Tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin Suomen työmarkkina-asioiden parissa toimivan yhteiskunnallisen eliitin käsityksiä työmarkkinajärjestelmän toimivuudesta ja kehittämistarpeista. Vastauksia “suden suusta” tuli 384 työelämän, työmarkkinapolitiikan, talouden ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen asiantuntijalta.

Tutkimustyötä johtanut Turun yliopiston työelämänprofessori, valtiotieteiden tohtori Anders Blom totesi raportin julkistustilaisuudessa, että suomalaisen poliittisen kulttuurin päälinjaa on hallinnut kolmikantainen yhteistyö, jonka työprosessi on kehittynyt eduskunnan toiseksi kamariksi, “ylähuoneeksi”. Nyt tämän ylähuoneen painoarvo on heikentynyt.

– Työmarkkinapolitiikka on ollut kohtuullisen sekaisin viimeiset kaksi vaalikautta, Blom arvioi ja se näkyy myös kyselytutkimuksen vastauksissa.

Merkittäviä näkemyyseroja tuottaa yleissitovuus, työehtojen joustavuus kannattavuuden mukaan, irtisanomissuoja, työttömyysturva, keskitettyjen sopimusten priorisointi, Suomen malli verrattuna Tanskan ja Ruotsin malleihin, ammattiliittojen jäsenmaksujen perintätapa ja työperäinen maahanmuutto.

Yhteinen tilannekuva löytyy vastausten perusteella sovittelujärjestelmän vahvistamisesta, pienempien toimitilojen tarpeesta, luottamuksen vähäisyydestä ja eläköitymisen myöhentämisestä.

TUTKIMUSTA eilen julkistamistilaisuudessa kommentoinut alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen työ- ja elinkeinoministeriöstä kuvaili työmarkkinoita talouden konehuoneeksi.

– Jos konehuone yskii, silloin talous yskii. Jos ei ole öljyjä vaihdettu ja ei ole siirrytty viimeisimpään teknologiaan, jäämme tällä vekottimella jälkeen muista talouksista, jotka huoltavat konehuonettaan paremmin.

Hän yhtyi raportin johtopäätökseen, että työmarkkinaosapuolten välillä on näkemyseroja Suomen työmarkkinajärjestelmän toimivuudesta. Vastaajien vastauksissa tuli esille erityisesti luottamuksen vähäisyys. Pylkkäsen mukaan Suomen suunta -hankkeessa, jossa hän itse oli mukana, luottamus näyttäytyi hieman paremmalta.

– Saimme mukavasti yhteisiä linjauksia seuraavalle hallitukselle.

BLOMIN mukaan keskeistä on, että keskitetty korporatiivinen järjestelmä, joka Suomessa oli vielä vuosina 1992-2007, on jäänyt historiaan ja tilalle on tullut hajautettu korporatiivinen järjestelmä, jonka sisällä työmarkkinaosapuolet kilpailevat keskenään ja osapuolten sisällä on myös keskinäistä kilpailua johtajuudesta.

– Tämä ei koske vain kolmikantaista järjestelmää, kuka vie, vaan työnantajapuolella on keskenään hyvin erilaisia näkemyksiä. Myös palkansaajapuolella toinen ryhmä korostaa kansallista kilpailukykyä ja viennin merkitystä, toinen taas julkisen sektorin jälkeenjääneisyyttä ja naisten asemaa työmarkkinoilla.

Suomen mallin toimintaa haittaa Blomin mukaan yhteisen edun puuttuminen osapuolten välillä ja työmarkkinajärjestöjen väliset neuvotteluongelmat – tämä tulee ilmi kautta linjan tutkimuksessa.

– Vastaajat painottavat omia lähtökohtiaan, omien eturyhmiensä tavoitteita. Kansallisen edun edistäminen ei ole mitenkään kärjessä, vain 22 prosenttia vastaajista kokee, että se kuuluu suomalaiseen työmarkkinamalliin.

LUOTTAMUSPÄÄOMAN puute heijastuu hänen mielestään kaikkeen.

– Työmarkkinapolitiikka ei ole enää kansallisen edun ja yhteisen hyvän tavoittelua – sitä että asetetaan pitemmän aikavälin maali, jota kohti juostaan. Kaikki vuodattavat hikeä jonkun verran ja kaikki kokevat saavansa siitä jotakin. Tämän on syrjäyttänyt oman edun tavoittelun prosessi, ja totta kai, siihen on jokaisella oikeus. Mutta ongelmana on se, että näin kansallista etua ei edes pystytä miettimään yhdessä.

Blom pitää myös mielenkiintoisena vastauksia kysymykseen, kuka on luonut Suomen työmarkkinamallin. Työnantajapuolen mukaan se on kehittynyt työntekijäjärjestöjen tavoitteiden mukaan, kun taas työntekijäpuoli katsoo, että se syntyi työnantajien ansiosta ja ehdoilla.

– Tässä on jännittävä ristiriita. Nimenomaan palkansaajajärjestöt puolustavat tätä suomalaista luomusta, vaikka pitävätkin sitä työnantajien synnyttämänä.

