Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomuksen Zyskowicz lyttää koko opposition: “Ei ole sote-vaihtoehtoa”

Hallituksen esitys asiakkaan valinnanvapaudesta on eduskunnan lähetekeskustelussa keskiviikkona. Kokoomuksen kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ben Zyskowicz pitää lakia onnistuneena kokonaisuutena.

Hän ei ole vakuuttunut opposition kannoista.

– Kaikki vakuuttavat olevansa yhtä mieltä siitä, että vastuu palveluiden järjestämisestä ei voi jäädä kunnille. Heti seuraavassa virkkeessä sosialidemokraatit etunenässä kuitenkin väittävät, ettei maakuntauudistusta tarvita, vaan haikaillaan jo kertaalleen perustuslakivaliokunnassa viime vaalikauden lopulla kaatuneen kuntayhtymämallin perään.

Zyskowiczin mielestä SDP ei ole pystynyt esittämään todellista vaihtoehtoa sen enempää maakuntamallille kuin valinnanvapaudellekaan.

– SDP:n aluekuntamalli on lähinnä nimenmuutos, Zyskowicz lataa.

“Vihreät vastustavat uudistusta ennen kaikkea oppositiopolitiikan vuoksi.”

Oppositiopuolueet avasivat sote-kantojaan lauantain Helsingin Sanomissa. Zyskowicz ihmettelee demareiden lisäksi erityisesti vihreiden ristiriitaisia ulostuloja, kun vihreät kertovat kannattavansa valinnanvapauden lisäämistä ja palveluiden järjestämisvastuun siirtämistä maakunnille.

Lisää aiheesta

– Vaikka periaatteista ja pitkälle toteutuksestakin ollaan samaa mieltä, on Touko Aalto tuominnut jo koko uudistuksen. Tulkittakoon tämä niin, että vihreät vastustavat uudistusta ennen kaikkea oppositiopolitiikan, ei niinkään asiakysymysten vuoksi.

Zyskowiczin mielestä opposition tulisi päättää, mitä se sote-uudistukselta haluaa.

– Jos on julkisesti valmis tuomitsemaan koko sote-uudistuksen onnistumisen, on pystyttävä esittämään myös varteenotettava vaihtoehto sille, minkä tuomitsee. Tätä sen enempää SDP, vihreät kuin muutkaan oppositiopuolueet eivät näemmä pysty tekemään.

Hän ei usko, että nykyjärjestelmä pystyisi riittävästi parantamaan juoksuaan kuten “esimerkiksi sosialidemokraattien piirissä on ollut ajatus”.

– Se perustuu vain ja ainoastaan toiveajattelulle. Tosiasia on, että julkisten tuottajien rinnalle tarvitaan lisävoimaa myös yksityisistä ja kolmannen sektorin tuottajista. Nyt esitetty malli tuo valinnanvapauden ja potilasta ja veronmaksajaa hyödyttävän tuottajien välisen kilpailun sote-järjestelmään tarkoituksenmukaisella tavalla, Zyskowicz päättelee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE