Jos ikään kuin pyöristetyissä vuosissa edetään, Pepe & Saimaa -projektilla voi tavallaan laskea tänä vuonna olevan kymmenvuotisjuhlan paikka niin kuin Helsingin juhlaviikkojen markkinointiosasto laskee, vaikka tarkkaan ottaen tämä combo julkaisi ensisinglensä Lyhyenä hetkenä jo vuonna 2011. Pitkään kypsytelty albumi Pepe & Saimaa ilmestyi vuonna 2014, ja se oli valtakunnallisesti sen vuoden levytystapaus. Pepe Willberg sai siitä tuolloin jo yli 50 vuotta jakuneen artistiuransa, uskokaa tai älkää, ensimmäisen kultalevyn!

Samaisena vuonna Willberg ja Saimaa tekivät ainoat yhteiset live-keikkansa, paikkoina olivat Ruisrock ja Helsingin juhlaviikkojen Huvilateltta. Vastaanotto molemmissa oli hurmioitunut.

Suurkokoonpanon – Pepen lisäksi lavalla on kaikkiaan lähemmäs 40 henkeä – kaksi seuraavaa keikkaa merkittiinkin kalenteriin sitten heti yhdeksän vuoden päästä, jälleen Juhlaviikoilla Huvilassa ja sitä ennen Pori Jazzissa heinäkuussa.

JOS SANOISI että Huvila-illan ohjelmassa oli 53-minuuttisen Pepe & Saimaa -albumin läpisoitto, sortuisi armottomaan vähättelyyn. Vaikka teknisesti näin tapahtuikin, teltassa ei mitään soiteltu läpi, vaan esitettiin täysin palkein Matti Mikkolan huima yhdeksän kappaleen sävellyskattaus, josta monen biisin voi sanoa kasvaneen vuosien vieriessä ikivihreiksi.

Sellainen ehdottomasti on konsertin avannut Lyhyenä hetkenä samoin kuin sen päättänyt, setissä sopivien encore-biisien puuttuessa vedetty jopa kahteen kertaan Tällä kadulla (toiseksi ylimääräiseksi löydettiin sentään Pepe Willbergin cover-repertuaarista tuttu Beach Boys -standardi Taivas yksin tietää).

Väliin mahtuivat, ei ihan albumijärjestyksessä vaan live-tilanteseen dramaturgisesti istutettuna, ne kaikki muut komeudet kuten Leikitään, Sinä lupasit, Aivan sama mulle mä oon onnellinen. Nuo ovat ehkä niitä eniten radiossa soineita, mutta kyllä illan kohokohdaksi nousi albumin päättävä jyhkeä, yli kymmenminuuttinen pop-sinfonia Elämän seppeleet.

YLIPÄÄTÄÄNKIN Mikkolan luotsaama Saimaa-yhtye vahvistettuna Vantaan viihdeorkesterin soittajilla ja Vaskivuoren lukion kuorolla soi suurimmillaan kuin sinfoniaorkesteri. Erotuksena rock-bändien harrastamille esiintymisille ”oikeiden” sinfoniabändien kanssa tämä suurkokoonpano kuulostaa siiltä, että se on kimpassa sisäistänyt esittämänsä musiikin, ei vain soita sitä nuoteista läpi.

Entäpä sitten solisti? Nyt jo 60-vuotisen uran populaarimusiikin (ja oopperajuhlakuorossa vähän taidemusiikinkin) parissa tehneen Pepe Willbergin, 76, ääni on yhä ällistyttävän timanttisessa kuosissa. Saimaa-biisithän eivät sävellyksinä ja sanoituksina ole mitään rallatuksia, vaan moniosaisia teoksia, jotka tarjoavat laulajalle haastetta. Sellaiset Pepe selätti taas taidolla ja rutiinilla, vaikka Mikkolan kanssa välillä muka pähkäilivätkin, että mistä sävellajista ja missä tempossa se ja se biisi nyt meneekään.

Pepe Wllibergiin lauluvoimaa eivät vuosikymmenet ole rapauttaneet.

Jos mahdollista, Pepe & Saimaan konsertti tarjosi nyt yhdeksän vuoden takaista ensimmäistä livekosketusta pakahduttavamman elämyksen. Monet levyltä löytyvät biisit ovat tulleet vuosien myötä tutummiksi, ja siksi niiden kuuleminen taas elävänä sai nyt kylmät väreet juoksemaan selässä.

LÄMPPÄRIKSEENKIN Pepe & Saimaa oli saanut taitavia soittajia. Kuusimiehinen virolaisyhtye Põhja Konn soitti oikein perinteikästä progea, ja eloisalla poljennolla, ei suinkaan varpaitaan tai stagen peräseinää katsellen, kuten 1970-luvun hämybändeissä joskus oli tapana.

Kohta 15 vuotta kasassa ollut Põhja Konn (sanat tarkoittavat sanakirjan mukaan pohjoista ja sammakkoa, kunnon progebändinimi siis) on valittu Estonian Music Awardseissa Vuoden yhtyeeksi, ja se on aiempien kimppakeikkkojen kautta tuttu myös Saimaa-orkesterille. Mikkola ja kumppanit siis tiesivät, mitä saavat, kun progejoukon Huvila-vieraaksi tilasivat.

Mukavalta kuulosti, Genesis-viitteet kuuluivat, mutta myös joku itämerellinen kansanmusameininki; Pekka Pohjola nousi välillä mieleen suomalaisverrokkina.

Pöhja Konn, progea Suomenlahden vastarannalta.