SUURI poliittinen kysymys on Blomin mukaan se, kuinka suuri reviiri tulevassa hallitusohjelmassa annetaan korporatiiviseen kulttuuriin perinteisesti kuuluvalle kolmikantayhteistyölle.

– Nyt se on tuuliajolla. Jos “ylähuone” ei itse sovi keskenään, hallitus tulee kyllä määrittelemään ylähuoneen mandaatin.

Yhteisen hyvän, kansallisen kokonaisedun löytäminen olisi Blomin mielestä erityisesti nyt, kun Suomi on valtavassa kansallisessa murroksessa liittyen Nato-jäsenyyteen.

– Se edellyttää syvällistä pohdintaa kansallisesta tahtotilasta.

ALIVALTIOSIHTEERI Elina Pylkkänen kävi omassa kommentissaan läpi megatrendejä, jotka lyövät leimansa työmarkkinoihin. Pylkkäsen mukaan esimerkiksi polarisaatio vaikuttaa monin tavoin: se on pelannut pienet yritykset pois markkinoilta ja erot kotitalouksien välillä ovat kasvaneet.

Työn tekemisen tavat ovat myös muuttuneet, yksinyrittäjyys ja itsensä työllistäminen ova yleistyneet, joka Pylkkäsen mukaan kertoo ehkä individualismin kasvusta.

30 000 työikäistä poistuu työmarkkinoilta vuosittain ja Pylkkäsen mielestä tätä valtavaa poistumaa ei paikata muulla kuin työhön johtavalla maahanmuutolla.

Ketkä käyttävät talouspoliittista valtaa? Pylkkänen arvioi vallan pirstaloituneen – se on jakautunut eri tahoille. Hän mainitsi esimerkiksi EU:n, Euroopan keskuspankin, eduskunnan, kunnat, sosiaaliturvarahastot, työmarkkinakeskusjärjestöt ja ammattiliitot, suuryritykset sekä ministeriöiden virkamiehet.

– Mutta eivät virkamiehet sitä käyttäisi, ellei olisi muodostunut valtatyhjiötä.

PYLKKÄSESTÄ on mielenkiintoista nähdä tässä vallan tasapainoilussa, miten tuleva hallitus hakee asemansa tässä mielessä. Hän otti esille sen, kuinka hallitusneuvotteluissa on listattu erilaisia sopeutuskeinoja, joilla päästäisiin tällä hallituskaudella kuuden miljardin ja seuraavalla kolmen miljardin sopeutuksiin.

Sopeutuksen taso oli valtiovarainministeriön näkemys. Pylkkänen kritisoi sopeutuskeinojen listaa.

– Ei voi tietää, mitä vaihtoehtoja on olemassa, jos vain osa osa vaihtoehdoista on listalla. On olemassa ekonomistienkin yhdessä hyväksymiä leikkauskohteita tai toimenpide-ehdotuksia, jotka olisivat saaneet olla siinä mukana. Kenen näkemystä tässä viedään eteenpäin, hän kysyy.

Hänen mielestään esimerkiksi omistusasumiseen liittyvä verotus olisi voinut kuulua listalle, koska Suomen verojärjestelmä suosii omistusasumista – asunnon myynnistä kohdistuvasta voitosta olisi voitu saatu paljonkin tuloja.

TUOREEN raportin vastauksissa korostui se, että Suomen sovittelujärjestelmä kaipaa rukkaamista. Pylkkänen on samaa mieltä. Mallia voisi ottaa Ruotsin sovittelijalaitoksesta.

– Sen tehtävänä on edistää hyvin toimivaa palkanmuodostusta, sovitella työriitoja, vastata palkkatilastoinnista ja tuottaa tilannekuvaa taloudesta ja työllisyydestä.

Pylkkänen korosti tutkittuun tietoon perustuvan oikean tilannekuvan tärkeyttä, koska ilman tietoa on vaikeaa rakentaa mitään politiikkaa.

– Meidän pitäisi harjoittaa talouspolitiikkaa, joka ulottuu yli vaalikausien, sillä me olemme megatrendien vankeja. Meidän pitää pystyä hahmottamaan ne asiat, joihin pystymme vaikuttamaan ja yrittää sopeutua siihen, mihin emme pysty vaikuttamaan.

EDUSKUNTATUTKIMUKSEN keskuksen johtaja Markku Jokisipilä piti raportin julkistamishetkeä oivallisena, koska Säätytalolla monessa pöydässä keskustelu käy aiheista, joita raportti käsittelee.

– Suomalainen työmarkkinamalli, kuten raportti osoittaa, on jossain määrin kelluvassa tilassa. Monet vastaajat totesivat, että Suomesta puuttuu johtajuutta. Kilpailu käy siitä, kenen nuoteilla suomalaista työmarkkinapolitiikkaa hoidetaan.

Jokisipilältä lähti raportin julkistamistilaisuudesta viesti hallitusneuvotteluihin:

– Neljälle puolueelle Säätytalolla on nyt tarjolla johtajuutta miettiä myös suomalaisen työmarkkinapolitiikan tulevaisuutta, mikäli rohkeus siihen riittää.