Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Kokoomus karttelee nyt kantaa hoitajamitoituksen tasoon – näin Kai Mykkänen kommentoi välikysymyksen mahdollisuutta

iStock

Lainmukaisen henkilöstömitoituksen iäkkäiden henkilöiden tehostetussa palveluasumisessa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa on määrä kasvaa ensi huhtikuusta alkaen vähintään 0,7 työntekijäksi asiakasta kohti.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Entisestään pahentuneen hoitajapulan vuoksi hallitus hakee nyt kiivaasti ratkaisuja, miten muutos voisi toteutua. Keskustasta on jo esitetty pulman ratkaisemista muiden keinojen ohella myös 0,7:n hoitajamitoituksen lykkäämisellä.

Oppositio on tarttunut kesällä ärhäkästi aiheeseen. Perussuomalaisten parista on vaadittu eduskuntaa koolle ja pääministeriltä tietoa, onko henkilöstömitoituksen voimaantulo peruuntumassa.

Ennen edellisiä eduskuntavaaleja kokoomuksen puheenjohtajalla Petteri Orpolla kesti pitkään ennen kuin hän tuli 0,7 hoitajamitoituksen kannalle. On arveltu, että kupeksiminen tässä olisi maksanut kokoomukselle jopa vaalivoiton vuonna 2019.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen väittikin tänään Twitterissä Lapin Kansan pääkirjoitusta siteeraten, että ”Orpo oli oikeassa”.

Orpo itse on kommentoinut aihetta paljon varovaisemmin ja välttänyt nyt puhumasta ”desimaaleista” kuten taannoin.

– Vanhuspalveluiden tila yhdistettynä hoitajapulaan on niin kokonaisvaltaisen suuri kysymys, että se vaatii erityisen laajan ohjelmapaketin. Hoitajamitoitus ei ainakaan nykymuodossaan toimi. Sille on tehtävä jotain, Orpo sanoi muutama päivä sitten Helsingin Sanomille.

Demokraatti tiedusteli eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Kai Mykkäseltä kokoomuksen kantaa, pitäisikö 0,7:n voimaantuloa viivästyttää. Hänkään ei lähde lyömään asiaa kiinni.

– Minä en nyt ota siihen kantaa tässä vaiheessa. Meillä valmistellaan korjaussarjaa tähän vyyhtiin. Senhän Orpokin on tässä pari kertaa sanonut, että tilanne on kestämätön nykyisellään ja tässä ei ideologinen dogmaattisuus auta. Pitäisi katsoa realistisesti, mikä toimii. Me esitämme tarkempaa näkemystä lähiaikoina.

– En minä usko, että tässä kannattaa nyt keskustella siitä, kuka on kolme vuotta sitten ollut oikeassa tai väärässä tai mikä on mihinkin vaikuttanut. Ne ovat aina niin tilannesidonnaisia juttuja. Tämä on vain tärkeä ja vaikea aihe, että miten me varmistamme toisaalta hoitopaikkojen riittävän laadukkuuden ja että niitä myöskin on riittävästi. Se ei tietysti ole ratkaisu, että hoitopaikka, jossa on kaksi hoidettavaa yhtä hoitajaa kohti, vaihtuu sellaiseksi paikaksi, jota ei ole ollenkaan. Siitähän meidän täytyy päästä eroon.

Mykkänen tyytyy muotoilemaan, että pitää katsoa realistisesti kaikki tavat, joilla saadaan laadukkaita hoitopaikkoja lisää.

– Nykytilanne on selvästi ajautumassa umpikujaan. Siinä on tietysti monta asiaa, mutta yksi on hoitajamitoituksen toteutuminen. Tämä on hankala asia, me käymme tämän itsekin läpi. Toivotaan, että hallitus uskaltaa ja ymmärtää vastuunsa siitä, ettei auta vain muurautua tehtyjen päätösten taakse. Nyt tarvitaan uusia päätöksiä, jotta vanhuksille saadaan hoitopaikkoja ja sitä kautta toisaalta tilaa sairaalahoidon päivystysosastoille sinne oikeasti kuuluville.

Mykkäsen mukaan on perattava, miten ammattilaiset saadaan oikeisiin paikkoihin. Toisin sanoen lääkärien, sairaanhoitajien perushoitajien, lähihoitajien ja hoiva-avustajien pitäisi päästä keskittymään omalle ammattikunnalleen tarkoitettuun työhön.

– Mihin ne rajat asetetaan, sitä en rupea tässä sanomaan. Se on tietysti viime kädessä hallituksen tehtävä. Hallituksella on kaikki valmisteluresurssit. Asian tärkeyden takia kyllä esitämme tarkempia kysymyksiä ja ratkaisujen suuntia.

Välikysymyksen jättämiseen mahdollisuuteen Mykkänen sanoo kokoomuksen harkitsevan ”tämän mittaluokan asiassa kaikkia parlamentaarisia keinoja”.

– Mutta en tässä nyt lähde esittämään arvailuja välikysymyksen osalta.

Hänen tiedossaan ei ole, että oppositiossa olisi tähän asti ollut aloitteellisuutta hoitajapulaan pureutuvasta välikysymyksestä.

Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) on todennut STT:n haastattelussa olevansa valmis tarkastelemaan 0,7:n hoitajamitoituksen sisältöä, mutta hoitajapulaan nopeasti tehoavat toimet löytyvät hänen mukaansa ensisijaisesti kentältä. Näiden nopeasti vaikuttavien toimenpiteiden toteuttamiseen sosiaali- ja terveysministeriö esittää budjettiriihessä 150 miljoonan euron lisärahoitusta

-  Tällä hetkellä voimassa olevasta 0,6:sta en ole ainakaan nyt valmis luopumaan. Se olisi valtava taka-askel ja tarkoittaisi sitä, että me toteaisimme, ettei vanhuksia pidäkään hoitaa, Lindén totesi.

Hoitajamitoitusta päätettiin nostaa nykyisen hallituksen toimesta, koska julkisuudessa oli tullut esille vanhustenhoidon vakavat ongelmat ja suoranainen potilasturvallisuuden vaarantuminen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE