Säveltäjä pani esille mahtavien musiikillisten antimien tarjottimensa.

Laulumusiikin mestarin juhlat alkoivat lempeissä ja valoisissa merkeissä. Aleksis Kiven Suomenmaan sanat soivat Teatterikorkeakoulun kuoron hymyilevän joukon kannattelemina.

Runosta kaikki lähtee

Musiikki ei saa runoa peittää, mutta se voi parhaimmillaan antaa sille siivet, sanoo säveltäjä.

Chydenius kunnioittaa runoilijaa, mikä kuin salaa kertoo tekijän oman taiteen vahvuudesta, hän ei väkisin korosta itseään, hän kykenee nostamaan runon esille. Hän ojentaa kunnian sinne, minne se alun alkaen kuuluu. Ja runot säveltäjä tuntee, hän tarttuu laulettavaksi sopiviin sanoihin, poimii runoaarteistostamme parhaat. Sitten alkaa toisenlaisen ammattityön osuus.

Chydeniusta voisi pitää suomalaisen laulutaiteen yhtenä kärkinimenä, jos siinä mitataan melodikkojen ja luontevan laulullisuuden osuutta. Oskar Merikanto on hänessä saanut verrattoman sielunkumppanin ja työnsä jatkajan. Laulu soljuu, elää, tarttuu ja tuntuu hyvältä. Sen äärellä nauttii ja sen kuljetettavaksi antautuu. Vaikutus on pitkäkestoinen, Chydeniuksen ihailija- ja arvostajapiiri on poikkeuksellisen laaja.

Solistit vankkaa kokemusta ja tuoretta henkeä täynnä

Konsertissa kuullut sovitukset olivat hieman vetäytyviä, paikoin jopa turhankin pelkistäen polkevia, toisinaan taas esimerkiksi osaavan puhallinsektion kirkastamaa silkkaa sävyjen juhlaa.

Pääosassa toki säveltäjällä aina on laulu, solistit ja kuoro ja sitten tulevat soittimet pianosta lähtien. Sovitukset tarjosivat nyt erityistä tilaa laululle, huomionosoitus paikallaan.

Isosta solistijoukosta on poimittavissa niin ns. vahvoja vanhoja tekijöitä kuin uutta, lahjakasta ja äänellisesti ja tulkinnoilta kyvykästä joukkoa. Ohjelmistossa on liki neljäkymmentä laulua, suosikkeja, klassikkoja sekä uudempaa tuotantoa.

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kuoro (keksikää sille lyhyempi nimi!) lauloi valoisin mielin ja ihailtavan vapautuneesti antautuen. Laulu on hyvinkin puhdasta ja artikulointi kuin teatterikoulun oppitunneilla harjoitettua.

Tarkkakorvainen ja hyvähaistinen Chydenius valikoi solistinsa huolella. Laulajien monipuolisuus, tekninen ja äänellinen osaaminen ja tulkintakyky on hyvä ja turvallinen pohja esitellä tuotantoa.

Taru Nyman on Chydeniuksen laulujen ykkösprototyyppi. Soiva, kestävä ääni, luonnollisen tarkka korva, tyylitajuinen tulkinta. Konstailemattomuus on hänelle luonnonlahja, mikä kaikkien laulajien ja kaatuilevaa vapaaluistelijaa muistuttavien instrumentalistien kohdalla ei aina ole yhtä hyvässä hallinnassa. Konsertissa hän esitti muiden lisäksi P. Mustapään Muistoon ja Arvo Turtiaisen Joudu armas, joudu -runoon sävelletyt laulut.

Konsertin aurauksessa avustivat Laura Malmivaara ja Jussi Chydenius Eino Leinon sanoin. Laulu onnesta oli temaattisesti sopiva valinta. Sinikka Sokka varmisti alun onnistumisen, Yrtit tummat (L. Onerva) soi kokeneen rutinoituneesti tehtävästä kuin kiittäen.

Leo Honkosella vakavalle tulkinnalle herkistyminen on esimerkillistä (Yrjö Kaijärvi: Kuusi hautaa), Oona Airola on uuden laulajakaartin kiinnostavimpia airueita (Elvi Sinervo: Punainen nauha). Monna Kamusta huokuu synnynnäinen musikaalisuus, ääni on pidetty kunnossa, tulkinta (Aale Tynni: En tiedä oletko jossain) kohkaamatonta ja tunteen paloa pelkäämätöntä.

Antti Holma on laulajanakin (Uuno Kailas: Viulu) mies paikallaan, turvamies näyttämöllä monin osin. Talvi-Maaria Turunen on lauluunsa (Kaarlo Sarkia: Sielun laulu) nappivalinta, palavamielinen asenne on hyvä eväs.

Kolme Chydeniusta lavalla: Kaj, Jussi ja Kalle

Jussi Chydenius on itseoikeutettu isän konserttiin mataline äänineen. Mahtava ilmestys, yleisön nautintoautomaatti (Arvo Turtiainen, Joudu armas, joudu, Taru Nymanin kanssa). Unto Kupiaisen (Meri) upeat sanat saavat Tuukka Leppäsessä ansaitsemansa tulkin. Lujuutta, aidosti särkyvää hehkua. Oiva Paloheimo on tarinan haltia, jonka Jäähyväislaulun väräjävästä pinnasta Tatu Siivonen ammentaa sanottavansa.

Yksi konsertin komeimmista ja toivotuimmista esityksistä oli Kai Hyttisen laulama Alfhild. Lauri Viidan osuva ja puhutteleva runo soi Hyttisen miehekkäästi laulamana upeasti. Terve baritoni, voimaa ja paloa, laulun lahja hyvässä huomassa.

