Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kokoomuksen toiminta täyttää ylimielisen sumutuksen tunnusmerkit” – keskusta vertaa Orpoa joulupukkiin

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jouni Ovaska (kuvassa) ihmettelee kokoomuksen talouspoliittista täyskäännöstä viikonlopun puoluekokouksessa.

Demokraatti

Demokraatti

Hän huomauttaa, että vielä keväällä kokoomus ajoi tiukkaa talouspolitiikkaa, mutta Kalajoen puoluekokouksessa puolue keskittyi runsaisiin jakolupauksiin.

Petteri Orpolta tulee jakolupauksia kansalle kuin siimaa kelalta. Orpo porukoineen lupaili Kalajoen aurinkotuoleista käsin miljardiluokan velkarahoitteisia veronalennuksia sekä lisäpanostuksia koulutukseen, terveyspalveluihin, viranomaisille, tutkimukseen ja yrittäjille.

– Kauniisti käärittyjä paketteja eri äänestäjäryhmille löytyy Orpon lahjasäkistä kuin Korvatunturin isännältä. Silti Orpo luennoi talouskurista kykenemättä nimeämään yhtään säästökohdetta, Ovaska kritisoi.

Ovaskan mielestä kokoomuksen toiminta täyttää ylimielisen sumutuksen tunnusmerkit. Hän ihmettelee, mihin kokoomuslaiset ovat kolme vuotta oppositiossa käyttäneet, kun löysistä puheista puuttuu edelleen kaikki sisältö.

– Keskiviikon eduskuntakeskustelussa jouduimme taas turhaan odottamaan kokoomukselta konkretiaa. Puheita oikeistojohtajilla riittää, mutta villat on edelleen kerimättä.

Keskusta kävisi Ovaskan mukaan mielellään aitoa debattia Suomen suunnasta ja tulevasta vaalikaudesta.

– Mutta kokoomus tuntuu tällä hetkellä tarjoavan vain kahdet kylmät kärryt.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE