Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Perussuomalaisiin hyppäävä loikkari haluaa varata oikeuden rasistisiin lausuntoihin

Ilkka-lehti uutisoi pari päivää sitten kauhavalaisesta kaupunginvaltuutetusta ja kaupunginhallituksen jäsenestä Mika Kankaansyrjästä, joka kertoi loikkaavansa perussuomalaisten riveihin.

Kankaansyrjä on toiminut sitoutumattomana demareiden valtuustoryhmässä. Puhtaasti matemaattisesti lähtö on ikävä yllätys SDP:lle, koska Kankaansyrjä on ryhmänsä ääniharava. Ollut monta kertaa.

Muilla perusteilla loikkari ei sitten loistakaan. Lähtönsä syyksi valtuutettu kertoo “kiristyksen”, jonka “uhri” hän on.

“En voi hyväksyä SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa. Ensi vuoden kunnallisvaaleissa demareiden ehdokkaan pitää olla puolueen jäsen. Pitää myös olla sitoutunut hyväksymään maahanmuuttajat eikä saa antaa rasistisia lausuntoja. En lähde tällaisen kiristyksen uhrina kenenkään porukoihin kunnallisvaaleihin.”

En ole vähään aikaan ollut yhtä ällikällä.

Ei saa antaa rasistisia lausuntoja. 

Kiristyksen uhri?

Huh.

Loikkareita tulee ja menee suuntaan jos toiseenkin. Perussuomalaisista SDP:hen loikkasi äskettäin esimerkiksi kansanedustaja Maria Tolppanen. Häneltä tivattiin jopa demarijäsenten avointa kirjettä myöten varta vasten sitoutumista SDP:n arvoihin ja sanoutumista irti aiemmista maahanmuuttajia arvostelevista puheistaan.

Odotan jännityksellä, odottaako Kankaansyrjää vastaava “kiristys” tai avoin kirje perussuomalaisten ovella. Vai harjataanko taas huolella?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE