Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomuksen ohjelmapäällikkö sairauslomastaan: “Syynä ei ole työmäärä, syyt ovat puoluejohdolla selvillä”

Kuvakaappaus Länsi-Savon sivuilta. Länsi-Savo ja Itä-Savo kertoivat 3.11. ensimmäisenä kokoomuksen puoluetoimiston työyhteisöön liittyvistä haasteista.

Kokoomuksen ohjelmapäällikkö Anna Munsterhjelmin some-päivityksestä syntyy käsitys, että hän on joutunut jäämään sairauslomalle työyhteisöongelmien takia.

– Vuosi sitten olin töissä Suomen parhaimmaksi rankatussa työyhteisössä ja oli aika onnellista, nyt oon toista viikkoa sairauslomalla hiukan päinvastaisista syistä, Munsterhjelm kirjoitti Instagramissa 2.11.

Munsterhjelmin työyhteisö on hallituspuolue kokoomuksen puoluetoimisto.

Demokraatti haastatteli eilen laajasti puoluetoimiston asioista kokoomuksen hallintopäällikköä Timo Eloa. Haastattelun perusteella syntyi kuva, että puoluetoimiston työpaineet ja kiire on valtava.

Isompia häiriöitä ei Elon mukaan ole eikä henkilöiden välillä ole ristiriitoja.

– Tekemättömät työthän se on, mikä tässä aina kaikkia painaa. Se on tämän työn tilanne, aina on jotain mitä vielä voisi tehdä, sen kanssa pitää vaan oppia elämään, Elo sanoi eilen.

– Ainahan me mietitään toimenkuvia ja tehtävänjakoa sen mukaan, millaisia viestiä kukin antaa. Jatkuvastihan tämä elää, muutetaan tekemistä, että kaikilla olisi sellainen kuorma, jonka pystyy kantamaan. Teemme koko ajan töitä kapasiteetin ylärajalla, hän jatkoi.

Lisää aiheesta

Demokraatin tavoittama kokoomuksen ohjelmapäällikkö Anna Munsterhjelm toteaa, ettei lähde tarkemmin kommentoimaan tilannetta.

– Olen sairauslomalla ollut kaksi viikkoa. Syyt on puoluejohdolla selvillä ja sitä selvitellään, hän sanoo.

– Syynä ei ole työmäärä, Munsterhjelm kuitenkin vahvistaa.

– En lähde tässä vaiheessa enempää avaamaan. Varmasti jos jotain uutioitavaa on, se tulee selville aikanaan. Toistaiseksi tätä selvitellään ihan normaalisssa marssijärjestyksessä niin kuin työpaikalla kuuluukin, hän jatkaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE