Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaiden valintalautakunnan puheenjohtaja Ilmi Villacísin puheen hehkutus kertoo aika hyvin, millainen ehdokasromaanien kirjo meille – ja palkintodiktaattori Merja Ylä-Anttilalle – on tänä vuonna katettu. Kaikkea kaikille, nippu lukuromaaneja par excellence.

Ja siinähän ei ole mitään vikaa. Vain täällä mediassahan niitä yllätyksiä, särmiä ja riitasointuja aina janotaan.

Suuri lukeva yleisö kiittää, kun ehdokaslistalta löytyy historiallista romaania Sylvi Kekkosesta, kauniisti kirjoitettua intohimotarinaa, vapauden unelmointia Neuvostojärjestelmän synkän varjon alla, ajassa kiinni olevaa kuvausta julma teon vaikutuksista pikkukaupunkiyhteisössä,  lähiön kerrostaloelämää ja mitä kaikkea vielä… Niin, ja Mikko Rimmisen virtuoosimaista kielellä leikittelyä romaanissaan Jos se näyttää siltä, joka kaihtaa kaikkia luokitteluja ja yksinkertaistavia luonnehdintoja.

Finlandia-ehdokasromaanien kirjoittajakuusikkokin on korrekti otos nykykirjailijoistamme. Sukupuolijakauma esimerkillisesti tasan, ikähaitaria alta kolmekymppisestä vähän alle 60-vuotiaaseen, vähemmistöosastoa suomenruotsalaisista maahanmuuttajataustaan, erilaisia urakaaria muutaman romaanin tekijöistä useamman kymmenen  teosten monitaituriin. Aiemmin Finlandia ehdokkaina ovat tästä joukosta olleet J-P. Koskinen, Monica Fagerholm ja Mikko Rimminen, joka on nyt kolmatta kertaa loppusuoralla ja kerran palkinnon jo voittanutkin (Nenäpäivä, 2010).

Oikeastaan listalta puuttuvat vain ääripäät – kuvaavaa kai sekin. Jättituotantojen konkarikirjailijoita joukosta ei löydy, ei myöskään esikoiskirjailijoita. Tuotannollisesti “keltanokkaisin” porukasta on Pajtim Statovci, mutta jo  viiden vuoden takaisesta esikoisteoksestaan Kissani Jugoslavia lähtien niin hehkutettu että hänellä on oma paikkansa nykyproosamme kärkikaartissa. Sitä paitsi Bollan mukanaolo paikkaa aiempien esiraatien fibat, kun eivät “Kissaa” tai Tiranan sydäntä ehdokaspöydälle nostaneet.

Ennakkosuosikki, sanoo moni Statovcista, jo hänen kansainvälisen menestyksensäkin johdosta. Ehkäpä, mutta yhtä hyvin se voi olla Fagerholm tai Johanna Venho tai Hanna-Riikka Kuisma tai…

Jos tarkastelee kaikkien kolmen Finlandia-kategorian tämän vuoden  ehdokaskirjoja, yhteensä siis 18, niin yksi riitasointu sieltä piristävästi särähtää ilmoille. Perinteiset isot kustantamot Otava, WSOY, Tammi ja Gummerus ovat jääneet nyt aika lailla jyrän alle pienempien rynnistyksessä – jos lasketaan pois Södikan menestys Junnu-Finlandia-listalla, jolle se sai kolme kirjaa. Menestyjiä ovat nyt olleet erityisesti Like ja jälleen kerran Teos: yhteensä kahdeksan ehdokasteosta.  Liki puolet siis, kova saavutus kahdelta keskisuurelta kustantajalta. Like on toki osa Otava-konsernia, mutta emoyhtiössä voi riemua tyynnyttää se, että varsinaisia otavalaisia teoksia on kolmessa sarjassa yksi ainokainen, se Statovcin Bolla.

* * *

Ja lopuksi haluaisin kiit… anteeksi, kiivailla Suomen kirjasäätiölle Finlandia-ehdokkaiden julkistustilaisuuden järjestämisistä. Kun tänä vuonna siirryttiin Helsingin keskustassa Bulevardin empirestä Lasipalatsin funkikseen, oli toiveissa, että nyt saadaan käytännöllisempi ja tilavampi eli funktionaalisempi sali kohtalaisen isolle mediatapahtumalle. Kattia kanssa, ojasta allikkoon se vei. Lasipalatsin Palmusali on entistä mahdottomampi paikka mediatyöskentelylle. Tilassa on enemmän korkeutta kuin leveyttä,  mikä merkitsee ahtautta lattiapinnassa ja akustista katastrofia kuuluvuudessa.