Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomusjohto jatkaa hähmäistä sopeutusviestintäänsä: “Onko se sitten vaikka 4+4, 4+5 tai 5+4”

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Matias Mäkynen (sd.), Elina Valtonen (kok.) ja Riikka Purra (ps.) puolueiden puheenjohtajapaneelissa 15. maaliskuuta.

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen jatkoi puolueensa hähmäistä viestintää puolueen kynnyskysymykseksi asettamasta sopeutustavoitteesta Veronmaksajien keskiviikon vaalitentissä.

Demokraatti

Demokraatti

Kokoomus on aiemmin pitänyt julkisesti kiinni valtiovarainministeriön kahdelle kaudella asettamasta valtiontalouden 9 miljardin sopeutustavoitteesta, joka tarkoittaisi tulevalle kaudella 6 miljardin ja sitä seuraavalle kaudelle 3 miljardin sopeutustavoitetta.

– No sanotaan, että onko se sitten vaikka 4+4, 4+5 tai 5+4, mutta kyllä me lähdetään siitä, että tämä virkatyönä tehty ohjelma on tärkeä. Ja me tarvitsemme nimenomaan etupainotteisuutta, Veronmaksajien tenttiin osallistunut Valtonen kuitenkin linjasi.

MYÖS kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on aiemmin sekä sitoutunut puolueensa kynnyskysymykseen että esittänyt siitä poikkeavia näkemyksiä.

Iltalehden haastattelussa 7. maaliskuuta Orpo linjasi seuraavasti: “Jos hallitus ei sitoudu 6+3-sopeutustavoitteeseen ja konkreettisia keinoja ei kirjata hallitusohjelmaan, me emme osallistu hallitukseen.”

Aiemmin samana päivänä Orpo oli todennut Demokraatissa, että sopeutusten etupainotteisuudessa olisi enemmän joustovaraa. Tuolloin Orpon ensimmäisen vaalikauden sopeutusvaatimus oli “vähintään yli 4,5 miljardia euroa”.

Kahdessa kaudessa pitäisi kokoomuksen mukaan kuitenkin päästä VM:n asettamaan 9 miljardin sopeuttamistavoitteeseen.

Korjattu klo 11.04: Orpo kommentoi kokoomuksen sopeutustavoitetta Demokraatille ja Iltalehdelle samana päivänä 7.3.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE