valmiuksiaan vaativampaankin tekemiseen. Eniten kolahti Andrews Sistersin tai sen nykypäivän perinteenjatkajan Puppini Sistersin mieleen tuova triolaulanta. Airola Sisters toi siinä henkäyksen glamouria keskelle hermoja koettelevaa lokaista kuuta.
Korjattu 30.10. Laura Airolan musiikkitaustaa käsittelevä lause.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.