Ulkomaat
5.12.2019 05:12 ・ Päivitetty: 5.12.2019 05:13
Kolme ihmistä on kuollut ampumisessa Pearl Harborin laivastotukikohdassa
Kolme ihmistä on kuollut ampumisessa Pearl Harborin laivastotukikohdassa Havaijilla. Ampuja surmasi kaksi puolustusministeriön siviilityöntekijää ja tappoi itsensä hyökkäyksensä päätteeksi.
Kuolonuhrien lisäksi yksi ihminen haavoittui ampumisessa.
Tukikohdan edustajan mukaan ampuja oli merisotilas, ja silminnäkijän mukaan hänellä oli yllään laivaston univormu.
Ampuminen tapahtui lähellä tukikohdan eteläistä sisäänkäyntiä. Pearl Harborin edustaja kertoi, että tukikohdan turvallisuusjoukot reagoivat ilmoitukseen ampumisesta noin puoli kolmelta iltapäivällä paikallista aikaa. Tukikohta oli suljettuna parin tunnin ajan.
Pearl Harbor tunnetaan etenkin toisesta maailmansodasta, jolloin Japanin yllätyshyökkäys tukikohtaan joulukuussa 1941 sai Yhdysvallat liittymään sotaan.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.