Helvi Juvosen runo Tuli luokseni mies kertoo säveltäjän laajasydämisestä asenteesta runoja valittaessa. Hieno laulu ja sanoma, korkealuokkainen runoilija, Taru Nyman itseoikeutettu tulkki.

Eeva-Liisa Mannerin Kirje Provinssista esitteli soivan duon, Anna-Sofia Tuominen ja Pihla Pohjolainen. Hillitty, tyylikäs osuus.

Aila Meriluodon Jälkeenpäin-laulussa Helmi-Leena Nummela sekä tavoitti julistuksen sävyt että käytti hienosäädön laveata asteikkoa. Kaisa Leppänen ja Kalle Chydenius duetoivat Tyyne Saastamoisen Vaikka olen vain hiekka joessa -laulun. Sari Mällinen eläytyi Vanhuus-lauluun (Kimmo Koskinen) kuulijan selkäpiitä pistellen. Mallitulkintaa. Kuoron osalle lankesi Kiven Onnelliset. Onnellista saada kuulla se tässä tällä lailla. Mikä veto, mikä meno, mikä svengi, mikä syke ja jalan poljento! Hyvä Markus Fagerudd, intomielinen kuoronjohtaja!

Pekkarista, Huldenia ja Helakisaa työpöydällä 

Tatu Pekkarisen Mitä kummaa se lienee on duetto-parien täysosuma. Napakasti suunniteltu esitys. Rajaton-yhtyettä puolestaan ei ainakaan kuluneisuudesta voi syyttää. Tuore ja puhutteleva tulkinta Lars Huldenin runosta Sången om den lilla gumman on painavaa sanottavaa, jättemainio runo ja laulu. Kaarina Helakisan Lounatuulen laulu on ikiklassikko, Rajaton-yhtyeen kaunis ojennus yleisölle, ”hampaissa kanelin kukka”.

Paavo Haavikossa säveltäjällä on kieppi heitettävänä, onnistunut kansanperinnetoisinto Tulvan tunsi turmaksensa sai laulajakseen uuden, sävykkään ja täyteläisen mahtibasson, Kari Hevossaaren. Mistä näitä…

Anu Kaipaisen Nuoruustangon lauloi Aurora Manninen, kuin juuri tähän lauluun istutettu solisti. Tango on aito tykytyksin ja leijailevin linjalangoin. Matti Rossin Maaliskuu 1918 on suoraa puhetta, kirkastettu kuva tuhoisista ajoista. Sen tulkki, artikulaatioihme Lauri Maijala on lauluun harrastunut näyttämötaiteilija, jäämme odottamaan…

Runoista rikkautta, lauluista tuntuvia tunne-elämyksiä

Claes Anderssonin Själar on läpivalaistujen sielunpeilien rivi. Sören Lillkungilla on vaivaton äänenkuljetus rintarakenteesta pään kaikukammioihin asti, sanottavassa ymmärtävää eläytymistä.

Ritva Sorvalille on langennut hyvä osa, Ahti Taposen Mun kaunis kotimaani. Maailma kotina ja mittaamaton minä, puhutteleva maailmankuva. Rutiini on erinomainen taito, Sorvalilla se on.

Marja-Leena Mikkolan Älä luule saa Eeva Soiviossa kärsivällisen tulkin, arjen värikynin ja hiilimustalla maalattu kuva valmistui nähtäväksi, kuultavaksi. Taru Nymanin vuoro on Mikkolan Tyttö ja tanssiva karhu -runossa. Avoimen paljastava runo, vain rakkaus viimeisenä tiemerkkinä.

Mikael Saari sai laulettavakseen Aulikki Oksasen koskaan kulumattoman Sinua, sinua rakastan -laulun. Vahva, korkeahko tenori soi uljaana, tunnelataus on vahva. Oksasen Syleilyn tulkitsi Minja Koski. Kuin pilven varjo laulun kulkua sävytti hillitty miestrio. Ristiriitoja ja tuntuvuutta, tarttuva melodia sopii solistille hyvin.

Puntti Valtonen muisteli  Matti Pellonpäätä Ilkka Kylävaaran laulussa On Eliten pöydässä paikka. Surumuistoja, haikeutta, elämän rosoja. Pate Eettisen testamentin (Jukka Ikonen) tulkkina oli Ahti Paunu, lämminääninen monimuusikko.

Lopuksi Kalliolle kukkulalle vilvoittelemaan…

Kärlek, kärlek on Joakim Grothin runo. Dick Holmström eläytyi solistin osaan täyteläisen, sävykkään äänensä turvin. Erkki Saarela ja Seija Hurskainen pääsivät esille Heikki Salon Rouva Salmen haamu-aamu -laulussa. Tunnelmapala runoaarteiden rikkailta sivuilta. Aunimarjut Karin Pieni laulu laula tämäkin oli Elina Partasen vuorolaulu. Tarkkaa ja puhdasta, koskettavaa antaumusta.

Virallinen konsertti päättyi Pentti Saaritsan Elegiaan. Kuoro herkisteli, orkesteri kohotti viimeiset hetket. Vaan eipä konsertti päättynytkään. Oli vielä kaksi ylimääräistä, Jevgeni Jevtušenkon runoon sävelletty Ei puolikas ja lopun kruununa kansanlaulu Kalliolle kukkulalle, johon yleisökin lopulta yhtyi.

Hieno säveltäjä, hyvin valikoidut laulajat ja muusikot!

Onnittelut maestrolle, laulun lahja on arvokas, yksi arvokkaimmista!