Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

27.8.2020 06:42 ・ Päivitetty: 27.8.2020 06:42

Komissaari eroaa – ”Pyydän koko sydämestäni anteeksi”

EU-komissaari Philip Hogan on kertonut eroavansa.

EU:n kauppakomissaari Phil Hogan eroaa tehtävästään, kertoivat useat mediat myöhään keskiviikkona. Eron syynä on koronasääntöjen rikkominen Hoganin kotimaassa Irlannissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

EU:n edustaja on vahvistanut Hoganin eron.

Hogan on muun muassa osallistunut suureen massatapahtumaan, kiertänyt karanteenisääntöjä ja ylittänyt luvatta piirikuntien rajoja.

Hogan sanoo tiedotteessaan, että hänen on parempi erota, koska koronasääntöjen rikkomisesta syntynyt kohu on jo nyt vaikeuttanut hänen työtään ja tulisi tekemään niin myös tulevien tärkeiden kuukausien aikana.

– Pyydän koko sydämestäni anteeksi Irlannin kansalta niitä virheitä, joita tein käydessäni Irlannissa. Irlantilaiset ovat ponnistelleet väsymättömästi kukistaakseen koronaviruksen. Euroopan komissio jatkaa niin teidän kuin kaikkien muidenkin jäsenvaltioiden tukemista, kun ne taistelevat tätä kauheaa pandemiaa vastaan, Hogan sanoi Irish Times -lehden mukaan.

Maan pääministerin Micheal Martinin ja hänen koalitiokumppaniensa mielestä Hoganin ero on viime viikon tapahtumien valossa oikea ratkaisu. Martin kertoi keskiviikkona toimittajille, että hallinto on erittäin selkeästi sitä mieltä, että Hogan rikkoi koronaohjeistuksia.

Hoganin rikkomuksiin kuuluu muun muassa osallistuminen parlamentin golfkerhon illalliselle 19. elokuuta. Vain 24 tuntia aiemmin oli ilmoitettu, että julkisille kokoontumisille asetetaan rajoituksia uusien virustartuntojen vuoksi.

Tapahtumaan osallistui yhteensä noin 80 illallistajaa, mukaan lukien hallitusministeri, korkeimman oikeuden tuomari sekä päättäjiä Irlannin parlamentin ylä- ja alahuoneista. Poliisi on aloittanut tutkinnan kohun aiheuttaneen tapahtuman vuoksi.

Illallisella on ollut jo vaikutuksia Irlannin poliittiseen maisemaan, kun muutamat korkea-arvoiset päättäjät ovat jättäneet tehtävänsä, mukaan lukien maatalousministeri Dara Calleary.

Anteeksipyyntöä saatiin odotella.

Anteeksipyynnöstä huolimatta Hoganin tuore lausunto on linjassa hänen aiempien puheidensa kanssa. Hogan on itsepintaisesti kiistänyt rikkoneensa koronamääräyksiä ja kertonut pyrkineensä toimimaan hallinnon asettamien omaehtoisten säännösten mukaisesti.

Hogan vakuuttelee jälleen tiedotteessaan, että hän on pyrkinyt noudattamaan kaikkia tarvittavia koronamääräyksiä Irlannissa ollessaan. Lisäksi hän oli lausuntonsa mukaan ollut siinä uskossa, että hän oli täyttänyt kaikki vaadittavat terveysvaatimukset.

Hogan on aiemmin väittänyt, että hän olisi saanut liikkua vapaasti ympäri Irlantia ilman karanteenisääntöjen noudattamista, koska hän oli saanut negatiivisen koronatestituloksen. Hän mainitsi negatiivisen testituloksen myös erostaan antamassaan lausunnossa.

Tiistaina hän väitti uutistoimisto AFP:n mukaan Irlannin yleisradioyhtiö RTE:lle antamassaan haastattelussa, ettei hän muodostanut kenellekään riskiä ja sanoi lääkintähenkilöstön kertoneen hänen olevan vapaa liikkeissään.

Hogan ei ole myöskään aiemmin suostunut pyytämään anteeksi sitä, että hän osallistui golfkerhon järjestämään tapahtumaan.
Kansakunnan kytevää raivoa ovat lietsoneet hänen liikkeistään tasaisena norona julkisuuteen valuneet tiedot. Skandaalin ensisävelet kuultiin, kun julkisuuteen tuli tietoa siitä, että irlantilaispoliisi oli pysäyttänyt Hoganin, koska komissaari oli puhunut puhelimeensa ajon aikana.

Yli 30 vuotta politiikassa.

Ennen kauppakomissaarin virkaansa Hogan toimi EU:n maatalouskomissaarina vuosina 2014–2019.

Hogan, 60, on ehtinyt olla elämänsä aikana poliittisissa tehtävissä yli 30 vuoden ajan. Ennen EU-keikkaansa hän oli mukana Irlannin kansallisessa politiikassa yhteensä 27 vuoden ajan.

Hogan jätti eroanomuksensa EU-komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille. Tämä kertoi kunnioittavansa Hoganin päätöstä ja kiitti häntä ”väsymättömästä työstä”.

Von der Leyen oli itse vaatinut kiistan alkamisen jälkeen Hoganilta yksityiskohtaista selvitystä hänen liikkeistään.

Hogan ei suostunut tuoreeltaan spekuloimaan, kuka hänen tilalleen nousisi. Hän kuitenkin kertoi AFP:n mukaan RTE:lle, että

EU pitäisi huolen Irlannin kauppaintresseistä Britannian kanssa käytävissä brexit-neuvotteluissa, jotka ovat ajautuneet umpikujaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU